Pilvien patsaat jälleen muuttaa muotoaan

VALOA

 

Pyykkipäivä. Tiskauspäivä. Siivouspäivä. Koulupäivä. Sadepäivä. Päiviä päivien perään kuin äidin valkeassa helminauhassa.

Avaan aamulla sälekaihtimet ja pesen eläinten vesikupin. Syksy tuntuu kurkussa. Nukun edelleen ikkuna auki, vaikka öisin maan huurtaa halla.

Mietin hajamielisesti mikä päivä tänään olikaan. Katselen raskasta taivasta.

 

 

 

Spotify soittaa Vesalan Sinuun minä jään -kappaletta. Yhtäkkiä minä muistan taas Hänet. Hänet, joka jäi Tampereelle. Jolle en koskaan sanonut hyvästejä.

Sain Häneltä viestin viikkoja lähtöni jälkeen. Älä muutu. se sanoi. Minä vastasin, että paikka on edelleen vapaana. En saanut koskaan vastausta.

Napsautan vedenkeittimen päälle ja haen villasukat. Minun on kylmä. Toivon huminaa Vesala laulaa ja minun silmiäni kirveltää.

 

 

Menen suihkuun. Kissa seuraa minua. Se tulee istumaan suihkun nurkkaan ja minä väännän kylmästi hanan auki. Kissa hypähtää metrin ja singahtaa salamana ulos kylpyhuoneesta. Hetken kuluttua se on palannut koiran kanssa ja istuu kylpyhuoneen matolla katsoen minua loukkaantuneesti. Väännän veteen lisää lämpöä.

 

 

Tupeeraan lyhyttä tukkaani, jotta saan tehtyä kouluun tuplanutturat. On fuksipäivä.

Puikahdan ensimmäistä kertaa metsänvihreään haalariini ja tunnen itsestäni ylpeyttä. Irroitan Venetsiasta ostamastani karnevaalinaamiosta toisen mustan silkkinauhan ja kiedon sen kaulani ympärille.

Käyn lenkittämässä koiran saparot päässä. Mummot eivät moikkaa.

 

 

Kävelen kotiin neljän jälkeen aamulla. Avaan ikkunan ja hautaudun untuvapeittooni. Kissa käpertyy kainaloon peiton alle ja koira menee lämmittämään varpaita.

Yhdeksältä avaan sälekaihtimet ja pesen eläinten vesikupin.

Tiskauspäivä.

 

Sä teitkin maailmasta kauniimman elää. / Nään taivaalla, kun putoo tähti pimeään. / Jos mekin kerran täältä samoin kadotaan, kuin tähdenlennot avaruuteen. / Sinua en aio unohtaa.

 

Share

Kommentoi