Palstan Mansi- ja mustikat pitäjä Marjo haastoi minut paljastamaan seitsemän asiaa itsestäni. Kyseinen blogihaaste tulikin todella hyvään aikaan pysäyttämään jo pahasti reissailun vuoksi syntyneen bloggaustaukoni, kiitos Marjo! Mutta asiaan:

1. Nominate 15 fellow bloggers.
2. Inform the bloggers of their nominations
3. Share 7 random facts about yourself
4. Thank blogger who nominated you
5. Add the Versatile Blogger Award picture to your blog post

Koska mulla ei ole paljoakaan bloggaavia kavereita ja muutama suosikkibloggaajani on tunnustuksen jo hyvin todennäköisesti saanut, haastan vain ei-lilyläisen Aruten, joka pitää blogia Only Fluffy Dreams.

Mutta siirrytäämpä siihen kaikkein mielenkiintoisimpaan osioon, eli kohtaan kaksi:

1. Ensimmäistä kohtaa miettiessäni tajusin, etten paljoakaan seuraa blogeja. Se ei niinkään johdu siitä, etteikö hyviä blogeja riittäisi vaikka kuinka, oon vain liian laiska lukemaan niitä :-D Erityisesti pidän tiettyyn aiheeseen keskittyvistä blogeista, kuten kauneus, terveys ja treeniblogeista. Lifestyle-blogit saavat mut pian tylsistymään, varsinkin jos postauksien ainut sisältö on mitä kyseinen bloggari teki eilen.

2. Uskalsin pari tuntia sitten kokeilla ensimmäistä kertaa itse tehtyä proteiinijäätelöä. Pohjana käytin Little Missin proteiinijäätelö reseptiä. Proteiinijauheena käytin Star Nutritionin Whey-80 Cookies and Creamia ja sekaan lisäsin vielä keksin palasia. Huomenna on siis tiedossa keksijäätelöllä herkuttelua, nami!

3. Mulla on parin viikon ajan pyörinyt päässä erilaisia postausaiheita, joista luultavasti kirjoitan tässä parin viikon sisällä. Tarkkoja aiheita en kerro, mutta voin paljastaa, että pohdintani tulevat liittymään niin ihmissuhteisiin, kuin matkailuunkin.

4. Suoritan kansainvälistä IB Diploma -tutkintoa, joka vastaa suomalaista ylioppilaskoulutusta. Suurimpina eroavaisuuksina ovat, että opiskelukieli on kokonaan englanti ja että varsinaisia opiskeltavia aineita on vain kuusi. Itselläni ne ovat äikkä, enkku, matikka, fysiikka, psykologia ja historia.

5. Mun tuleva syksy kuulostaa ihanan mukavalta ja toiminnantäyteiseltä! Tulee käytyä rock-festareilla, aloitettua autokoulu, käytyä IB-risteilyllä ja nähtyä ihania ihmisiä. Ja viikon päästä saan myös uuden kuntosaliohjelmani, jota olen odottanut jo reilun kuukauden.

6. Olen sellainen ihminen, joka jättää kaiken aina ihan viimeiseen iltaan. Ajattelen, että kyllähän tässä vielä on vaikka kuinka paljon aikaa. Niin ajattelin myös tänä kesänä, ja nyt pitäisi viikon sisällä lukea 400 sivua romaania ja kirjoittaa siitä essee. No mutta jos sitten ensi jaksossa tekis kaiken aina ajoissa.... ehkä.

7. Mä olen sellainen ihminen, joka elää asioita kirjoittamalla. Ennen kuin osasin edes kirjoittaa, sanelin mummille satuja, joita kirjoittaa ylös. Myöhemmin olen itse kirjoittanut novelleja, päiväkirjaa, lyriikoita ja nykyään myös blogia. Kirjoittaminen on mun tapa käsitellä asioita. Olen myös todella kriittinen omien kirjoitusteni suhteen, mietin sanamuotoja ja lauseiden muotoilemista kauan ja tarkastan lopuksi myös tekstin kokonaisuutena.

