Ladataan...
Tyylitietotoimisto

Osallistuin eilen Helsingin Kruunuvuoressa sijaitsevassa Öljysäiliö 468:ssa järjestettyyn Marimekon S/S 2015 -näytökseen.

Ennen kuin pureudutaan itse mallistoon, on pakko nostaa Marimekolle hattua mahtavan näytöslokaation bongaamisesta. Jo itse matka näytöspaikalle oli elämys kerrassaan, sillä se taitettiin meriteitse. Syysmyrskyisen merimatkan jälkeen paikan päällä odotti kuitenkin vielä astetta mielenkiintoisempi elämys.

Öljysäiliö 468 ei enää palvele alkuperäisessä tarkoituksessaan, vaan on tätä nykyä valjastettu hienon valoinstallaation kodiksi. Säiliön seinämät on porattu täyteen reikiä, jotka takaavat sen, että pimeä säiliö saa myös osansa ulkoa kajastavasta valosta. Kun mukaan lisätään vielä ammattitaitoisesti toteutettu valaistus, nousee tunnelma säiliön sisällä melkoisen mahtavaksi.

Öljysäiliö 468 takasikin Marimekon kevätnäytökselle persoonalliset puitteet. Lokaatiosta tuli mieleen myös Marc Jacobsin F/W 2013 -näytöksessä nähdyt lavasteet, jotka mukailivat Olafur Eliassonin Tate Modernissa vuonna 2003 esillä ollutta valoinstallaatiota. Näytös tavoitti siis myös siinä mielessä kansainväliset mittasuhteet, ja siihen Marimekko lienee yhä enenevässä määrin pyrkivänkin!

Itse malliston teemana oli tällä kerralla mielenmaisemat. Marimekko kuvailee malliston tunnelmaa seuraavasti:

Noora Niinikosken luotsaama kevään ja kesän mallisto ilmentää sitä huumaavaa jännityksen ja vapauden tunnetta, jonka voi tuntea pelottomana luonnonvoimien armoilla. Se tuo luonnon elementtejä urbaaniin elämään, hengähdyshetkiä arjen keskelle.

Printit heijastelivat malliston teemoja ja luonto oli niissä vahvasti mukana. Vaikka väri- ja printtimaailma olikin tuttua Marimekkoa, löytyi mallistosta myös muutama hillityn yksivärinen asukokonaisuus. Klassikkoprintti Unikko on muutaman inflaatiovuoden jälkeen tekemässä uutta tulemista entistä raikkaampana. Onkin ollut jännittävä huomata, kuinka oma silmä löytää printistä jälleen jotain uutta ja mielenkiintoista. Ei sitä siis turhaan klassikoksi kutsuta.

Oma huomioni kiinnittyi erityisesti malliston vahvoihin takkeihin. Niitä kieltämättä Suomen ennalta-arvaamattomassa keväässä ja kesässä välillä tarvitaankin. Suosikeikseni nousivat kuitenkin kokovalkoinen sortsiasu sekä oranssinpunainen housupuku. Nämä lookit olisivat voineet olla osana minkä tahansa kansainvälisen huippumuotitalon kevätkokoelmia.

Seuraava Marimekon mallisto syntyykin sitten uuden taiteellisen johtajan Anna Teurnellin johdolla. Jännityksellä jääkäämme siis odottamaan, mitä Marimekko-tiimi seuraavaksi keksii.

Suunta on ainakin eilisen perusteella varsin hyvä!

PS. Bongaa näytöskuvista myös ihanan Miami-blogin Mia!

// Yesterday Marimekko presented its S/S 2015 collection called Mindscapes. The location of the show was spectacular, as the show was held inside an old oil silo. Very exciting and very international.

Kuvat/Pics:

Mobile phone pictures: Taken by Me

Catwalk pictures: Marimekko

SEURAA BLOGIA - INSTAGRAMISSA - FACEBOOKISSA - TWITTERISSÄ

 

Share

Ladataan...

Tunnelmia viime vuoden Creative Currency -seminaarista

Pre Helsinki -muotitapahtuma tulee taas! 21. - 24. toukokuuta toista kertaa järjestettävä, suomalaista muotia promotoiva Pre Helsinki -tapahtuma tuo kaupunkiimme jälleen liudan ERITTÄIN nimekkäitä muotiammattilaisia. Erilaisia presentaatioita, näytöksiä, seminaareja ja muotibileita sisällään pitävän Pre Helsinki -ohjelman löydät kokonaisuudessaan TÄÄLTÄ.

Yhden tapahtumista haluan kuitenkin minäkin nostaa esille, vaikka tänä vuonna en itse (suureksi harmikseni) taida paikalle ehtiäkään!

22. toukokuuta Mediakeskus Lumeeseen kokoontuu nimittäin ennennäkemättömän nimekäs joukko muotiammattilaisia jakamaan viisauttaan myös suomalaiselle muotiväelle. Pre Helsinki -tapahtuman ja Aalto yliopiston yhteistyönä järjestettävän ARTS Fashion Seminarin puhujalistalta kun löytyvät muiden muassa seuraavat nimet: hattumestari Stephen Jones, Central Saint Martinsin kuuluisan MA-ohjelman vetäjä Louise Wilson OBE, stailisti Tiina Laakkonen ja London College of Fashionin dekaani Frances Corner. Sekä tietenkin muutama muu korkea-arvoinen muotiammattilainen.

Menkää ihmeessä paikalle kaikki kynnelle kykenevät ja raportoikaa kokemuksistanne! Oma raporttini viime vuoden vastaavasta seminaarista löytyy täältä!

PS. Myös Trendi on mukana tänä vuonna Pre Helsinki -tapahtumassa! Lue lisää asiasta toimituksen blogista!

