Mistä sinä olet kiitollinen tänään?

The Variety Show

Eilen Yhdysvalloissa juhlittiin kiitospäivää, ja somefeedini ovat täyttyneet jenkkituttujen ja -julkkisten Thanksgiving-fiilistelystä. Kuvat ovat yhtä kalkkunaa ja piirakkaa, ja teksteissä kiitetään perhettä, Jumalaa ja elämää. Suomalaisille kiitospäivä on vieraampi käsite, mutta populaarikulttuuri on varmistanut meidänkin tietävän sen perusasiat, ja juhlapyhän tärkeys aukeaa helpommin toteamalla, että amerikkalaisille kiitospäivä on vähän kuin suomalaisten joulu: aikaa perheelle, hyvälle ruoalle ja oman elämän summaamiselle.

Minä olen kiitollinen tällä hetkellä monesta asiasta, joista tärkeimpänä on terveys. Ainakin toistaiseksi paranen leikkauksesta hyvää vauhtia, ja ennen ensi viikolla saapuvia tuloksia voin teeskennellä, että kaikki on jatkossakin hyvin. Perhe on tärkeintä, ja päivittäin mieheni kanssa ihmettelemme, kuinka tuollaisen pienen touhutaaperon kanssa voi olla niin hauskaa. Yhdessä nauraminen ja itkeminen on sitä elämää, mitä minä haluan elää.

Luonnollisesti olen kiitollinen myös televisiosarjoista, sillä pinnalliselta kuulostavan syyn taustalla on myös mainio pakokeino todellisuudesta, kun mielessä on päällimmäisenä huoli leikkaushaavoista ja omasta voinnista ja tulevaisuudesta. Viime aikoina olen katsonut paljon Scorpion-sarjaa uudestaan, kun odottelen kolmannen kauden ilmestymistä Netflixiin. Sarja on huippu ihan pelkältäänkin, mutta sen pariin palaaminen on kuin kotiin tulisi: lämminhenkistä, jännittävää, mukavaa.

 

Mistä (sarjoista) sinä olet kiitollinen juuri nyt?

 

P.S. Olen myös äärimmäisen kiitollinen Black Friday -tarjouksista. Tarjoushaukan joululahjalista kiittää!

 

 

 

 

 

Kuva: CBS.
Share

Kommentoi