Viime aikoina olen huomannut itsessäni täysin uusia puolia. Uusia tapoja ja mieltymyksiä, joita en olisi voinut allekirjoittaa parisen vuotta sitten. Jos joku olisi esimerkiksi tullut kertomaan minulle, että tulen nauttimaan enemmän juoksulenkeistä ja hikijumpasta kuin koukuttavien facebook pelien pelaamisesta, olisin varmasti nauranut. Jos samainen ihminen olisi vielä kertonut minun tulevaisuudessa rakastavan hauiskääntöjä ja kyykkäämisen aiheuttamaa polttetta pakaroissa, olisin todennut, ettei hän taida minua tarpeeksi hyvin tuntea ja aloittanut sadonkorjuun FarmVillessä. 

Lähes koko lyhyen elämäni olen inhonnut liikuntaa. Olen pohtinut, mistä vallinnut kammoni kaikkea liikkumista kohtaan johtui. Tai ennemminkin ennakkoluulo. Vaikka koulun liikuntatunteja ei ehkä saisi syyttää kaikesta, aion nyt kuitenkin tehdä sen. Uskon nimittäin vakaasti, että aina viimeisten joukossa jalkapallojoukkueeseen valitseminen ja koulun hiihto- ja yleisurheilukilpailuissa viimeisten joukkoon sijoittuminen nakersivat molemmat itsetuntoani ja lisäsivät negatiivisia kokemuksiani liikkumisesta. Toisen luokan alussa puhjennut astmakaan ei yhtään helpottanut tilannetta, kun kehon rasittuessa henkitorvi alkoi porautua umpeen.

Elämäni koki kuitenkin täyskäännöksen toukokuussa 2010, kun ostin Trendin.

Lehdestä löytyi Tia Nikkilän kirjoittama artikkeli Ilon kautta, joka kertoo, että ajattelutapaa muuttamalla voi juoksustakin tulla nautinto. Silmäni aukesivat, jospa minäkin yrittäisin. Heti seuraavana aamuna laitoin hiukseni nutturalle ja lähdin hölkkäämään. Muutaman kuukauden jaksoinkin tuolloin juosta lähes säännöllisesti ja kuntoni kohosi silmissä. En kuitenkaan kokenut juoksiessani sitä samaa iloa, mitä artikkelin kirjoittaja ja niin intoni lopahti heti viileiden syysilmojen koittaessa. Pian kuntoni olikin päätynyt lähtöpisteeseen. Pelkkä halu loistaa seuraavissa koulun kuntotesteissä ei riittänyt motivoimaan minua itseni rääkkäämiseen. Tiedostin kuitenkin sen, että voidakseni nauttia liikunnasta, minun tulisi löytää laji, josta aidosti nautin.

Seuraavana keväänä aloittelin taas hieman pakkopullalta tuntuvaa juoksemista.  Hyvin pian kuitenkin ystäväni kehoituksesta lähdin mukaan BodyCombat tunnille ja elämäni ensimmäistä kertaa koin sen liikkumisen ilon. Vauhdikkaat iskut, mukaansa tempaava rytmi sekä kannustava ohjaaja herättivät sisäisen liikkujani. Halusin lisää. Aloitin suhteellisen säännöllisen jumppaamisen ja myöhemmin myös kuntosalilla treenailun. Jumppaamisesta ja painojen nostelemisesta tuli kunnon kohottamisen lisäksi keino piristää mieltä ja käsitellä tunteita. Ja tässä sitä nyt ollaan: paljon energisempänä ja erottuvat hauikset omaavana (olen niistä niin ylpeä, hih).

Niihin jokavuotisiin ala-asteen hävittyihin hiihtokisoihin vedoten en vieläkään vedä monoja jalkaani vapaaehtoisesti. Pituushyppääjää tai kilpajuoksijaa minusta ei koskaan tule. Inhoan myös jalkapalloa, sählyä ja kuntotestejä. Mutta onneksi kaikki pakolliset koululiikunnat vuosi sitten suorittaneena saan harrastaa liikuntaa, joka tekee minut iloiseksi. Niitä ihanan tuskallisia askelkyykkyjä sekä hauiskääntöjä.

