Louis Vuittonin uusi aika

Louis Vuittonilla koitti eilen uusi aika, kun muotitalon uusi pääsuunnittelija Nicolas Ghesquière esitteli LV-debyyttinsä Pariisin muotiviikkojen päätöspäivänä. Näytöslavalla puhalsivat luonnollisesti uudet tuulet: poissa olivat Marc Jacobsilta tutut spektaakkelimaiset lavasteet ja malliston yleisilme oli aikaisempaan verrattuna jopa tietyssä mittakaavassa minimalistinen.

Ghesquière oli selvästi asettunut taloksi!

Mallistossa nähtiin paljon viitteitä 1960-luvulle. Mekot, takit ja hameet noudattelivat pääasiallisesti a-linjoja. Mukana oli myös aikaisemmin lähinnä Saint Laurentin näytöslavoilta tuttuja mod- ja rock-vaikutteita. Ensi syksynä kannattaa muuten satsata korvakoruissa vain toiseen korvaan, sillä sekä Céline että Louis Vuitton kävelyttivät mallinsa lavalla parittomin korvakoruin.

Mekko-osastolla Ghesquière luotti käytettävyyteen. Helposti yhdisteltäviä ja sellaisenaankin näyttäviä mekkoja nähtiin näytösalvalla paljon. Erityisen ihastuttavia olivat erilaisia tekniikoita yhdistelevä iltamekko sekä tweed-henkinen pikkumekko.

 

Entä sitten ne laukut? Louis Vuitton on monelle muodinystävälle ennen kaikkea perinteinen ja luotettava laukkutalo. Olisi siis ollut pettymys, jos Ghesquière ei olisi uudistanut osaltaan myös muotitalon kattavaa laukkuvalikoimaa. Mallistossa esiteltiin muiden muassa uusi Petite Malle -nimellä kulkeva perinteistä LV trunkia muistuttava pikkulaukku (vasemmalla). Clutch-laukuissa Ghesquière lähti melko modernille linjalle käärittävine pussukoineen (keskellä) ja nähtiinpä mallistossa myös hauskan suojakankaan saanut yksikahvainen Speedy-sukulainenkin (oikealla).

Kokonaisuudessaan erittäin vahva ja raikas aloitus Nicolas Ghesquièrelta!

Lisää Louis Vuittonin syyskokoelman helmiä löydät tutusta osoitteesta Style.comista!

-------

New Era For Louis Vuitton

Yesterday Louis Vuitton took a step towards a new era: Nicolas Ghesquière presented his debut collection at the hem of the traditional fashion house.

Long gone were the spectacular sets of Marc Jacobs and the over-all feeling of the show was rather minimal. The clothes had a lot of 1960s references and the bags took a modern, yet respectful, turn. There was even a hint of rock'n'roll in some of Ghesquière's looks.

Very strong and refreshing opening act and return from the greatly missed Ghesquière!

More at Style.com!

Kuvat/Pics: Style.com

 

Share

Kommentit

tiia_

Oli kyllä ihan mielenkiintoinen kokoelma! En nyt muista, kenen kriitikon ajatusta nyt lainaan, mutta tämä uusi LV-nainen voisi hyvinkin olla Saint Laurent-tytön aikuisempi, kypsempi isosisko. Tykkäsin rinnastuksesta, koska kuten mainitsitkin, niin tässä on kyllä samoja mod- ja rock'n roll-viboja kuin Saint Laurentilla, mutta yleisfiilis on paljon viehättävämpi ja mielenkiintoisempi. :)

Laura P...

Tämä oli ehkä hienostuneempi ja klassisempi versio Saint Laurent -tytöstä!

Itsehän olen vannoutunut Saint Laurent -fani, ja ehkä myös omalta tyyliltäni enemmän sellainen juniori-versio, mutta tätä kohti on hyvä ponnistaa! Jos vaikka joksus kasvaisi tyylillisestikin aikuiseksi... ;)

tiia_

Tyyliaikuisuus on täysin yliarvostettua - on hyvä suhtautua muotiin ja pukeutumiseen pilke silmäkulmassa! ;) Siitä muuten tykkäsin erityisesti tässä LV-mallistossa, että vaikka se olikin suht aikuinen, se ei silti ollut tosikkomainen. Ja minä taas en tykkää Hedin Saint Laurentista yhtään, koska siinä on omaan silmääni niin kauheasti sellaista tiettyä tosikkomaisuutta - vaatteet on kyllä ihan cooleja, mutta jotenkin mua ärsyttää se vakavuus, seikkailunhalun puute ja kyvyttömyys nauraa itselleen... mutta onneksi meitä on moneen junaan ja mielipiteitä mahtuu tähän maailmaan vaikka kuinka monta! :)

Ja lisättäköön tähän nyt vielä sekin, että sun analyyseja muotimaailman kiemuroista ja trendeistä on aina tosi kiva lukea! I'm a fan! :)

Laura P...

Kiitos tosi paljon!! <3

Juu, ja mielipiteitä sekä makuja on monia! Ja se on hyvä asia!!

 

depakote medication (Ei varmistettu) http://medicshop365.com/

No matter if some one searches for his required thing, therefore he/she wants to be available
that in detail, thus that thing is maintained over here.

Canada cials daily (Ei varmistettu) http://canadianedrugstore.com/canada-cials-daily/

Hi friends, nice article and good arguments commented here, I am genuinely enjoying by
these.

Kommentoi