Ladataan...
VAGABOND

Olen jo aiemminkin kertonut, kuinka tykkään syödä. Enemmän ja useammin kuin Lucas, ja nälkä tulee nopeammin huolimatta kahdesta ensimmäisestä. Ei Lucas kauas jää, mutta jää kuitenkin. Ruoka on meille niin paljon enemmän kuin vain tankkausta. Tässä yksi päivä tapahtui ihan konkreettinen esimerkki, joka todistaa meidän rakkautta ruokaan.

Oltiin juuri syöty lasagnet ja tacot Bali Budassa, kun alkoi tehdä mieli raakakakkua. Meillä oli skootteri, mutta päätettiin lähteä tepastelemaan. Oli polttavan kuuma monen sateisen päivän jälkeen, autot ja skootterit poukkoilivat tuttuun tapaansa päättömästi kaupunginpölyssä. Lopputuloksena käveltiin ympäri Ubudin keskustan, löytämättä mitään miellyttävää. Matkalla mietittiin, pitäisikö jo kääntyä takaisin, mutta mehän ei luovutettu! Oltiin jo puolessa välissä, joten olisi sama kiertää takaisin toiselta puolen kaupunkia Monkey Forestin kautta.

Loppusuoralla osui ja upposi. Oltiin jo lähes takaisin skootterillamme, kun näimme KAFEn. Tutkailtiin menua ja päätettiin istua alas. Tutkailtiin lisää. Tajuttiin, että matkassa olevat taskurahat eivät riittäisi haluamaamme. Ponkaistiin ylös, käveltiin rivakasti skootterille, ja ajettiin pari kilsaa majapaikkaamme hakemaan lisää rahaa. Siis oikeesti!? Tekeekö kukaan muu näin? Oot kävellyt tunnin kuumuudessa, sulla on kova jano, istut jo viileään kahvilaan, sit näät menulla juuri sen marjaraakakakun minkä haluat, ja lähdet parin kilsan päähän hakemaan euron lisää. Ainakin tää tarina kuvastaa meitä hyvin, me tehdään mitä vaan haluamamme eteen, kaikki tai ei mitään :D Mä oon niin kaikki tai ei mitään -persoona, tää heijastuu monella elämän osa-alueella. Voisin varmaan joka päivä kertoa eri näkökulmasta, kuinka tämä toteutuu elämässäni.

Mä sain kakkuni ja olin tyytyväinen. Lisäksi otin inkivääri-ananas alkaalivettä, Lucas otti banaanismoothien ja massiivisen kulhon kaikkea mitä kuvitella saattaa, oli mansikkaa, banaania, paikallista hedelmää minkä nimeä en edes tiedä... Eihän me loppujen lopuksi edes koko menua tilattu, mutta pakko oli saada se mitä haluttiin.

Tuli kans mieleen, jos ootte täällä päin ja haluatte ostaa itselle kahvijauhetta. Me ostetaan, koska monissa majapaikoissa on vedenkeitin ja näin ollen voidaan saada pohjaton kahvikiintiö melkein täyteen keittelemällä kiehuvaa joka minuutti. Riisipellon kupeessa pienessä kaupassa koitettiin kysyä englanniksi, löytyisikö heiltä kahvia. Jos henkilö ei puhu englantia, on hyvä jättää kaikki sanat, jopa kohteliaat ilmaisut veke ja kertoa niin pelkistetysti kuin mahdollista. Coffee? Tämä ei kuulostanut naiselle tutulta, joten koitimme hieman erilaisin aksentein, yksinkertainen, lyhyt ja napakka, hidas, pantomiimi... Sitten tärppäsi. Nainen kysyi, onko etsimämme kopi. Joo, varmaan on, mikä ettei, kokeillaan kopia. Kahviahan sieltä tuli, win! Kahvi on siis paikallisittain kopi, ja ajattelin että meille suomalaisille kofeiiniaddikteille se voisi olla vieroitusoireita helpottava vinkki tiukan paikan tullen.

