Ladataan...
Tyylitietotoimisto

Mitä tulee arkivaatteisiin, niin itse menen useimmiten mukavuus edellä. Siksi nämä McQ Alexander McQueenin tuoreen FW15 -malliston yllä nähtävät lookit olivatkin erityisesti mieleeni. Ne nimittäin edustavat minun mielikuvaani täydellisistä arkiasuista!

---

Mika voisikaan olla mukavampi päällä kuin ihanan pehmeä ja lämmin villaneule. Ja kun sen yhdistää vielä väljälahkeiseen ja oih-niin-trendikkäisiin culottes-housuihin, on täydellinen arkiasu valmis. Vaikka ensin epäilin culottes-housujen toimivuutta omien lyhyiden jalkojeni kanssa, osoittivat muutamat sovittelusessiot epäilykseni turhiksi. Juju onkin siinä, että löytää kauppojen tarjonnasta juuri oikean mittaiset ja tarpeeksi istuvat housut. Omasta mielestäni housut toimivat kuitenkin parhaiten paljaiden säärien/nilkkojen kanssa, ja siksi lykkäänkin housujen hankintaa hieman keväämmälle. Mutta culottes-housut ovat taatusti omalla ostoslistallani.

Täällä Lilyssä on viime aikoina puitu ilmiötä nimeltä mutsifarkut. Itse ostin jo tovi sitten omani, mutta jouduin valitettavasti ne myöhemmin palauttamaan, sillä koko osoittautui kuitenkin liian isoksi. Nyt siis kaapissani on edelleen täydellisten denimin sinisten mutsifarkkujen mentävä aukko ja nämä McQ:n vajaamittaiset pöksyt olisivat juuri sitä, mitä olen mielessäni etsimässä. Harmi vain, että näitä farkkuja pitää odottaa saapuvaksi kauppoihin vielä miltei puolen vuoden ajan.

Sillä välin taidankin tehdä reissun UFFin mittavien farkkurekkien äärelle!

---

Eilen kommenttikentässä Annemaris kyseli, että tekeekö Style.com ikinä negatiivisia arvioita muotiviikkojen tarjonnasta. Pohdittuani kysymystä hetken, en muistanut minäkään sivustolta ikinä varsinaista murskakritiikkiä lukeneeni. Tässä kuitenkin esimerkki Style.comin ns. negatiivisesta arviosta!

// Lovely everyday pieces from McQ Alexander McQueen!

Kuvat/Pics: Style.com

SEURAA BLOGIA - INSTAGRAMISSA - FACEBOOKISSA - TWITTERISSÄ

 

Share

Ladataan...

Taisin olla 13- tai 14-vuotias, kun löysin entisen kotipaikkakuntani kirjastosta Mary Shelleyn Frankenstein -kirjan. Lainasin sen hieman jännityksen sekaisin tuntein, vein kotiin, luin ja viehätyin. Sittemmin ihastusta ovat aiheuttaneet myös Bram Stokerin Dracula, Edgar Allan Poen runot ja tarinat sekä viimeisimpänä tuttavuutena myös goottilaisesta kauhuhkirjallisuudesta inspiroitunut HBO Nordicilla esitettävä Penny Dreadful -sarja. Toisin sanoen, minua on aina viehättänyt klassisen kauhukirjallisuuden synkän romanttinen tunnelma.

Johtuu kenties edellä mainitusta sekin, että olen aina ollut suuri Alexander McQueen -fani. Lee McQueenin kieroutuneen nerokkaassa mielenmaisemassa kun oli paikoitelle hyvinkin paljon viitteitä kauhukirjallisuuden klassikoiden maailmaan. Ja vaikka mestari McQueen ei enää keskuudessamme vaikutakaan, elää hänen jättämänsä visuaalinen perintö edelleen vahvana Sarah Burtonin luotsaaman muotitalon tuotannossa.