Hei te kaikki, jotka yrititte juhannusaattona epätoivoisesti kieriä alastomana kukkaniityllä nähdäksenne tulevat sulhasenne ja saadaksenne hyvää naimaonnea. Minulla on teille modernimpi ja toimivaksi todettu juhannustaika, jota onkin hyvä testata sitten seuraavana juhannuksena:

Makaa sohvalla katsellen yleltä Juhannusjunaa samalla syöden, kunnes kyllästyt, etkä löydä keittiöstäkään enää mitään hyvää. Siirry sen jälkeen sosiaaliseen mediaan, kuten facebookiin lueskelemaan päivityksiä siitä, kuinka on niin hauskaa kännätä juhannuksena. Tunne itsesi hieman epäsosiaaliseksi ja siirry netin anonyymi chateille, kuten vaikkapa omegleen saadaksesi hieman kontaktia ihmisiin. Tämän jälkeen pelaa koukuttavia nettipelejä niin kauas kunnes ei enää kiinnosta ja lähde nukkumaan. Ja tadaa, uneksit tulevasta sulhasestasi. 

Tällaista hieman modernimpaa juhannustaikaa tuli eilen itse kokeiltua ja kyllä toimi. Ehkä juhannuksen taikakeijut huomasivat nörttimäisen tilanteeni ja riensivät hätiin paljastamalla minulle asioita tulevasta sulhasestani. Ehkä ihan hyvä, että sain tietää jo tässä vaiheessa jotain tulevieni lapsien isästä, ehdimpä sulatella asiaa hieman. Ulkonäkö ei nimittäin aivan miellyttänyt. Sulhoni oli kuin ilmetty Stig, vain hieman nuorempana ja mustilla, paksuilla viiksillä. Hmm.

Ulkonäköä lukuun ottamatta sulhaseni vaikutti kuitenkin erittäinkin lupaavalta: hän oli romanttinen, piti huolta kehostaan ja rakasti keskustelemista. Kaikki sellaisia piirteitä, joita arvostan miehissä. Hän oli minua kaksi vuotta vanhempi ja kotoisin Pohjois-Suomesta. Hänen vanhempansa olivat mukavia ja mies tulikin loistavasti toimeen äitinsä sekä minun vanhempieni kanssa. Sopii toivoa, että uni tosiaankin oli jonkin sortin enne, ja että nämä piirteet löytyvät tulevalta aviomieheltäni.

Unessa tapasin miehen rock-konsertissa, jossa annoin hänelle puhelinnumeroni. Mikäli kyseessä tosiaankin on juhannuksen taikauni, taidankin tämän kesän festareille mennessäni katsoa hieman tarkemmin, mitä päälleni laitan. Ja pakata mukaani vedenkestävän tussin ja paperia. Jos vaikka kävelisi tuo sulho vastaan.

kuva

Reilu viikko sitten tein oikean ekoteon. Marssin apteekkiin kiusaamaan erästä nuorta, miespuolista farmaseuttiopiskelijaa. "Olisiko teillä täällä niitä kuukuppeja?". Sain vastaukseksi hämmästyneen katseen, jonka jälkeen opastin opiskelijan intiimituotteiden puolelle. Taisi kuulla mies kuukupista aivan ensimmäistä kertaa. Ei nimittäin tiennyt yhtään, minkänäköistä tuotetta oikein olin vailla. Eikä lopulta kupin löytymisen jälkeen oikein osannut neuvoa minua oikean koon valinnassa. Ei kyllä oikein osannut kukaan muukaan farmaseuteista. Hämmästyin siitä, miten tuntematon vehje tämä on, tämä kuukuppi.

No mikä siis on kuukuppi? Kuu(kautis)kuppi, eli kuukautiskerääjä on lääketieteellisestä silikonista tai luonnonkumista valmistettu, kirkonkellomainen kestokuukautissuoja. Se asetetaan emättimeen kuten tamponi, mutta kuitenkin paljon tamponia alemmas. Kuppi pysyy sisällä pienen alipaineen ansiosta, jossa se kerää kuukautisverta. Kuppi ei siis ime verta kuten tamponi. Sen vetoisuus on paljon tamponeja ja siteitä suurempi, oman suuremman Lunetteni vetoisuus on n. 26ml, kun taas suurimpien tamponien vetoisuus on enimmillään 18ml. Kuppi suositellaan tyhjennettävän 12 tunnin välein, eli kahdesti vuorokaudessa.

