Lucy Was Driving @ UMK13 – mitä päälle televisioitavaan musiikkikilpailuun osa 2

Tyylitietotoimisto

Lucy Was Driving yhtyeen UMK -tyyli alkoi vihdoin hahmottua, kun vierailimme bändin kanssa maanantaina Ylen puvustossa. Ja se vasta olikin mahtava paikka!

UMK stailistit olivat koonneet pojille rekillisen vaihtoehtoja aiemmin lähetettyjen inspiraatiokollaasien pohjalta. Jo ensivilkaisulla joukosta erottui selkeät suosikit.

Henrille alunperin kaavailtu puku vaihtui lopulta hieman toisenlaiseen vaihtoehtoon. Päänsärkyä aiheutti kuitenkin paita ja kengät. Lopulta päädyttiin melko yksinkertaiseen ratkaisuun, jossa Henri pääsi hyödyntämään myös oman vaatekaappinsa tarjontaa.

Juhon hippipaita oli yksi niistä ideoista, jotka toimivat paremmin paperilla. Vika ei tosin ollut itse lookissa, vaan paidan kokolapussa. Pitkän pähkäilyn jälkeen Juho yllätti omatoimisuudellaan ja kaivoi puvuston kätköistä esiin melkoisen helmen.

Nämä kengät löytyivät bändiläisten omista kenkäkaapeista. Kengissä oli paljon samoja elementtejä, kuin minun alunperin esittelemissäni kenkäinspiraatiokollaaseissa. Olinkin yllättynyt siitä, että nämä kengät ovat itseasiassa jo vuosia vanhat.

Otso sai mitä halusi, sillä rekistä löytyi nahkatakkeja joka lähtöön. Vaikka alunperin Otsolle oltiin ajateltu takin alle printtikuosista kauluspaitaa, ei tämäkään idea toiminut käytännössä. Tarkoitus on kuitenkin näyttää enemmän rocklaulajalta, kuin 1980-luvulle jämähtäneeltä autokauppiaalta.

Muutaman tunnin sovitussession jälkeen alkoivat pääpiirteet olla selvillä. Lookit koottiin yhteen ja jätettiin odottamaan kuljetusta Circukseen. Vaan kuka nähdään tänään tässä Dieselin mahtavassa retropaidassa?

Projektin lähtökohtana oli auttaa bändiläisiä löytämään jokaisen persoonaan luontevasti istuva tyyli. Koska lavatyyli oli yhtyeelle melko uusi asia, ei mukavuusalueelta astuttu vielä kovinkaan kauaksi. Bändin musiikkista välittyy rento ote, joten esiintymisasuissa jatkettiin samalla linjalla.

Yllätyin siitä, kuinka tiedostavia ja omatoimisia kundit lopulta olivat. Maanantaina toiminkin enää vain makutuomarina, kun pojat ja Ylen stailisti kokosivat asuja yhteen. Minun tehtävänäni oli antaa tarvittava alkusysäys, jonka pohjalta tyylikysymyksetkään eivät tunnu bändille enää niin vierailta.

Miten käy pojille illan livessä ja miltä näyttää lopullinen lavatyyli? Se selviää tänään Yle TV2:lla kello 21.00. Muistakaa katsoa ja äänestää ;)

Onko muita tulossa illalla paikalle Circukseen?

Kiitos Lucy Was Driving! Tää oli kivaa!!

Kuvat: Laura Paananen

Lue myös juttusarjan ensimmäinen osa täältä!

 

Share

Kommentoi