Mun sydän särkyy ilmoittaessani, että nyt pystyn julkaisemaan vain puhelimella otettuja tai vanhoja kuvia. Vanhat kuvat meinaa siis kontekstista kaukana vaeltavia yksilöitä. Murr. Tämän postauksen kuva on kuitenkin juuri niistä KAFEn antimista, jotka niin kovasti haluttiin.

 

E N N I

Share

Ladataan...
VAGABOND

Vlogihaaste maalissa, 30/30!

Parissa viimeisessä vlogissa on nähty luovempaa videonpätkää, joten tää viimeinen vlogi on juttutuokio. Vai yksinpuhelu :D Toivon kyllä kovasti, että saisin tästä vuoropuhelua kommentteihin teidän lukijoiden kanssa. Vlogi pitää sisällään rehellisiä fiiliksiä menneestä kuukaudesta. Milloin vlogien teko on ahdistanut? Sananen jos toinenkin myös sosiaalisen median lukutaidosta ja kriittisyydestä, koska kyllähän kaikkien elämä on skumppaa ja mansikoita, eiks vaan? Ainakin jos Instagramia selataan. Yksityiskohtaisemmin selitän alla olevassa vlogissa, mutta jos videot ei oo sun juttu, niin kirjoitan tähän pääajatukset.

Voisin kuvitella sisällön luojien kamppailevan sen kanssa, kuinka kehittyä ja luoda aina vaan parempaa sisältöä. Tai uutta tulisi ainakin keksiä. Tällainen ahdistus ei aina ole huono juttu. Joskus kun oikein naulan kantaan kolahtaa, niin sitä miettii, että kuinka hemmetissä saisi tehtyä paremman videon tai tekstin seuraavana päivänä :D Ideathan eivät maailmasta kesken lopu, ja kukaan ei ole koskaan valmis, joten umpikujan koittaessa voin katsoa peiliin. Päivittäin videoita tuottaessani joskus kyllä ahdisti, myös negatiivisesti. Välillä en olisi halunnut julkaista tiettyä vlogia, koska en kokenut sen olevan tarpeeksi hyvä, enkä todellakaan kokenut antavani parastani. Jopa marttyyrimaisesti toivoin, ettei kukaan sitä katsoisi, jotta huono työnjälkeni ei tulisi nähdyksi (en oikeasti toivonut :D). Laitoin periaatteeni kuitenkin omien fiilisten edelle, olin luvannut vlogin päivässä, joten nekin videot näkivät päivän valon. Näinä hetkinä koitin pitää mielessä, ettei päivittäisten vlogien tarkoitus ole näyttää videontekotaitojani, vaan oikeasti antaa enemmän minusta itsestäni. Myös hyvä palaute siitä, että on mukava nähdä oikeaa elämää eikä vain kiiltokuvaa, lämmitti hurjasti sydäntä ja sai nousemaan takaisin jaloilleen. Itse rakastan behind the scenes-matskua, joten kun ajoittain tein vlogeihin luovempaa pätkää kauniista asioista, sirottelin joukkoon myös sitä todellisuutta. Myös se ahdisti, etten saanut julkaistua tismalleen päivittäin muutamien vastoinkäymisten vuoksi. Joskus ei ollut nettiä, välillä kone ei toiminut.. Eihän sille mahda mitään.

