3 hyvää - kiitollisuushaaste

Päätin osallistua "3 hyvää" -blogihaasteeseen, koska kiitollisuutta tuntee harvoin - jos koskaan - liikaa. I decided to participate in blog challenge about thankfulness because you can't be too grateful, can you? Read more below!

 

 

Kolme hyvää asiaa päivissäni juuri nyt

#studentlife eli vapaus. Laitan herätyskellon soimaan silloin, kun huvittaa, tai en laita ollenkaan. Saatan syödä aamupalaa, juoda kahvia ja kuunnella musiikkia jopa neljä tuntia aamulla ennen kuin siirryn päivän velvollisuuksien pariin. Käyn kävelyllä ystävän kanssa kesken päivän. Tämä vapaus ei kestä ikuisesti, joten nautin täysin siemauksin viimeisistä opiskelijakuukausistani.

Musiikki. Tanssiminen. Musiikki. Tänään soitossa Don Omaria ja Romeo Santosia. Viimeaikainen gradutekeminen on sallinut taustamusiikin, mutta tästä viikosta lähtien homma vaatii kaikki aivosoluni, joten voi olla, että pystyn luukuttamaan musiikkia ainoastaan vapaa-ajalla.

Piristävät lounastreffit, jotka venyvät tuntien rupattelutuokioiksi. Näin pitkästä aikaa vanhaa työkaveria, ja oli tosi kiva huomata, että juttu jatkui siitä, mihin oli puolitoista vuotta sitten jäänyt.

 

Kolme hyvää asiaa tänä vuonna

Teitä on tullut paljon lisää! Siis uusia lukijoita! Lämpimästi tervetuloa, toivottavasti pysytte matkassa<3!

Perustamani ja ylläpitämäni Psykologiaa-sivusto on rullannut marraskuusta saakka. Asiantuntevaa, viihdyttävää ja hyödyllistä settiä luvassa myös jatkossa, käykää tutustumassa!

Une petite lifen Instastooria seuranneet tietävätkin, että olen käynyt harva se viikko keikoilla :D. Musiikki on – jos ei elämän suola – niin chili tai valkosipuli (mun lempimasteet hehe). Keikoilla heiluminen on festareita lukuun ottamatta mulle aika uutta toimintaa, mutta tuo hyvää vastapainoa arkiseen puurtamiseen.

 

 

Kolme hyvää asiaa minussa

Nauran herkästi. ”A day without laughter is a day wasted.” Ainoa huono puoli nauruherkkyydessä on se, että julkisilla paikoilla yksin ollessaan joutuu pidättelemään.

En ole pitkävihainen. Jos sopu on saatu aikaiseksi, unohdan riidan aiheen muutamassa tunnissa, joskus jopa minuuteissa :D

”Älykkyys, kauneus, mitä näitä nyt on… Mukava ihmisille – yleensä.” En meinannut keksiä itse kolmatta, niin pyysin vieressäni istuvaa henkilöä kertomaan yhden hyvän asian minusta. Hyviä ominaisuuksia tulikin pyytämättä kolme, tai kaksi, miten tuon viimeiseksi mainitun nyt sitten ottaa ;DD.

 

Haastan sinut pohtimaan omia kiitollisuuden ja ilon aiheitasi! Mitkä kolme asiaa ovat ilahduttaneet sinua tänään? Entä tämän vuoden kolme kärki? Mitkä ovat kolme parasta asiaa itsessäsi?

 

Iloista päivää!

Bisous, Niina

P.S. Vielä 9.3.2018 saakka kerkeää äänestämään Inspiration Blog Awardsissa! Lue täältä keitä kävin äänestämässä!

P.P.S. Tutustu myös näihin kiitollisuusharjoituksiin: 10 sormen kiitollisuusharjoitus, sekä

 

Bonjour mes amis! I decided to participate this blog challenge "3 good things". Instead of three nice things I listed six:

6 best things at the moment:

Music & dancing. Today I listened to Don Omar and Romeo Santos.

#studentlife. I feel so free since it’s been a while that I haven’t been working AND studying at the same time.

Lunch dates. Today had a great one!

Winter sun. Yes, it exists.

Friends. Love u!

Travels. My last trip to Thailand was a_m_a_z_i_n_g and I’m looking forward to my next my voyage to Paris!

 

3 best things in me:

1. I laugh a lot. I totally agree with this: ”A day without laughter is a day wasted.” The only downside is that when I’m alone in public, I have to keep myself from laughing out loud.

2. I don’t stay angry for too long. I forget arguments easily.

3. I couldn’t figure out the 3rd best thing in me, so, I asked the person next to me: “Intelligent, beautiful, and so on… And nice to other people – most of the time”. Well, I should be flattered, I guess :DD.

Now I challenge you! What are the best things at the moment and in yourself? Have a great week!

Bisous, Niina

P.S. Check also these: and 10 finger gratitude exercice!

 

unepetitelife@gmail.com | FB: Une petite life | IG: @unepetitelife

Kommentit

Juliaeveliina (Ei varmistettu) https://viiskyttieta.blogspot.com/

Just katsoin positiivisen psykologian luennon ennen kuin klikkasin tämän postauksen auki. Sopi siis hyvin teemaan! ;) Ihania positiivisia asioita, näitä pitäisi ehdottomasti pohdiskella enemmän!

Niina Maria V.

Kuulostaa hyvältä! Mikä luento? Koitan pitää päivärutiinissa yksi tai kaksi pientä kiitollisuushetkeä, koska muuten saattaa vain porskuttaa eteenpäin eikä välttämättä muista iloita ympärillä olevista asioista :) Ihanaa loppuviikkoa!

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.