Ladataan...
Vahinkolapsi

- Väsymys ja sen syvyys. Kuolemanväsymys sai aivan uuden merkityksen. Olin alkuraskaudesta niin väsynyt, että harkitsin töissä päiväunia vessassa ja mietin kaikkia mahdollisia keinoja miten voisin nukkua ihan koko ajan.

- Se miten yksin on raskauden kanssa kumppanista huolimatta. Vaikka voinkin avoimesta puhua kaikesta niin silti tuntuu ettei toinen mitenkään voi täysin ymmärtää sitä mitä käyn läpi.

- Omituisten mielitekojen sijaan olen ruvennut ällöämään monia asioita. En pysty syömään lainkaan kananmunia, monet rasvaiset ruuat inhottavat, liha ei oikein maistu, eikä edes tee mieli pizzaa vaikka se on yksi suosikkiruokiani. 

- Olen vieläkin aivan ihmeissäni siitä miten nopeasti vauva kehittyy. Tai ylipäätään siitä, että olemme tehneet ihmisen. Ihan oikea tyyppi kasvaa sisälläni jatkuvasti sormineen ja varpaineen. Miten on edes mahdollista, että mahassa kehittyy vauva joka ajattelee, tuntee ja kuulee ihan itse. 

- Lastenvaatteeista vähintään 95% on joko vaaleanpunaista, sinistä tai valkoista. Eikö maailmassa tosiaan ole muita vauvavärejä?

- Tolkullisen vauvakirjallisuuden löytäminen on mahdotonta. Ihmisiä kiinnostaa kolmen seinällisen verran miten paistetaan pihviä, mutta lastenkasvatukseen riittää yksi surkea alahylly. Vinkkejä kaivataan todella kipeästi järkevistä tietokirjoista, myös kaikki lapsiin/lapsiarkeen liittyvät pokkarivinkit otetaan kiitollisena vastaan. 

- Raskauden helppoudesta. Keskiraskauden alkamisen jälkeen kasvava maha on ollut fyysinen oire siitä, että ylipäätään olen raskaana. Muutenkin pääsin älyttömän helpolla myös alkuraskaudesta, vaikka odotin kaikkien kauhutarinoiden toteutumista. Oikeastaan raskaus on suurimman osan ajasta ihan kivaa. 

- Tunteellisuus. En ole kovin tunteellinen ihminen, en ole koskaan itkenyt elokuvissa tai oikein muutenkaan. No nyt itken aivan kaikesta. Itkin kun avasin Kelan kirjeen, itkin kun sain postissa pahvilaatikollisen vauvalle vaatteita, itkin ultrassa, itkin Pirates of Caribbeanissa, olen itkenyt ilman mitään syytä lukuisia kertoja, nytkin vähän itkettää pelkkä ajatus itkemisestä ja tätä on täysin mahdotonta hallita. 

- Itsetunto-ongelmat. Luulin, että itsetuntoni on todella vankalla pohjalla, mutta kyllä nämä raskauden kehonmuutokset ovat saaneet pohtimaan omaa vartaloa ihan liioitellun paljon. Pahinta on se kun oma kroppa ei pystykään johonkin mihin tietää sen normaalitilassa pystyvän, ei jaksa samoja asioita kuin ennen ja tuntee siitä huonommuutta. Huoli siitä palautuuko vai jääkö ikuisesti kehnoksi. 

- Olen todella yllättynyt myös siitä miten innoissaan muut ihmiset ovat, tutut ja tuntemattomat tuntuvat olevan aivan halkeamaisillaan ilosta ja jännityksestä. Epäilen vahvasti, että monet ovat innoissan, koska kuuluu olla, eihän kukaan halua profiloitua lapsivihaajaksi. 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Vahinkolapsi

Kaikki on hyvin, arki on ollut tasaista ja seesteistä eiliseen asti. Eilen iski raskauskiukku tai oikeastaan marttyyrikohtaus. Avomiehen töissä on ollut jo monta viikkoa stressaavaa ja meidän muutamien viikkojen päästä alkava loma on vain lisännyt stressiä. Raskaus on tuonut lomasuunnitelmiin ihan järjettömän stressilisän nimeltä "elämämme viimeinen loma kahdestaan, tässä se nyt on, tehkää kaikki mitä ette enää kohta voi tehdä". Ei varmaan tarvitse erikseen edes mainita, että suunitelmia ei oikeastaan ole, ne ovat levällään juuri tuosta samaisesta syystä, mielessä pyörii lähinnä ajatukset "onko tämä nyt tarpeeksi hienoa, että tähän kannattaa uhrata elämän viimeiset hetket." Tiedetään, tämä on naurettavaa, mutta samalla mielestäni tärkeää. Tämä lomastressi, työstressi, yleinen raskausstressi ja miljoonan muun asian stressi eskaloituitui eilen kiukkuun.