Luin itse ensimmäisen kerran kuukupista jo reilut nelisen vuotta sitten. Silloin 13 vuotias minäni ei olisi koskaan kuvitellutkaan käyttävänsä moista vempelettä. Ajan kanssa asia kuitenkin jäi hautomaan päähäni ja nyt olen koko viime kevään suunnitellut kupin hommaamista. Viimeistään aloitettuani ehkäisyrenkaan käytön reilut 4kk sitten, alkoi kupin käyttäminen tuntumaan enemmän ja enemmän hyvin varteenotettavalta vaihtoehdolta. Kaikista eniten valintaani vaikuttivat seuraavat asiat:

- Kuukuppi on ekologinen. Kuvitella, kuinka paljon turhaa roskaa kertakäyttöisistä kuukautissuojista oikein syntyy esim. vuoden aikana. Laskin, että itse säästän n. 180 kuukautissuojaa vuodessa, kun käytän kuppia. Sen lisäksi kertakäyttösuojat, ainakin siteet sisältävät muovia, jonka maatumiseen kuluu paljon aikaa.

- Kuukuppi tulee halvemmaksi. Kertaostoksena kuppi maksaa n. 30e, mikä voi ostaessa kauhistuttaa hieman. Kuppi maksaa kuitenkin hyvin nopeaa itsensä takaisin. Jos ajatellaan, että 10kpl kuukautissuojia maksaa 2,50e, se tekee vuodessa yhteensä (jos käytät n. 15 suojaa kuukautisten aikana) 45e. Ja kuukuppi kestää hyvinhoidettuna useita vuosia. Toki pesunesteeseenkin kuluu hieman rahaa, mutta ainakin Luneten pesuneste on niin riittoisaa, että 8,80e maksanut pullo tulee luultavasti kestämään parisen vuotta. 

- Kuukuppi on terveellisempi. Se ei häiriste limakalvojen kosteustasapainoa samalla tavalla kuin esimerkiksi tamppoonit. Kuppia voikin käyttää jo kuukautisia odotellessa ilman mitään haittaa. Silikoninen kuppi on myös erittäin huono bakteerien kasvualusta toisin kuin tamponi, eikä se haudo tai hiosta samalla tavalla kuin esim. kuukautissiteet.

Aloitellessani kupin käyttöä, voin sanoa, että minua jännitti. Olin lukenut netistä paljon kauhutarinoita koskien Luneten suurempaa kuppia, juuri sitä, jonka olin vasta kotiini raahannut. Ja se kuppi tuntui jotenkin niin suurelta. Kuukautisteni alkaessa uskaltauduin kuitenkin rohkeasti kokeilemaan kuppia ja tässä vaiheessa voisin todeta, että kuppi on yksi elämäni parhaimmista ostoksista. Kuukautiseni olivat kupin käytön harjoittelemisesta huolimatta mukavimmat tähän mennessä. Ensinnäkään minua aina ennen kauheasti vaivanneet kuukautiskivut olivat kuin ihmeen kaupalla kadonneet. Toiseksi, eivät kuukautiset edes tuntuneet kuukautisilta, kun kuppi piti muistaa tyhjentää vain aamulla ja illalla.

Mitään ongelmia ei minulle ilmestynyt tuon ensimmäisen kupittelu viikkoni aikana, antenni tosin oli aluksi liian pitkä, mutta se onneksi korjaantui saksilla lyhentämällä. Aluksi kyllä mietin, kuinka hankalaa kupin asettaminen on, tunteeko sitä tai saako sen helposti pois? Helppoa oli asettaminen ja poistaminen, eikä tuntunut sisällä yhtään! Menoakaan ei yhtään hidastanut, hyvin pysyi mukana bodycombatin hypyissä ja potkuissa, sekä juoksiessa. Eikä se oma verikään loppujen lopuksi niin kauhean iljettävää ollut. Itse asiassa, paljon vähemmän se iljetti siellä kupissa ollessaan, kuin kuukautissiteissä. Ja vaikka monet epäilevät, kuppi kyllä on hygieninen. Se huuhdellaan ja suositusten mukaan pestään sille tarkoitetulla pesunesteellä aina tyhjentämisen yhdeydessä. Kierron loputtua kuppi desifioidaan keittämällä, etteivät bakteerit pääse pesimään siihen.