Sosiaalisessa mediassa näyttää, että kaikkien elämä on pelkkää ruusuilla tanssimista. Tajusin, että meidän kohdalla se saattaa näyttää jatkuvalta ruusujen kanssa pulikoinnilta :D Kukkakylpyjä, privaatti uima-altaita... Haluan kuitenkin selventää, ettei näin missään nimessä ole. Luulen, että usein sosiaaliseen mediaan, puhun nyt lähinnä Instagramista, ei ladata sisältöä reaaliajassa, näin meilläkin. Oltiin muutama yö ihanissa villoissa, otettiin siellä paljon kuvia, ainakin siihen asti että kamera irtisanoi sopimuksen :D Tällä hetkellä ei voida luoda uutta, joten julkaistaan niitä kuvia. Let's cut the bullshit, kyllähän me myös niitä julkaistaisiin, vaikka voitaiskin napsia uusia. Tällä hetkellä istun sotkunuttura päässä meidän 11 euron majatalossa, suihkusta tulee vain kylmää vettä ja pikakahvit haen muutaman sadan metrin päästä lähikaupasta. Kohta kuitenkin lataan kuvan Instagramiin kuvan jostain ihanasta hetkestä, koska selfie tylsistyneestä naamastani ei taida olla ihan yhtä inspiroiva, mutta haluan kertoa uuden vlogini julkaisusta.

Enää en halua pakottaa itseäni julkaisemaan sisältöä, mistä en ole ylpeä. Mikään näistä ei tarkoita, että katuisin tätä päivittäistä vlogia, päin vastoin. Se otti, mutta antoi enemmän. Te annoitte inspiraatiota. Kiitos jokaiselle, joka on ollut matkassa mukana edes hetken <3

Vaikka päivittäinen vlogi päättyi, ei videoiden teko tähän lopu. Haluan kuitenkin antaa enemmän panosta nyt tänne blogin puolelle. Tähän asti blogi on pyörinyt todella pitkälle vlogin ympärillä, onhan vuorokaudessa kuitenkin vain 24 tuntia, joten tästähän tämä vasta alkaa! Vähän on haikea olo tän projektin lopusta, mutta innolla odotan tulevaa. Näin rehellisyyden nimissä juuri nyt on kuitenkin vähän mitäänsanomaton olo, mutta suunnitellaan juuri Lucaksen kanssa lähitulevaisuuden peliliikkeitä. Katsotaan mitä tuleman pitää ;)

 

E N N I

Share

Ladataan...
VAGABOND

Visuaalisestia mua miellyttää yksinkertaisuus, missä on kuitenkin joku juju. Kuten nämä molemmat postauksen kuvat. Yksinkertaisuus on aina ollut lähellä sydäntä, ehkä siitä juontaa juurensa myös tämänhetkinen huoleton elämäntapa ja rinkkaan mahtuva omaisuus. Äitini luona Suomessa on tosin jonkin verran tavaraa, sillä olen asunut omillani Suomessakin. Myös iso kasa vaatteita olisi kirpparille vietäväksi. Omasta tukikohdasta eli kodista alkaa olla haaveilevat fiilikset, mutta ajatus romuvarastosta täynnä tavaraa ahdistaa. Jotain siltä väliltä, täytyy siis osata luopua turhasta.

Myös kotini sisustus voisi olla yksinkertainen, missä on jokin juju. Voisiko jokapäiväinen elämäkin olla tällaista? Yksinkertaisuudesta nautin liikoja suunnittelematta, päivä kerrallaan. Simppeliä ja huoletonta. Nyt vaan sitä jujua kehiin. Elämän jujua. Mikä on sun elämän juju? Elämän ydin, olennaista? Näin asetellessani tuntuu, että haluan vastata rakkaus, kaikenlainen rakkaus. Mutta ei se siihen lopu. Taidankin vaatia elämältä yksinkertaisuutta monilla mausteilla.

Vlogi on aamulta, kun luovuus iski. Lisää matskua Lucaksesta kukkakylvystä, mahtavaa! :D Täytyy sanoa, että tää vlogi taitaa olla mun ihan lemppari! Tällaista matskua tykkään tehdä. Yksinkertaista, jujulla höystettynä. Tällä hetkellä sydämellä on kuitenkin suuri ahdistus, sillä kameramme ei toimi, eikä oikein pääse vapauttamaan luovuutta sillä ominaisimmalla tavalla. Näinä hetkinä voinkin nautiskella näistä muutaman päivän takaisista hetkistä.

 

E N N I

Share

Pages