-------

ARTS Fashion Seminar 
If in Helsinki on 22nd May, do not miss this:

"An afternoon seminar hosted by the Aalto University School of Arts, Design and Architecture brings together various international speakers from different fields of fashion to discuss the new boundaries and possibilities of fashion and the value of creativity in today’s challenging ecological and economic climate. The seminar’s guest curator is Daniel Thawley, Editor In Chief of the cult Belgian magazine A Magazine Curated by. The 2014 speakers include the British milliner Stephen Jones, Louise Wilson OBE , Professor and Course Director at Central Saint Martins College of Art and Design, stylist Tiina Laakkonen, Rick Owens’ muse and partner Michele Lamy and the dean of the London College of Fashion, Frances Corner."

 

Tickets from the door
Location: Media Centre Lume, Aalto University,
School of Arts, Design and Architecture,
Hämeentie 135 C Helsinki
www.aalto.fi

Share

Ladataan...
Tyylitietotoimisto

Makupaloja R/H:n S/S14 -mallistosta

Osallistuin tiistai-iltana -sopivasti pääsiäisen jatkeeksi- suomalaisen R/H -merkin pienille ja intiimeille Freedom Dinner -kutsuille.

Illalliskutsujen tarkoituksena oli viettää iltaa hyvässä seurassa ja tutustua samalla R/H:n S/S14 -mallistoon. Koska en ollut aikaisemmin vieraillut merkin uudessa putiikissa Fredalla, olin varsin innokkain mielen liikenteessä. Oli myös mukava tavata ensimmäisen kerran henkilökohtaisesti naiset R/H:n takaa. Kiitokset siis vielä Emilialle ja Hannalle kutsusta!

Kun koko pieni illallisseurueemme oli vihdoin koossa, oli aika käydä pöydän antimien kimppuun. Vaikka en entuudestaan muita illastajia tuntenutkaan, alkoi juttu luistaa, kun pääsimme pääruuan kimppuun. Tarjolla oli nimittäin erittäin sosiaaliseksi ruokalajiksi osoittautuneita vietnamilaisia kesärullia (siis niitä joita kääritään sen "riisilätyn" sisään). Keskustelunavauksilta oli vaikea välttyä, kun tarjoiluastioita ojenneltiin pöydän äärellä edestakaisin. Tässä muuten oivallinen vinkkivitonen myös tulevia vappujuhlia varten!!

Polaroid moment

Illallisen jälkeen koitti kuitenkin paras hetki, sillä me vieraat pääsimme vihdoin käsiksi R/H:n sporttielementtejä ja naisellisia siluetteja yhdistelevään S/S14 -mallistoon. Jokainen vieras sai koota mallistosta sovitettavakseen mieleisensä lookin (tai kaksi), jotka sitten ikuistettiin hauskoihin polaroid-kuviin. Toisen kuvista sain itselleni muistoksi, mutta toinen jäikin sitten koristamaan R/H Storen seinää. Sanomattakin on selvää, että valitsin itselleni ne ei-niin-onnistuneet otokset...

Tässä ne ei-niin-onnistuneet otokset, eli blogihistoriani ensimmäiset asukuvat! :D

Itse valitsin mallistosta sovitettavaksi kaksi asukokonaisuuttaa. Ensimmäisenä kiskaisin päälleni mustan pellavaisen neulemekon (yllä oikealla). Klassisen mekon juju oli avoimissa olkapäissä. Mekko oli tyylillisesti hyvin minua ja istui myös -etten sanoisi- täydellisesti.

Toinen asukokonaisuus olikin sitten melkoinen villi kortti. Mielessäni olivat ensin malliston löysähköt pellavashortsit, mutta vaihdoin ne viime hetkellä miesten korisshortseja muistuttaviin kollegepöksyihin. Shortsien kaveriksi nappasin rekistä mustan, niin ikään, avo-olkapäisen neulepaidan.

Vaikka yllä olevan kuvan (vasemmalla) kulma ei ehkä olekaan se kaikkein paras, pidin leveiden shortsinlahkeiden ja pehmeän pellavaneuleen yhdistelmästä lopulta erittäin paljon. Jopa siinä määrin, että mietin asukokonaisuutta vielä seuraavanakin aamuna. Pitänee siis laittaa harkintaan pikainen uusintavisiitti Fredalla sijaitsevaan R/H Storeen, sillä sovittamatta jäi tällä kerralla myös teknisestä materiaalista valmistettu R/H:n perinteinen Mickey-paita. Se jos joku kelpaisi nimittäin kesällä niin lenkkipoluille kuin kaupungillekin.

Kiitokset vielä kerran ihanasta illasta ja kutsusta koko R/H:n tiimille! Oli kivaa!

-------

Freedom Dinner Party @ R/H Store

I was recently invited to a small dinner party at the new R/H Store in down town Helsinki.

R/H is a Finnish fashion brand founded by Hanna Riiheläinen and Emilia Hernesniemi. Here's how the brand describes itself:

"R/H`s unique world of colors, shapes and relaxed style developed into a collection rich on playful details combined with nordic minimalism, insightful feminine cuts, colorful prints and a certain spirit of black magic – still light and easy to wear."

After the lovely dinner all the guests were invited to try out few of the looks from R/H's spring collection.

For a safe choice, I went for a classic black linen dress. Which I loved BTW!

And then for something little more out there, I chose a pair of grey cotton shorts and a black linen sweater. I tried this look on just for the fun of it, but I ended up loving it even more than the first one. Sometimes you just need to step out of your comfort zone, I guess!

Thank you to R/H for the invite and for a very lovely evening!

Read more about R/H and their collections from their website!

Share

Pages