Kiukun myötä rupesin miettimään, että naiset ovat varmaan raskaana siitä syystä, että heidän päänsä kestää tämän myllerryksen paremmin. Meidän taloudessa avomies on ihan loppu pelkän työstressin iskiessä ja siinä vaiheessa vauva-asiat menevät ihan yli ja ympäri. Itsellä taas pyörii mielessä tuhat asiaa vauvan lisäksi, kuten työ- ja arkiasiat, mitä tänään syödään, mitä viikonloppuna tapahtuu ja mitä seuraavan vuoden aikana tapahtuu, mitä pitää ostaa, mitä ei ja miksi ei. Toisaalta miehet eivät ehkä stressaisi näin paljoa saatika näin turhista asioista. Suurimman osan ajasta kuitenkin tuntuu, että olen tämän mahan kanssa ihan yksin, kun toinen ei edes tunnu muistavan, että tässä ollaan nyt raskaana. Ja kyllähän sen tajuaa, ei tämä asia muistuta olemassaolostaan jatkuvasti miestä vaan vain minua.

Ennen raskautta mietin, että eikö noiden raskaana olevien naisten päässä pyöri mitään muuta, nyt tiedän että ei pyöri. Ajatukset saa huijattua ajoittain hetkellisesti pois, mutta jokainen päivä pitää suunnitella. Itselleni tämä on tarkoittanut rutiineja rankalla kädellä, piti opetella syömään aamiaista ja se aamiainen pitää muistaa ottaa mukaan töihin. Pitää miettiä milloin pääsee vessaan ja varmuuden vuoksi käydä AINA kun voi. Mukana pitää olla jotain syötävää ja vähintäänkin vesipullo aina. Pitää ajoittaa päikkäreitä ja miettiä vaatteita, ajatukset harhailevat milloin mistäkin aina lopulta vauvaan. Kysyin huvikseen mieheltä kuinka paljon hän ajattelee raskautta ja tulevaa vauvan päivän aikana, vastaus oli "ehkä kerran päivässä tai joka toinen päivä". Olen kateellinen miehelle, on nimittäin uuvuttavaa prosessoida tätä asiaa ihan koko ajan.

Vaikka itse raskaus on ollut kohdallani aika helppo fyysisesti, niin on tämä ihan hiton raskasta olla raskaana.

Share

Ladataan...
Vahinkolapsi

Kerrottakoon tässä heti alkuun, että neuvolamme vaihtui heti ensimmäisen käynnin jälkeen. Ensimmäinen käynti oli mitä oli, joten olimme ihan tyytyväisiä vaihdokseen. Toinen neuvolakäynti ei kuitenkaan nostanut neuvoloiden pisteitä lainkaan, vaan ristin ne mielessäni lähinnä pakolliseksi pahaksi. Tällä kertaa nopea pikakäynti venyi melkein kahden tunnin sessioksi, jossa saimme kuulla neuvolatädin sukulaispojista, jotka käsi kädessä marssivat armeijaan. Erityisen loukkaantunut olin kuitenkin siitä, ettei täti miinustanut lainkaan vaa'an näyttämästä painosta teoreettista kahden kilon vaatteiden painoa, vaikka painotin, että tässä nyt on erityisen painava villatakki päällä. Kehtasi vielä kysyä punnituksen jälkeen, että turvottaako. Ihan kuin tässä ei muutenkin jo olisi saanut tarpeeksi suurta kriisiä kehitettyä omasta painosta. Kuten joku tänne blogiinkin oli kommentoinut, niin minäkin luulin olevani tällaisen vartalokriiseilyn yläpuolella. En ole koskaan erityisemmin tuntenut tuskaa siitä miltä näytän tai siitä onko vartalossani jotain ylimääräistä. Vetoan kuitenkin kriiseilyni kanssa nyt jo näkyvään mahaan, vaikka raskausappsi väittääkin mahan näkyvän vasta ensi viikolla. Olen nimittäin jo monta viikkoa käyttänyt töissä löysiä paitoja ja pitänyt housujen ylimmän napin reilusti auki.

Toinen neuvola piti sisällään myös väkivaltakeskustelun ja avomies paheksui suuresti, että mitään perheväkivaltaan liittyvää ylipäätään vihjailtiin. Neuvolan täti kuitenkin korosti, että väkivaltaa epäillään yleensä lähinnä silloin jos äiti tulee ilman isää vastaanotolle. Ok, eli kaikki perheet joiden isä ei vaikka työkiireiltään pääse mukaan keskellä päivää oleviin neuvoloihin ovat perheväkivallan uhreja. Tämän jälkeen käytiin läpi negatiivisia tunteita, täti kertoi, että on ihan normaalia ajatella, että lapsi putoaa parvekkeelta, mutta huolestuttavaa jos sitä odottaa innolla. Tässä vaiheessa meitä molempia nauratti, sillä koko juttu oli niin absurdi, eihän kukaan tolkun ihminen odota innolla, että pääsee pudottamaan lapsen parvekkeelta. Tädin suuresti paheksuva ilme kuitenkin pakotti vakavoitumaan ja mietin, että siinä meni meidän vanhemmuuspisteet. Saatiin varmaan joku merkintäkin ja nyt avomies ei ainakaan voi jäädä yhdestäkään neuvolasta pois.

Huomenna koittaa ensimmäinen virallinen ultra. Käynti ei kuitenkaan herätä ainakaan toistaiseksi mitään tunteita, sillä kävimme jo kuukausi sitten varhaisultrassa yksityisellä. Tai no onhan se ihan kiva nähdä miltä se möykky nyt näyttää, kun viime kerran perusteella tulevan vauvan ruuminrakenne on lähimpänä meidän isopäistä koiraa. Nähtäväksi jää onko siellä nyt jotain ihmismäisiäkin piirteitä jo havaittavissa, odotukset ainakin ovat korkealla.  

Share

Pages