Ladataan...
Tyylitietotoimisto

Valvoin eilen silmät ristissä miltei puoleenyöhön, sillä illan päätteeksi oli luvassa vielä live stream Marc by Marc Jacobsin syysnäytöksestä. Ja kannattiko? Todellakin!

Ensin on kuitenkin hyvä hieman selventää Marc Jacobsin tuoreimpia kuulumisia. Kuten varmasti moni jo tietää, jätti MJ taannoin paikkansa Louis Vuittonin taiteellisena johtajana. Nyt mies keskittyy nimikkobrändinsä kehittämiseen ja eteenpäin viemiseen. Osana tätä strategiaa on myös Marc by Marc Jacobs, joka muuten Style.comin mukaan tunnetaan tästä edes yksinkertaisesti nimellä MBMJ. Merkki koki tällä sesongilla muitakin muutoksia, sillä sen suunnitteluvastuu siirtyi itse Jacobsilta brittikaksikko Luella Bartleylle ja Katie Hillierille. Merkkiä pyöritetäänkin tätä nykyä pitkälti Lontoosta käsin. Marc Jacobs aikoo tulevaisuudessa tehdä hienosäätöä myös päämerkkinsä brändäyksen suhteen, mutta siitä lisää -jos ja kun- asia tulee ajankohtaiseksi.

Ja sitten takaisin Bartleyn ja Hillierin debyyttiin MBMJ:n puikoissa. Näytös oli kokonaisuudessaan hyvin hämmentävää katseltavaa (kannattaa tsekata Youtubesta tallenne). Muotinäytöksen soundtrackina toimi Liisa Ihmemaassa -elokuvan musiikki, lavasteina nähtiin extreme-urheilun maailmasta tuttuja ramppeja ja mallien yllä millennium-ajan Lontoon klubiskenesta, motocross- ja BMX-pöyräilyvarusteista sekä japanilaisesta sarjakuvakulttuurista vaikutteensa hakeneita vaatteita. Kaikessa hulluudessaan näytös oli nerokas ja piristävä lisä melko yksipuolisen muotiviikkotarjonnan keskellä.

Vaikka itse herra Jacobs nauttikin kokoelmasta nyt eturivistä käsin (vieruskavereinaan Sofia Coppola ja Alexa Chung), näkyi mallistosta silti hänen hullunkurinen maailmansa. Bartley ja Hillier ovat siis tavoittaneet debyytissään Jacobsin hengen, tuoden MBMJ:hin samalla ripauksen Lontoon uniikkia tunnelmaa. Menisinkö jopa niin pitkälle, että vertaisin kokoelmaa jossakin määrin Lontoon kultapoika J.W. Andersonin työhön? Yhtäkaikki, tätä New Yorkin muotiviikot kaipasivat.

Loppuun on vielä pakko todeta, että vaikka MBMJ:n syyskokoelma ei ehkä ole ihan sitä ominta tyyliäni, bongasin siitä kyllä monta elementtiä, joita puhkikulutin molemmin puolin millenniumia. Esimerkkinä mainittakoon Buffalo-tyyliset platform-kengät. Auts...

Lisää MBMJ:tä tutussa osoitteessa Style.comissa!

-------

NYFW: New Start for MBMJ

Londoners Luella Bartley and Katie Hillier made their debut at MBMJ yesterday evening.

The newly renamed MBMJ offered very interesting and somewhat confusing fall collection. The influences came from London club scene (circa millennium), motocross and BMX riding and Japanese comics. It was all presented with Alice in Wonderland soundtrack. At first it was very hard to pin point what the collection really was, but after some consideration it dawned on me: this is Marc Jacobs with a little London twist. It's something different, humorous and unique.

I must also note that this collection was a real breath of fresh air to the New York offering. As in my opinion it has been quite dull season so far.

Check out more of MBMJ's fall fashion from Style.com.

Kuvat ja lähde/ Pics & Source: Style.com

 

 

 

Share