Mutta vaikka omat kokemukseni kuukupista ovat erittäin positiivisia, pitää vielä mainita, etteihän se kuppi valttämättä sovi kaikille, niin kuin ei mikään tässä maailmassa. Joidenkin ihmisten anatomia estää kupin käytön, jotkut taas kokevat kupin henkisesti inhottavaksi. Ja joidenkin täytyy harjoitella kupin käyttöä enemmän kuin muiden. Mutta kaikille teille, joissa kuppi herättää edes pienoista innostusta, suosittelen tutustumaan kuukuppikunnan nettisivuihin ja uskaltautumaan kokeilemaan. Oikein toimiessaan kuppi on mielestäni paras kuukautissuoja, mitä voi olla. Ja ei, tämä juttu ei ole sponsoroitu :)

Muutama päivä sitten heräsin karuun todellisuuteen. Lattialla takareisiä venytellessäni satuin vahingossa puristamaan sääreni ihoa. Ja siinä sitä sitten oli. Olen aina tiennyt, että sitä minulta löytyy, mutta nyt vasta tajusin tilanteeni. Aloin vimmalla puristella jalkojani kaikkialta vain todetakseni, että sitähän löytyy joka puolelta. Selluliittia.

Avasin kiireen vilkkaa tietokoneeni ja aloitin tutkimuksen. Mitä tarkalleen ottaen on selluliitti, miten se syntyy ja ennen kaikkea, miten se saadaan pois? 

Selluliitti, kivemmin sanottuna appelsiini-iho johtuu näin lyhyesti sanottuna soluaineenvaihdunnan häiriötilasta. Se on rasvasolujen muorostamia rykelmiä, jotka ovat varastoituneet sidekudokseen. Rasvan ohella kudokseen on varastoitunut myös nestettä ja kuona-aineita. Kudoksessa olevat suuret rasvasolut sitten painavat veri- ja lymfasuonia, jolloin verenkierto ja imunestekierto heikentyvät. Ja se taas heikentää solujen aineenvaihduntaa ja hapensaantia, joka vain pahentaa selluliittia. Eli selluliitin syntyminen on kuin oravanpyörä, jos sille ei tee mitään, se vain jatkaa menoaan.

Kuulostaa inhalta, eikö? Mutta on helpottavaa kuulla, että selluliittia esiintyy n. 90% murrosiän ohittaneista naisista ja siitä on mahdollista päästä eroon. Mutta miten? Surffailin lukuisilla eri nettisivuilla ja kokosin itselleni ohjeet selluliitin selättämiseen. Ja kuten huomata saattaa, ovat ne asioita, joiden olisi hyvä olla kunnossa, haluaa sitten selättää selluliittia tai ei.

Harrasta liikuntaa. Ehkä tärkein koko listasta, sillä liikuntaa harrastaessa aineenvaihdunta paranee ja rasvaa palaa ja liikunta on muutenkin hyväksi koko keholle. Erityisesti kävely, juoksu ja muu jalkoja rasittava liikunta kannattaa, sillä se pumppaa nesteitä pois jaloista. Pitää muistaa myös venytellä. Siten lihakset pysyvät vetreinä, jolloin ne eivät paina imunestekiertoa, eikä nestettä kerry sidekudoksiin.

Juo runsaasti vettä, n. 2-3 litraa päivässä. Näin imunestekierto pysyy vilkkaana ja kuonat poistuvat kehosta. Ja veden juominen on muutenkin kivaa.

Syö terveellisesti, etenkin kasviksia, hedelmiä, marjoja sekä hyviä rasvoja. Niitä saat mm. kalasta, pähkinöistä ja siemenistä. Näin iho saa tarvitsemiaan ravintoaineita. Tämä on ehkä itselleni kaikkein vaihein kohta tässä listassa, sillä olen armoton herkkusuu.

Hoida ihoa, mm. kuorimalla se kerran viikossa, kosteuttamalla sitä joka päivä ja kuivaharjaamalla sitä aamuin illoin. Kuivaharjauksen poinntina olisi lisätä ihon pintaverenkiertoa. Kosteuttavaa voidetta levittäessäsi hiero ihoa. Myönnän, että olen sellainen ihminen, joka muistaa hoivata ihoaan vasta silloin, kun se huutaa apua. Siksi esimerkiksi kuivaharjaaminen unohtuu minulta useasti.

