Tv-vinkit maanantaihin: Oscarit, Nashville ja Anssi Kela

Ladataan...

Oscar-gaala ma 27.2. klo 03.30 Yle Teema

Oscarit ovat täällä! Tosifanit katsovat vuoden suurimman elokuvagaalan suorana lähetyksenä yöllä Suomen aikaa, ja Yle näyttää lisäksi ennen varsinaista gaalaa punaisen maton lähetyksen klo 02.00 alkaen. Punaisen maton osuus on osa virallista Oscar-lähetystä, joka tänä vuonna nähdään ABC-kanavalla. Oscar-gaalan esitysvuoro kiertää neljän suuren kansallisen ilmaiskanavan välillä, ja lisäksi kaikki mahdolliset kanavat ja muut mediatahot tekevät omaa lähetystään punaiselta matolta. Show'n voi katsoa jälkikäteen Yle Areenasta, ja suomenkielisellä tekstityksellä punainen matto ja gaala ovat katsottavissa Yle Teemalta maanantai-iltana klo 19.00 alkaen.

Tänä vuonna en pääse katsomaan ohjelmaa suorana, sillä en jaksaisi hoitaa poikaa päivällä silmät ristissä, mutta erilaisia uutisia ja kuvia ahmin varmasti heti aamusta alkaen. Oscar-gaalan katsomiseen liittyy paljon hyviä muistoja. Yhtenä vuonna olin juuri lähdössä töihin, kun aamulla näin parhaiden pääosien palkinnot jaettavan, ja eräänä vuonna osallistuin osakunnallani Oscar-valvojaisiin. Parasta on kuitenkin katsoa gaala omassa rauhassa, yksin, seurana vain television ja ruoan lisäksi tabletti ja kännykkä reaaliaikaisen kuvavirran ja somesisällön seuraamiseksi!

Nashville ma 27.2. klo 14.45 Hero

Olkoonkin uusinta, ja olkoonkin sarja liian monta kautta alkuperäisesityksiä jäljessä, mutta Nashville on niin hyvä sarja, että se ansaitsee useamman katselukerran! Tammikuussa Yhdysvalloissa alkoi sarjan viides tuotantokausi, joka on sen ensimmäinen uudella kanavakodilla CMT:llä (Country Music Television). Nashville sai ansaitsemansa ja faniensa suuresti toivoman jatkon, ja kriitikot ovat ylistäneet sarjan uutta ja rauhallisempaa tahtia. Kaikki ei kuitenkaan ole ruusuilla tanssimista sarjan hahmoille, ja viime viikon jakson uusin muutos on saanut fanit haukkomaan henkeään. Kaikesta draamasta huolimatta Nashville:n musiikki on upeaa, ja se hivelee tämän country-fanin sydäntä.

Anssi Kela ja isot biisit ma 27.2. klo 21.00 TV5

Anssi Kelan viihdearvo tajuttiin Vain elämää -ohjelmaan osallistumisen ansiosta, ja miehen uusi musiikkiohjelma Anssi Kela ja isot biisit onkin sille suoraa jatkoa. Kelan upeat versiot toisten artistien hittikappaleista kaikuvat jälleen radioissa ja soittimissa ympäri Suomen, sillä uudessa ohjelmassa Kela ja artistivieras versioivat molemmat samantyyliset tai -aikaiset kappaleet. Mukaan otetaan alkuperäisiin kappaleisiin liittyviä musiikin ammattilaisia, ja tuloksena syntyy suomalaisen musiikin historiaa ja uudentuntuisia hittikappaleita.

Kaikki ohjelman vierailevat artistit ovat joko Kelan ikäluokkaa tai nuorempia, joten suomalaisnuoret saavat toivottavasti hyvän pikakurssin suomalaisen musiikin ytimeen omien suosikkiartistiensa opastuksella. Vanhat hittikappaleet saavat uudet muodot uusissa käsissä, ja tuloksena toivotaan olevan näiden kappaleiden paluu listojen kärkiin. Odotan mielenkiinnolla ohjelmaa, sillä rakastan kuulla erilaisten asioiden taustoja, eivätkä musiikkikappaleet ole tästä poikkeus. Tämä ohjelma sekä Kelan musiikillisen ja viihteellisen osaamisen hyödyntäminen on hyvä veto TV5:ltä! 

 

 

 

 

 

Kuvat: Yle, Hero, TV5.
Share

Kommentit

I love mondays

Oi nashville. Aivan supersarja!! Onko tietoa näkyykö uudempia kausia jostain palvelusta Suomessa? Mä oon tainnut päästä kolmoskauteen asti joskus aiemmin. 

Maria Hakkala

Valitettavasti en ole löytänyt sarjaa muualta (Netflix, Viaplay, HBO jne.). Ongelmana voi mahdollisesti olla sarjan musiikki, joka saattaa tekijänoikeuksien takia vaikeuttaa sarjan myymistä ja esittämistä muualla. Sama ongelma oli aikoinaan Cold Case/Todistettavasti syyllinen -sarjalla, jota ei ole ikinä julkaistu DVD:llä. :(

Kommentoi

Ladataan...