Ladataan...
on vapaita linnutkin

 

Tuntuu aika hyvältä tämä eilen illalla alkanut loma.

Luovutin eilen pois vanhan duunipaikkani avaimen ja pakkasin työpuhelimen laatikkoon lähettäen sen aina Helsinkiin asti, takaisin pääkonttorin hoteisiin.

Reilun kolmen viikon ajan saan mennä ja tulla, tai olla menemättä ja tulematta, juuri niin kuin itse tahdon sen sijaan, että olisin 24/7 tavoitettavissa ja vastuussa. Sitten siirryn virallisesti uuteen toimipisteeseen, jossa olen viimeiset pari viikkoa ollut tutustumassa ja haistelemassa ilmapiiriä.

 

Lomasuunnitelmat ovat lähinnä seuraavanlaiset:

1. Pakkaa reput, kassit ja pussit, istu autoon ja aja pois kotikaupungista
&
2. Kirjoita.

 

Ei mulla silleen muuta. Ajattelin vain lähteä tutkailemaan uusia ja vanhoja paikkoja, niitä pieniä ja suuria pisteitä Suomen kartalla. Sitä on ollut niin sidottuna tähän kaupunkiin niin pitkään, että on pakottava tarve päästä pois vähän pidemmäksi aikaa. Kirjoittamisellekaan ei ole jäänyt aikaa ollenkaan, joten on aika paneutua taas siihenkin kunnolla. Kävin myös ostamassa Tigeristä uuden päiväkirjan reissuani varten, että saisin jonkinlaisen reissupäiväkirjankin aikaiseksi - aina sellainen on pitänyt tehdä, mutta aina se on myös unohtunut. Tällä kertaa olen parempi.

Tuntuu hyvältä tämä loma. Aivan kuin pystyisi taas pitkästä aikaa hengittämään.

Share

Ladataan...
on vapaita linnutkin

It's alive!

Ette voi edes arvata kuinka tyytyväinen olen tällä hetkellä, kun saan kuljettaa sormiani näppäimistöllä niin, etten kirjoita työsähköpostia, näpyttele tuotekoodeja, googlaa stressin aiheuttamia sivuoireita tai etsi eri firmojen yhteystietoja. Onpahan ollut melkoiset pari viikkoa, eiku kuukausi tai siis pari kuukautta. Kylläpä vaan aika rientää kun on mukavaa päivät täyteen ahdettuja.

Viimeisen kahden kuukauden saldona:
Työmäärä: aivan kreisi
Vapaa-ajan määrä: olemattoman kreisi

Kun minulta alkuvuodesta kysyttiin, että haluanko ottaa vetovastuun kevään ja alkukesän ajaksi, sanoin että voin mää! Jos nyt saisin, kaiken tämän kokeneena, vastata siihen uudelleen sanoisin silti varmaan uudestaan saman. Vaikka rupeama oli raskas niin henkisesti kuin fyysisestikin (olen oikeasti nukahdellut istualleni pitkin viimeisiä viikkoja!), on se silti ollut erittäin kasvattava kokemus kaiken kaikkiaan. Uudenlainen vastuu ja nopealla tahdilla muuttuvien aikataulujen haltuunottaminen on ollut stressaavuuden lisäksi myös mieltä avartava kokemus - minä osaan, pystyn ja jaksan! En silti lähtisi ihan heti huomenna tekemään tätä uudelleen ja tieto parista kevennetystä työviikosta ennen kesälomaa auttoivat myös jaksamaan rupeaman lävitse.

Toki olen töiden niin salliessa myös hellinyt silmiäni ja psyykettäni viime viikolla startanneilla futiksen EM-kisoilla ja pitänyt yllättävän aktiivisesti yllä jonkin sortin sosiaalista elämää. Mutta niistä sitten taas myöhemmin, kunhan saan taivutettua nämä väsyneen harhaiset aivoni kirjoittamaan ja ajattelemaan asioista taas selkeästi.

Nyt taidan taas painaa pääni sohvatyynylle ja ottaa pienet päikkärit - silmäluomeni meinaan valuvat taas kovaa tahtia maata kohti, vaikka nukuin yhdeksän tunnin yöunet! Ai mikä univelka...

Share

Ladataan...
on vapaita linnutkin

Huomasin, että olit tykänny V:n kuvasta instagramissa ja siis tehä ootte näköjää myös kavereita facebookissa. Mistä te oikein tunnette toisenne?
No tota ööömmm...

*

V oli siellä kun kohtasin sinut. Jossain siellä vellovan ihmismeren keskellä tai laitamilla. Vielä tuntemattomampi kuin sinä.

