Hip-hoppia ja perhedraamaa: Vuoden suurin hittisarja Empire alkaa

Ladataan...
The Variety Show

Musiikkia, perheen keskinäisiä jännitteitä, värikkäitä persoonia, rahaa, huumeita ja suuria tähtiä - kiinnostaisiko sinuakin tämä hip-hopin oma Nashville?

Subilla alkaa tänään keskiviikkona 2. joulukuuta Empire, joka on rikkonut tällä ensimmäisellä tuotantokaudellaan niin paljon ennätyksiä, ettei ole mikään ihme, että se ostettiin meille Suomeenkin näin nopeasti. New Yorkiin ja hip-hopin maailmaan sijoittuva draamasarja alkoi Yhdysvalloissa tämän vuoden alussa kansallisella Fox-kanavalla niin sanottuna mid-season -sarjana. Sarja sai jo etukäteen kohtuullisen hyvin julkisuutta sen nimekkään tekijäkaartin takia, ja lupailut mahtavasta musiikista kiehtoivat viihdemaailman ihmisiä jo valmiiksi. Empire sai jo ensi-illalleen niin hyvän määrän katsojia, että se on tasoissa kauden parhaana ensi-iltana Shonda Rhimesin How to Get Away with Murder -hittisarjan kanssa. Erittäin hämmentävästi sarjan katsojaluvut nousivat toisessa jaksossa, vaikka yleensä kaikki sarjat menettävät reippaasti katsojia pilottijakson jälkeen. Televisiomaailma seurasi koko alkuvuoden kasvavan hämmennyksen vallassa Empire:n viikottaista voittokulkua, sillä sarja onnistui kasvattamaan katsojamääriään joka jaksossa koko 12-osaisen ensimmäisen kautensa aikana! Sarja uusittiin paraikaa Yhdysvalloissa pyörivälle toiselle tuotantokaudelle vain kahden esitetyn jakson jälkeen.

Video: Empire official trailer

Mikä tässä sarjassa on sitten niin mielenkiintoista? Jo mainittu tekijäjoukko houkuttelee ruutuun varmasti monta katsojaa. Sarjan toinen luoja on Lee Daniels, joka on suuri nimi valkokankaan puolella Precious ja Lee Daniels' The Butler -elokuvien ansiosta, ja kaksikon toinen puoli on hurjassa nosteessa oleva käsikirjoittaja Danny Strong, joka on käsikirjoittanut mm. viimeiset Hunger Games -elokuvat sekä Danielsin The Butler -elokuvan. Empire:n pääosissa nähdään Oscar-ehdokkaat Terrence Howard (Hustle & Flow) ja Taraji P. Henson (The Curious Case of Benjamin Button), jotka ovat molemmat enemmän elokuvatähtiä ja siten televisioalan ihmisille kuin kissanminttua. Sarjan pienemmissä sivuosissa nähdään cameo-rooleissa paljon oikeita musiikkimaailman tähtiä, ja musiikillisen uskottavuuden takaa sarjan musiikista vastaava legendaarinen hip-hop-tuottaja Timbaland.

Empire-sarjan keskiössä on nimensä mukaisesti valtakunta, joka viittaa Lyonin perheen hip-hop-levy-yhtiöön, jota johtaa rautaisella otteella Lucious Lyon (Howard). Hänellä on kolme poikaa, joista yksi on kuivakka bisnesmies, yksi homo singer-songwriter, ja yksi nuori ja ylimielinen wannabe-räppäri. Luciousin elämä heittää häränpyllyä huonojen terveysuutisten takia, ja hän asettaa pojilleen keskinäisen kilpailun yhtiönsä pääjohtajan pestin perimisestä. Pakkaa saapuu sekoittamaan vankilasta 17 vuoden jälkeen pääsevä poikien äiti Cookie Lyon, joka haluaa uhrauksensa jälkeen palan Lyonin perheen makeasta kakusta.

Jo ensimmäisen jakson aikana saamme nähdä runsaasti flashback-kohtauksia perheen alkuvuosista, kun Lucious ja Cookie olivat vielä onnellisia nuoria vanhempia slummeissa huumeita välittäen ja Luciousin musiikkiuraa käynnistellen. Nykyajassa Lyonin perhe ei ole enää kovin hyvin yhdessä toimiva, ja nämä menneisyyden välähdykset raottavat nykyongelmien syitä katsojille. Nykytilannetta sotkee myös Empire-levy-yhtiön mahdollinen pörssiin listautuminen, kahden nuorimman pojan musiikkiurat, perheen ympärillä pyörivät hännystelijät sekä menneisyyden haamut. Empire-sarjan ollessa hahmojensa ja maailmansa takia hyvin vahvasti afrikkalaisamerikkalainen on sarjan keskiössä paljon tähän keskeisesti liittyviä teemoja, kuten homoseksuaalisuus nimenomaan afrikkalaisamerikkalaisessa yhteisössä sekä rasismi. Sarja on itsessään jo uraauurtava, sillä edelleenkään kansallisessa televisiossa Yhdysvalloissa ei näy kovin montaa televisiosarjaa, joka olisi suurimmaksi osaksi afrikkalaisamerikkalainen (sekä hahmoiltaan että tekijöiltään). Aina välillä sitä luulee maailman menneen kovastikin eteenpäin, ja aina välillä törmää tilastoihin, jotka todistavat varsinkin viihdemaailmassa edistyksen olevan todella hidasta. 

Empire-sarjan kokonaisuuden lisäksi sarjan suurimmiksi tähdiksi ovat nousseet sen mahtavat musiikkiesitykset sekä Taraji P. Hensonin räväkkä Cookie! Sarjan soundtrack on sekin rikkonut ennätyksiä, ja sarjan omat tähdet ovat nousemassa ihan oikeiksi musiikkitähdiksi. Cookie puolestaan riemastuttaa ympäri viihdemaailmaa, ja Henson on jo voittanut esimerkiksi Critics' Choice -palkinnon herkullisesta roolistaan!

 

Empire

Sub alkaen 2.12. klo 22.00

Myös Katsomossa!

 

 

 

Kuvat: Sub, Fox, Fox.
Share

Kommentit

tanjatanja
Ei Beigeä

Eka jakso katottu. Vakuutti!

Maria S.
The Variety Show

Sama!! :)

Kommentoi

Ladataan...