Appelsiinia ihossa
Muutama päivä sitten heräsin karuun todellisuuteen. Lattialla takareisiä venytellessäni satuin vahingossa puristamaan sääreni ihoa. Ja siinä sitä sitten oli. Olen aina tiennyt, että sitä minulta löytyy, mutta nyt vasta tajusin tilanteeni. Aloin vimmalla puristella jalkojani kaikkialta vain todetakseni, että sitähän löytyy joka puolelta. Selluliittia.
Avasin kiireen vilkkaa tietokoneeni ja aloitin tutkimuksen. Mitä tarkalleen ottaen on selluliitti, miten se syntyy ja ennen kaikkea, miten se saadaan pois?
Selluliitti, kivemmin sanottuna appelsiini-iho johtuu näin lyhyesti sanottuna soluaineenvaihdunnan häiriötilasta. Se on rasvasolujen muorostamia rykelmiä, jotka ovat varastoituneet sidekudokseen. Rasvan ohella kudokseen on varastoitunut myös nestettä ja kuona-aineita. Kudoksessa olevat suuret rasvasolut sitten painavat veri- ja lymfasuonia, jolloin verenkierto ja imunestekierto heikentyvät. Ja se taas heikentää solujen aineenvaihduntaa ja hapensaantia, joka vain pahentaa selluliittia. Eli selluliitin syntyminen on kuin oravanpyörä, jos sille ei tee mitään, se vain jatkaa menoaan.

Kuulostaa inhalta, eikö? Mutta on helpottavaa kuulla, että selluliittia esiintyy n. 90% murrosiän ohittaneista naisista ja siitä on mahdollista päästä eroon. Mutta miten? Surffailin lukuisilla eri nettisivuilla ja kokosin itselleni ohjeet selluliitin selättämiseen. Ja kuten huomata saattaa, ovat ne asioita, joiden olisi hyvä olla kunnossa, haluaa sitten selättää selluliittia tai ei.
Harrasta liikuntaa. Ehkä tärkein koko listasta, sillä liikuntaa harrastaessa aineenvaihdunta paranee ja rasvaa palaa ja liikunta on muutenkin hyväksi koko keholle. Erityisesti kävely, juoksu ja muu jalkoja rasittava liikunta kannattaa, sillä se pumppaa nesteitä pois jaloista. Pitää muistaa myös venytellä. Siten lihakset pysyvät vetreinä, jolloin ne eivät paina imunestekiertoa, eikä nestettä kerry sidekudoksiin.
Juo runsaasti vettä, n. 2-3 litraa päivässä. Näin imunestekierto pysyy vilkkaana ja kuonat poistuvat kehosta. Ja veden juominen on muutenkin kivaa.

Syö terveellisesti, etenkin kasviksia, hedelmiä, marjoja sekä hyviä rasvoja. Niitä saat mm. kalasta, pähkinöistä ja siemenistä. Näin iho saa tarvitsemiaan ravintoaineita. Tämä on ehkä itselleni kaikkein vaihein kohta tässä listassa, sillä olen armoton herkkusuu.
Hoida ihoa, mm. kuorimalla se kerran viikossa, kosteuttamalla sitä joka päivä ja kuivaharjaamalla sitä aamuin illoin. Kuivaharjauksen poinntina olisi lisätä ihon pintaverenkiertoa. Kosteuttavaa voidetta levittäessäsi hiero ihoa. Myönnän, että olen sellainen ihminen, joka muistaa hoivata ihoaan vasta silloin, kun se huutaa apua. Siksi esimerkiksi kuivaharjaaminen unohtuu minulta useasti.
Näiden keinojen lisäksi suositeltiin myös ihon kylmä-kuuma suihkuttelua, selluliittivoiteita sekä kosmetologin tekemiä selluliittiin purevia hoitoja. Kannatan itse kuitenkin enemmän luonnollisia keinoja sileiden pakaroideni saamiseksi. Tottakai, jos vain rahaa riittää ja tilanne sitä vaatii, ovat varmasti voiteet ja hoidotkin ihan paikallaan. Mutta toisaalta, en itse kyllä kauheasti luottaisi selluliittivoiteisiin, ainakaan niihin, joita saa tavallisesta kaupasta alle kymmenellä eurolla. Kosmetologin tekemät hoidot kyllä varmaan tuottaisivat tulosta. Mutta ei opiskelijabudjetilla. Joten tyydyn vain kiltisti käymään jumpassa ja syömään appelsiineja, jos ne pakarat siitä siliäisivät.
kuvat: weheartit.com


Kommentit
Itse olen huomannut myös se, että istumatyö on todella paha juttu selluliitin muodostumisen kannalta. Viime kesänä, kun olin fyysisessä työssä kaikki päivät, ei selluliitista ollut tietoakaan..nyt istumatyötä vuoden tehneenä sitä on ilmaantunut - liikunnasta ja muutenkin hyvistä elämäntavoista huolimatta. Kai se on ihan loogistakin, että kun istuu kaikki päivät, ei veri pääse kiertämään niin hyvin ja kuona-aineita pakkaantuu. Pitäisiköhän kehittää joku selluliitinvastainen taukojumppa? :D
Tuo taukojumppa voisi kyllä olla ihan hyväkin idea! Siinä voisi olla esim. kyykkyjä, venytyksiä ja muuta jumppaa jaloille. Oma arkeni on myös käytännössä pelkkää istumista, lukiolainen kun vielä olen, joten ei kyllä ole pulaa selluliitista. Onneksi nyt kesällä tulee istuskeltua vähemmän ja oleskeltua ulkona enemmän! :)
Sellainen kyykyt, askelkyykyt ja mahdollisuuksien mukaan pakarat. Sit venyttelyt päälle ja takas hommiin! Menis tauotkin parempaan käyttöön, kun vaikka jääkaapilla juoksemiseen :D
Jep ja jaksais varmasti keskittyäkin sitten paremmin aivotyöhön, kun olis välissä vähän tehnyt fyysistäkin työtä. Vaikka kyllähän se jääkaapillakin juokseminen on välillä aika tärkeää, työtä tehdessä tulee nälkä :)
Liikunta + ravinto + sopivassa suhteessa aivotyötä = selluliititon keho! :D
Ja samaista laskuyhtälöä on hyvä soveltaa muihinkin kehon ongelmakohtiin ;)
Totta :D
Keskustele