Kun pidimme tauon narikkaan jonottamisesta, kohtasimme V:n. Tiesitte toisenne nimeltä ja hän nousi loossistaan juttelemaan kanssamme. Pian yhdistin hänet sosiaalisessa mediassa näkyneeseen hahmoon. V oli yllättävän pitkä, komeampi oikeassa maailmassa kuin kuvissa ja hänen hymyllään olisi voinut sulattaa Titanicin upottaneen jäävuoren. Keskustelumme eteni luonnollisia polkuja kaivautuessamme kotiseuturakkauden saloihin. Kun sinä ja V:n kaveri hetkeksi poistuivat paikalta jäimme V:n kanssa kahden. Hetki oli suomalaisen latautunut vaivaantuneisuudella kun kaksi toisilleen tuntematonta henkilöä jätetään oman onnensa nojaan. Vaivaantuneisuus ei ainakaan vähentynyt sillä hetkellä kun vastasin V:n kysymykseen mistä tunnen sinut sanomalla, etten oikeastaan edes tunne, että vanhoja tindermätsejä tässä vaan ollaan. Kun sitten poistuimme samaa matkaa, ymmärrän kyllä miltä se on mahtanut vaikuttaa.

Paria kuukautta myöhemmin seisoin kaverini kanssa täpötäydessä ja uutuuttaan säteilevässä baarissa. Odotimme vuoroamme tiskillä ja tutkimme juomalistaa kun näin V:n yllättäen tiskin toisella puolella. Jätin sanomatta mitään jokaisella kerralla kun V kipitti ohitse kiirehtien, etten vain häiritsisi kesken kiireen jota tuntui riittävän. Muutamia tunteja myöhemmin istuin toisen baarin vessassa seitinohuissa ja naputtelin V:lle viestin somekanavia pitkin. Että niin joo moi, olit kiireinen, en viitsinyt moikata, muttaettänii moi ny si tällee. Lumipallo lähti vierimään, päädyimme fb-kavereiksi, viestittelimme seuraavan päivän ja tongin myyrän lailla lisätietoja V:n iästä hänen facebook-profiilistaan.

 

Oke, siis sillä on jotain armeijakuvia vuodelta kakstuhatta-vitun-kolmetoista!
Katoinki, et näyttää nuorelta, mut et niin nuori!
Elättelin toiveita, et se ois vaa babyface ja tehny uraa armeijas, mut jooei, ylioppilaaks vuonna 2012.
Apua mikä junnu!
En kestä, että se on just hätäsee vast syntyny ku oon jo menny kouluu. Se on ollut vast 11 ku oon jo päässy baarii!
Jos sen noin sanoo, ni kuulostaa pahalt, mut eihä se nyt enää täs vaihees ikävuosia oo niin pah...
No mut onhan se silti NUORI. Nuori ja tyhmä.
Noin sanot itestäskii.
Touché... Eikä se kyl ees oo tyhmä.
Sie kyl oot.
Joo.
Oisitte söpö pari.
......
Joojoo.
Nyt vittu hiljaa. Ei tuu tapahtuu mitää noin nuoren kans.

 

Törmäsin V:hen muutamaa päivää myöhemmin kadulla. Seisoimme vilkkaassa risteyksessä vastakkain, minä ja V,  ja teimme tikusta asiaa niin monta kertaa, etten edes pysynyt enää laskuissa. Lopulta jatkoimme omiin suuntiimme ja ajattelin vain, että se on vaan niin kovin nuori. Nuori ja komea. Eiku siis nuori. Nuori. Liian nuorisolainen tällaiselle muorisolaiselle.

Mutta jos saisin euron jokaisesta viestistä joka on kulkenut välillämme, olisin, jos nyt en miljonääri, niin tuhatnääri. Jos saisin lisäeuron jokaisesta viestistä, joka on ollut jotain muuta kuin pastellissävytteinen, geneerinen kuulumisten kysely, olisin vieläkin rikkaampi. Hups.

 

Long story short:
Oli yö, oli jäätelöä, oli viiniä.
Oli sohva, oli vihjailua, oli hartiahierontaa.
Oli kainalo, oli kosketuksia, oli hyvän(aamu)yönsuudelmia.
Oli ulko-ovenkolahdus, oli peiliintuijotus.

DAFUQ WOMAN. GET A GRIP.

Tuli hiljaisuus, painostava päivien hiljaisuus.
Mitä jos V haluaakin jotain enemmän.
Mitä jos minä nyt tosissaan ihastunkin.
No en mie kyl, mut mitä jos V.
No tuskin sekään.
Ei saatana.

Oli pakko kysyä, oli pakko selvittää.
Päätettiin, että nyt vaan vähän lipsahti. Silleen pieni hupsista vaan.
Käyhän näitä, ei suotta mitään syyllistymisiä ja pahoitteluja.
Kunhan pystytää vielä olemaan kuten ihmiset on kun kohdataan kylillä, ni kaikki on hyvin.
 

Jeesus kristus ja pyhä henki, buddha ja shiva sentään.

Tulipa taas todettua, että jos jotain niin kovin koittaa itseltänsä kieltää, niin sitten sitä vain on pakko vähän päästä sormenpäällä ronkkimaan. Ihan vaan siksi, että se on olevinaan niin kovin kiellettyä, vaikkei se sitä oikeasti olisikaan.
 

*

Haloo mitä sä jäädät, mistä te siis tunnette?
Öö, nii siis törmättii kerran yhellä keikalla ku oli yhteinen tuttu siel. Jotain viestei välil vaiheltu, ei täs mitää sen kummempia.

Khöh.

Share

Pages