Kokaiinin salakuljetuksen lyhyt oppimäärä: Netflix-uutuus Narcos

Ladataan...

Netflixiin ilmestyi salakavalasti tänään ensimmäinen tuotantokausi uudesta Narcos-sarjasta, ja tätä sarjaa voin suositella varauksetta! Hyvin pienellä mainostuksella markkinoille tuotu draamasarja kertoo kolumbialaisen kokaiinikuninkaan Pablo Escobarin tarinan häntä jahdanneiden lainvalvojien näkökulmasta. Sarjassa seurataan Escobarin valtakunnan nousua, tuhoa ja kaikkea siltä väliltä, ja tapahtumapaikkoina jo ensimmäisessä jaksossa on mitä tahansa 1970-luvun Chilestä 1980-luvun Kolumbiaan ja Miamiin. Kertojaäänenä sarjassa toimii DEA-agentti Steve Murphy (Boyd Holbrook), joka on selkeästi hahmoista siitä hyvimmästä päästä, vaikka heti alussa tehdään selväksi, että jopa niillä perinteisillä pahiksilla oli hyviä puolia ja päinvastoin. Murphyn meksikolaista aisaparia Javier Peñaa näyttelee Game of Thrones:in fanisuosikki Pedro Pascal, ja itse Escobarin roolissa loistaa brasilialainen Wagner Moura.

Katsoin eilen etukäteen sarjan ensimmäisen jakson, ja kerrankin voin sanoa odotuksien täyttyneen oikein loistavasti! Olin valmiiksi puoliksi vaikuttunut jo pelkän aihepiirin takia, sillä kuka nyt ei haluaisi nähdä minkälaista huumesodan hullut alkuvuodet olivat, kun rahaa oli kirjaimellisesti kuin roskaa, eikä kenestäkään voinut etukäteen sanoa millä puolella he ovat. Ensimmäisessa jaksossa oli paljon elementtejä, joita yleensä vieroksun katsomissani sarjoissa, kuten väärä kieli (olen koukussa englantiin), eri aikakausilla pomppiminen hyvin tiiviiseen tahtiin, ja vankkaa alasuuntaista kehitystä hyviksien moraalikäsityksille lupaava juoni. Näistäkin huolimatta tykkäsin Narcos-sarjan ensimmäisestä jaksosta, sillä se on hyvin tehty. Eri aikakaudet, joilla ei suinkaan liikuttu aina kronologisesti, oli hyvin otsikoitu, ja kohtausten ympäristöjen samanlaisuudesta huolimatta tahtia pystyi helposti seuraamaan. Kertojakaan ei häirinnyt, mikä johtui todennäköisesti Boyd Holbrookin ihanan möreästä äänestä. Yleisen hyvän tuotannon lisäksi minua piti otteessaan itse tarinan kiehtovuus sekä Mouran roolisuoritus Escobarina. Hän on täysin uskottava viranomaisia lahjovana, äitiään ja vaimoaan rakastavana, leppoisana mutta rautaisena sekä ennen kaikkea hiljaisen karismaattisena huumeiden salakuljetuksen legendana.

Video: Narcos official trailer 2

Suurin toiveeni Narcos-sarjan suhteen on, että toivottavasti juoni ei osoittaudu kauden edetessä liian henkisesti rankaksi. Tarina on varmasti rankka, ja ihmisten kohtalot vielä rankempia, varsinkin, kun muistaa, että kyseessä on laajalti tositapahtumat, mutta silti toivon sarjan pysyvän poissa True Detective:n viitoittamalta mystisen ja moraalisesti epäilyttävän rappion tieltä. Ainakin ensimmäisen jakson perusteella tuntuu, että tarinaa yksinkertaisesti kerrotaan, ilman sen suurempia krumeluureja, ja näin toivon olevan jatkossakin. Sarjan tekemisessä ovat vahvasti olleet mukana muun muassa oikeat Murphy ja Peña, ja Escobarin tarinan sivutuotteena on hyvä katsaus menneiden vuosikymmenien huumepolitiikkaan, varsinkin Yhdysvalloissa.

 

Narcos 1. kausi

Netflix pe 28.8.

 

 

 

P.S. Minun piti tehdä postaus, jossa katsoisimme sarjan ensimmäisen jakson yhdessä asiaankuuluvalla rekvisiitalla höystettynä, mutta näin jo valmiiksi ne otsikot huumeiden käyttöön yllyttävästä televisiobloggaajasta, joten päätin mennä tällaisella perinteisemmällä kaavalla. :)

 

The Variety Show on osa Netflixin Stream Teamiä

Kuvat: Netflix
Share

Kommentit

nm (Ei varmistettu)

Jee kuulostaa mielenkiintoselta, täytyy ehdottomasti katsastaa tää!

Wagner Moura oli tosi hyvä ja vakuuttava Tropa de Elite leffoissakin. Suosittelen katsastamaan kyseiset filkat jos et ole jo nähnyt, ne on hyvää siedätyshoitoaki vieraskielisyydelle ;)

Jael (Ei varmistettu) http://appelsiinejahunajaa.blogspot.com

Olen ihan hurahtanut tuohon sarjaan,Vielä on 2 jaksoa katsomatta ensimmäisen kauden jaksoista. Asuin 10 vuotta sitten Venezuelassa ja kerran ollessamme Meridan kaupungin köysiradasvaunussa sinne ilmestyi 2 rotevaa miestä ja yksi hieman lyhyempi mies. Selvisi että mies oli Hugo Aguilar Naranjo,yksi Escobarin tappajista,vaikkakin Naranjo on siitä ottanut itselleen kunnian.

Kommentoi

Ladataan...