Näiden keinojen lisäksi suositeltiin myös ihon kylmä-kuuma suihkuttelua, selluliittivoiteita sekä kosmetologin tekemiä selluliittiin purevia hoitoja. Kannatan itse kuitenkin enemmän luonnollisia keinoja sileiden pakaroideni saamiseksi. Tottakai, jos vain rahaa riittää ja tilanne sitä vaatii, ovat varmasti voiteet ja hoidotkin ihan paikallaan. Mutta toisaalta, en itse kyllä kauheasti luottaisi selluliittivoiteisiin, ainakaan niihin, joita saa tavallisesta kaupasta alle kymmenellä eurolla. Kosmetologin tekemät hoidot kyllä varmaan tuottaisivat tulosta. Mutta ei opiskelijabudjetilla. Joten tyydyn vain kiltisti käymään jumpassa ja syömään appelsiineja, jos ne pakarat siitä siliäisivät.

kuvat: weheartit.com

Muistaako kukaan muu enää elokuvaa nimeltään Sooloilua? Sen vaikeaa rakkaustarinaa ja päähenkilön suurta ahdistusta? Entä sitä hellyyttävää anoppia, joka neuvoo miniäänsä kauheimman ahdistuksen hetkellä leipomaan pannukakun? Minä muistan ja voinkin todeta, että tämä fiktiivinen, välillä hyvinkin ärsyttävä anoppi kyllä tiesi, miten tätä elämää eletään.

Mutta miksi juuri pannukakku? Kyseinen anoppi perusteli asiaa siten, että silloin saa tekemistä ja jotain muuta ajateltavaa. Pitää keskittyä enemmän tai vähemmän pannukakun leipomiseen, eikä murheiden vatvomiselle siten jää niin paljoa aikaa. Kun pannukakun laittaa uuniin, leviää kaikkialle kotiin ihanan herkullinen tuoksu, joka piristää mieltä. Ja jollei mieli tähän mennessä ole vielä piristynyt, niin viimeistään herkullinen ja valmis pannukakku varmasti auttaa.

Tätä samaa asiaa on hyvä soveltaa muihinkin asioihin ja tekemisiin, joilla on yleensäkin "iloinen" loppu. Kuten siivoamiseen tai vaikkapa talon maalaamiseen. Olen itse todennut asian lähipäivinä pestessäni likaistakin likaisempia ikkunoita ja jynssätessäni lattiasta irti niitä inhottavia mustia viiruja, joita jää mustapohjaisista kengistä. Vaikka itse siivoaminen ei hommana olekkaan kovin suurta herkkua, on se mielestäni hyvää terapiaa. Likaista lattiaa hinkatessa sitä ehtii kyllä ajatella kaikenlaista, mutta asioita ei ehdi liikaa murehtia, kun kädet samalla touhuavat omiaan. Asiat tulee käsiteltyä omassa mielessä, mutta paljon rakentavammalla tavalla, kuin yksin illalla peiton alla, kello kahdelta aamuyöstä. Omat ajatukseni monesti hiipivät tuoreeseen eroon, mutta pieni vihan ja pettymyksen tunne vain saa käteni jynssäämään lattiaa yhä voimakkaammin. Kadotkaa, te inhottavat mustat viirut!

Ja mikä parasta; tämä terapia on täysin ilmaista ja asioiden läpikäymisen jälkeen koko talo tuoksuu raikkaalta, eikä ikkunoissa ole sormenjälkeäkään. Kyseinen mielenhuolto on myös helppo toistaa, sillä jokaisen kotoa löytyy varmasti jokin paikka, joka kaipaa vielä siistimistä. Ja sitä paremmin illalla uni maistuu, mitä enemmän on päivän aikana tullut tavaroita ja ajatuksia järjesteltyä.

Joten, seuraavan kerran kun elämä painaa päälle ja ahdistaa, valmistan oitis peltillisen pannukakkua ja otan imurin kauniiseen käteeni. Molemmat, ihan vain varmuuden vuoksi.

kuva: weheartit.com