SJP & Anna W. ne yhteen sopii

Nyt seuraa ilouutisia muodin ja televisiosarja Gleen ystäville. Musikaalikomedia aloitti juuri neljännen kautensa kuvaukset ja tulevissa jaksoissa tulee vierailemaan myös Sarah Jessica Parker. SJP tulee näyttelemään Voguen toimittajaa, joka mentoroi yhtä sarjan vakiohahmoista. Roolin luulisi sopivan Sarah Jessicalle kuin nenä päähän, sillä onhan hän jo tutustunut muotitoimittamisen maailmaan siinä toisessa roolissaan. Jännitävän uutisesta kuitenkin tekee se, että SJP:n roolihahmon puvustuksesta tulee -ainakin osittain- vastaamaan itse Anna Wintour. Yllättävää, mutta samalla hyvin jännittävää!

Naiset ovat toki tuttuja jo entuudestaan, järjestivätpä he yhdessä presidentti Obaman vaalikampanjaa tukevan hyväntekeväisyystapahtumankin. Yhteistyö ei siis kuulostakaan omituiselta, ainoastaan foorumi jossa se tulee tapahtumaan. Kaikesta päätellen Anna onkin mitä ilmeisemmin Glee-fani!

Kuva: Vanity Fair.

Share

Kommentoi