Tukkajuttuja sekä yksi hiuksia hellivä arvonta

Yhteistyössä Kampaamo Pesula

Tästä lähdettiin

Mainitsin jokin aika sitten Mademoiselle C -dokkaria käsittelevässä postauksessani, kuinka elokuvan katsominen sai minussa aikaan pienoisen hiuskateuden. Otinpa asian sitten puheeksi myös Kampaamo Pesulan Mikon kanssa ja päätimme laittaa heti tuumasta toimeen. Suunnitelmissa oli leikata talven kuivattamat ja ylikasvaneet kutrini Carine Roitfeldin malliin. Käytäntö puuttui kuitenkin peliin ja lopputulos oli sitten ennemminkin vähän sinne päin.

Inspiraatiokuvia: Carine Hedi Slimanen kuvaamana

Nyt on pakko kuitenkin tarkentaa! Mikon työnjälki ei siis missään nimessä ollut vain vähän sinne päin -päinvastoin- lopputulos oli aivan huippuluokkaa. Tällä kerralla jouduttiin kuitenkin tinkimään nimittäin mitassa, jotta hiukseni yltävät vielä kunnolla kiinni.

Tässä syy: pidän hiuksiani töissä aina poninhännällä, mutta liukkaan hiuslaadun sekä lukuisten pyörteiden ansiosta pehkoni on välillä hiukan itsepäistä ja vaikeasti hallittavaa sorttia. Liian lyhyeksi hiuksia ei siis uskallettu leikata, jotta ne saa vielä siististi kiinni. Roitfeld-viitteet upotettiin lookiin kuitenkin rikottujen ja kerrostettujen latvojen muodossa.

Niin ja laitettiinhan hiuksiin myös väri. Roitfeld kertoo dokkarissa, kuinka tyylikkäillä ranskalaisnaisilla on aina joko tumma tyvi hiuksissaan TAI vaihtoehtoisesti tummaksi meikatut kulmat. Itse en välitä korostaa luonnostaankin tummia kulmiani enää meikillä, joten tavoittelen ranskalaista tyylikkyyttä mielummin sitten hiusten värjäyksellä. Tyveen laitettu tuhkanruskea sävy korostaa kauniisti omaa luonnollista väriäni ja kevyt ombre-värjäys tuo latvaan elävyyttä.

Tähän päädyttiin

Tavoitteena oli keventää hiusten olemusta ja leikata ne malliin, jota on myös helppo pitää tarvittaessa auki. Latvoista lähti lopulta vajaa kymmenen senttiä kuivaa haperoa, väri kirkastui ja yleisilme keveni. Lopputulos olikin mielestäni enemmän kuin onnistunut, vaikka alkuperäiseen ideaan ei nyt aivan päästykään.

Ja hei, mikä toimii Carine Roitfeldilla, ei välttämättä toimisi minulla!

---

Ja nyt siihen arvontaan!

Olihan Pesula-visiitilläni toki myös toinenkin syy. Ai mikäkö? No shampoo tietenkin!

Menin jokin aika sitten ihastumaan Kevin Murphyn Born Again -tuotesarjaan, jota myydään kampaamossa. Kuivia hiuksia elävöittävä Born Again Wash -shampoo ja jälleenrakentava Born Again -hoitoaine tekivät nimittäin pienen testijakson aikana hiuksille ihmeitä. Ja edellisten purkkien tyhjennyttyä, piti näitä ihmeaineita saada tietenkin heti lisää.

Koska jaettu ilo on paras ilo, päätimme Mikon kanssa jakaa näitä hiuksia helliviä tuotteita myös yhdelle lukijoistani.

Kommentoimalla tätä postausta, voit siis voittaa itsellesi Kevin Murphyn Born Again -tuotepaketin. Paketti pitää sisällään täysikokoisen Born Again Wash -shampoon ja Born Again -hoitoaineen.

Osallistumisaikaa on maanantaihin 7.4. klo 23.00 saakka. Muista jättää kommenttiin myös toimiva sähköpostiosoite!

EDIT! Arvonta päättynyt!

Arvonnan voittaja julkaistaan ensi viikolla blogissa!

Onnea arvontaan!

-------

// I have a new hair ;)

Kuvat/Pics: Carine Roitfeld, by Hedi Slimane via New York Magazine, and the rest by yours truly

 

 

Share

Kommentit

my view

todella kauniin väriset hiukset sinulla, sekä ensimmäisessä että toisessa kuvassa :)

marjo k. (Ei varmistettu)

Vau, niin mukana! Peukkuja täällä pitää kuivuudesta rahisevat, joka suuntaan harottavat, hiuslatvaset :)

kryp
Taskunpohja

Pähee tukka! Joo, mäkin aina himoitsen jotain Michelle Williamsin hiuksia, mutta sitten kun vertailee mun ja Michellin kasvojenmallia, niin joo - ei ehkä toimisikaan. :) 

(Rekistäytyneiden ei kai tarvii laittaa mailia, se näkyy kai jossain?) 

mariae (Ei varmistettu)

Mukana arvonnassa! Hiusten kasvatusta on takana kaksi vuotta, ja vihdoin hiukset koskevat olkapäihin. Hyvät hoitotuotteet ovat siis arvossaan juuri nyt.