Viimeisimpänä esimerkkinä tästä toimikoon Alexander McQueenin sisarmerkin McQ:n resort 2015 -mallisto. Kuten McQueenille usein on tyypillistä, ei tässäkään kokoelmassa ole kaikki aivan sitä, miltä se ensin näyttää. Tummanpuhava kukkaprintti sisällyttää kauniin pintansa alle muiden muassa kuvia tupakantumpeista ja tyhjistä pulloista. Style.comia lainatakseni, "tässä esimerkki todellisesta festariprintistä".

Malliston goottimaisen kieroutuneet kasvoprintitkään eivät ole aivan "tuulesta temmattuja". Niissä nimittäin tehdään kunniaa itselleen Lee McQueenille. Valkoisen kauluspaidan helmaan painettu kasvoprintit on esimerkiksi haettu Alexander McQueenin S/S 1996 -malliston catwalk-kuvista. Ohessa Kristin Knoxin Alexander McQueen: Genius of a Generation -kirjasta napattu "todistekuva".

Onko joukossa muita Alexander McQueen -faneja tai kauhukirjallisuuden ystäviä?

PS: Mites noi kengät?! Ne on ehkä PAKKO saada!

-------

McQ Resort 2015

Not only is McQ's resort 2015 collection very fun and wearable but it also offers few interesting and fun details.

First of all the flower print is not quite what you'd think it is: in fact the print is composed of flowers and debris. This feels all but odd; after all we are talking about Alexander McQueen here!

The second thing is that some of the other prints seen on the shirts are actually taken from Alexander McQueen's S/S1996 catwalk photos. If this isn't a great nod to the master Lee McQueen himself, nothing is!

I rest my case!

Kuvat/Pics: Style.com & snap from Alexander McQueen: Genius of a Generation by Kristin Knox (taken by me)

 

Share

Ladataan...
Tyylitietotoimisto

Victor & Rolf mukaan haute couture muotiviikolle

Victor & Rolf tekee heinäkuussa paluun haute couture muotiviikolle 13 vuoden tauon jälkeen. Belgialaiskaksikko hyväksyttii uudelleen viralliseen haute couture kalenteriin maanantaina.

Victor & Rolf esitteli edellisen haute couture mallistonsa vuonna 2000. Sen jälkeen muotitalo on keskittynyt pääasiassa naisten ja miesten ready-to-wear mallistoihin sekä menestyvään parfyymibusinekseen.

Heinäkuussa esiteltävältä kokoelmalta voidaan odottaa paljon, sillä muotitalo on tunnettu spektaakkelimaisista näytöksistään ja kokeilevista mallistoistaan.

Heinäkuisesta couture muotiviikosta on tulossa erityisen kiinnostava, sillä myös Schiaparelli tekee paluunsa Christian Lacroixin johdolla.

Lähde: Vogue UK

---

McQ Alexander McQueen Stockmannin valikoimiin

Tässä pieni shoppailuvinkki kaikille Alexander McQueenin ystäville! McQueenin sisarmerkki McQ Alexander McQueen on saapunut hiljattain Stockmannin valikoimiin.

Tyylitietotoimisto bongasi taannoin pienen valikoiman McQ:n tuotteita ja asusteita tavaratalon naisten osastolta. Oletuksena on, että merkki on edustettuna myös miesten osastolla. Hinnoiltaan tuotteet näyttivät olevan samalla tasolla, kuin merkin omassa verkkokaupassakin.

Mukava huomata, että McQueenia alkaa samaan myös Suomesta. Toistaiseksi muotitalon päämallistoa on ainakin ollut vaikea näiltä leveyspiireiltä saada. Mahtaako ruudu toiselta puolelta löytyä tarkempaa tietoa merkin Suomen edustuksista?

-------

Victor & Rolf To Return to Haute Couture

Victor & Rolf are making a comeback to haute couture. Belgian fashion house will present its first couture collection in 13 years at Paris Haute Couture Week in July.

Read more from Vogue.

---

McQ Alexander McQueen Arrives to Finnish Department Store Stockmann

McQ Alexander McQueen has been recently added to Stockmann's selection. A small range of McQ's collection can be found among the contemporary collections. The pricing policy seems to be in sync with McQ's web store.

Kuvat: Style.com ja McQ

Share