Kaislarannalla

Lupaus kuulostaa siltä mitä hiustuotteilta toivon! Mä en ole koskaan kokeillut Murphya, vaikka olen ihastellut pakkausten muotoilua- Varsinkin ne vaalenapunaiset possuilta näyttävät puuteripurkit ovat mitä suloisimpia :)

kaislarannalla@gmail.com

Hiuksistasi tuli kivannäköiset! Pitäisi ehkä itsekin varata aika Mikolle.. :) teuwis(at)hotmail.com

 

 

Mintsu (Ei varmistettu)

Hiukseni ovat nyt siinä kunnossa, että tarvitsisivat " ihmeaineita". Mukana arvonnassa!

Mäyris
Je ne regrette rien

Todella kivan ja elävännäköinen väri! Eipä ihme että tykkäät :) Hiuksesi myös näyttävät hyväkuntoisilta!

anu.masseli@gmail.com

Ktr (Ei varmistettu)

Ihanat uudet hiukset!

Katri.jarvenpaa@helsinki.fi

Marsublog

Mukana! Ihana tukka! :)

Emilia M

Oo, kuulostaapa ihanalta! Mukana arvonnassa! emirembegal miukumauku rocketmail.com

Mirjamii (Ei varmistettu)

Pirteä lopputulos ja itsekin menettänyt sydämeni Kevin Murphyn tuotteille joten niitä lisää kiitos :)

Mintukka (Ei varmistettu) http://valkoisenlumoissa.blogspot.fi

Uusi tuttavuus mulle, ehdottomasti mukana arvonnassa! :)

Mansikkamaa

Hyvän näköiset hiukset ovat. Ja nuo Kevin Murphyn putelit ovat niin "scifit" eli huikean hauskan näköiset. 

 

Onko kohta blogillasi synttärit, tulla tupsahti muistini kääröistä?

 

Ilolla ihanassa arvonnassa mukana ja aurinkoista kevättä toivottaa mansikkamaa

 

tiia68@gmail.com

Pyhis (Ei varmistettu)

Tukkakriisistä kehkeytyi tukkakateus. Mikko on taikuri !

Marikin elämää

Tuotteet olisivat varmasti hyvät hiuksilleni :) Mukana arvonnassa

 

marikax@gmail.com

Luin joskus vuosia sitten Kevin Murphyn tuotteista hehkutusta, mutta silloin en niitä onnistunut Suomesta bongaamaan. Eli jes, kiitti vinkistä! munkkis[at]yahoo.com

tiikerinraita (Ei varmistettu)

Uijui mukana!!
suvi.lahdemaki@gmail.com

terhin (Ei varmistettu)

Kaunis!

tukkataikaa (Ei varmistettu)

heips, erittäin tyylikäs leikkaus-tulee mieleen ranskattaret ja kuinka hyvin tuo malli sopii kasvojesi muotoon.

Tosi kiva tukka! :) Mukana arvonnassa! 

evejaron@gmail.com

-elena- (Ei varmistettu)

Kampaajakäynnissä ja uudessa tukassa on aina "sitä jotain"! Ja hei arvonnassa mukana! :)

Jelena (Ei varmistettu)
Ipe (Ei varmistettu)

Oih, ihana arvonta. Osallistun! irmeli.nieminen@hotmail.com

linnuton puu (Ei varmistettu)

Mukana arvonnassa:) linnuton.puu@hotmail.com

Matilde (Ei varmistettu)

Tukka hyvin, kaikki hyvin!

Jelluna8 (Ei varmistettu)

osallistun arvontaan <3
jelluna8@hotmail.com
-Jelluna8-

Jee (Ei varmistettu)

Mukana arvonnassa:)

Jee (Ei varmistettu)

Tässä vielä sähköpostini klade96@gmail.com :)

st1 (Ei varmistettu)

Kaunis väri!

nansk

Uujea! Mukana, ehdottomasti. Mun Tresemme ei ole kovin loistokamaa, olis mukavaa kokeilla jotain muuta :D

anna_mikkonen (a) hotmail.com

Ellemarie (Ei varmistettu)

Oi mukana ehdottomasti, ihana arvonta!
ellemarie@luukku.com

Vivi
Elämäni palasia

Mäkin osallistun! :)
vivi.norokorpi@hotmail.com
 

Mukana! elinakv ät gmail piste com

maianen (Ei varmistettu)

Vau, osallistun! maialainen (a) gmail.com

nnoora (Ei varmistettu)

Vitsi mäkin haluan nähdä tuon Mademoiselle C -dokkarin! Pitää metsästää se jostain tai pitää silmät auki, jos vaikka Yle Teema näyttäisi sen lähitulevaisuudessa. Ja ihana lopputulos hiuksissasi :)

Calculatingbimbo

Oih, tulipa tukkakateus kun kattelin sun ennen ja jälkeen kuvia :) upeet! Ja mukana arvonnassa <3

M.A (Ei varmistettu)

Juuri niin ja kiitti hiusvinkistä -tuo leikkaus on mahtava ja sopisi myös tähän tornadopehkoon! :-P
Käyn silloin tällöin kampaajalla ja täytynee myöntää, että löysin oikean kampaajani nimenomaisten tuotteiden etsinnän ohella. :-) Niin ihania ja hyviä!
Hyvän näköiset hiukset ja huippu asenne, tänne myös! :-)

Laura P...

Kiitos kaikille osallistuneille! Voittaja julkaistaan pian!

Kommentoi