Uusia sulavia linjoja olohuoneessa

Ladataan...

Yhteistyössä Samsung

Muistatteko, kun kerroin viime joulukuussa meille muuttaneesta televisiovauvasta? Nyt tämä meidän molempien sydämet varastanut audiovisuaalinen rakkaamme on saanut seuraajan, kun pikkuveljen roolissa meille muutti hiukan pienempi mutta ominaisuuksiltaan edistynyt SUHD-vauva! Samsungin uuden Catch Up Grant -kampanjan myötä meillä on Samsungilta lainassa kaarevan jättitelevision uusi malli, joka on jälleen kerran kauneudellaan ja teknisellä sisällöllään valloittanut sekä meidän että kavereidemme sydämet.

Upeaan kuvanlaatuun jo tottuneena en ensin meinannut löytää tästä uudesta lainatelevisiostamme mitään erilaista, sillä mikäänhän ei suinkaan ole mennyt huonompaan suuntaan. Hoksasin kuitenkin tässä yksi päivä televisioon jo jonkin aikaa tutustuneena, että kaikki edellisestä UHD-mallista tutut ominaisuudet (kuvan terävyys, syvyys, värit jne.) ovat tässä uudessa Samsung SUHD Curved -televisiossa vain jotenkin parempia

Kävittehän osallistumassa Samsungin mahtavaan Catch Up Grant -kilpailuun? Täällä blogissakin esitellyn kilpailun hakuaika päättyi juuri eilen, ja piakkoin Suomesta jatkoon päässeille osallistujille ilmoitetaan Tukholman karsintapäivään lähdöstä. Catch Up Grant -kilpailulla haetaan voittajaa Himalajalle katselemaan televisiosarjoja nimenomaan tästä meilläkin lainassa olevasta uudesta SUHD-televisiomallista, ja myönnän kyllä suoraan olevani jo valmiiksi kateellinen kilpailun voittajalle!

Kuten tämän uuden SUHD Curved -television tekniset ominaisuudet, myös sen ulkoiset piirteet ovat läpikäyneet kasvojenkohotuksen. Itse televisio on vieläkin kapeampireunaisempi ja sulavalinjaisempi, ja viileä vaaleanharmaa teräksinen ulkokuori miellyttää silmää varmasti. Edellinen malli meillä on musta, joten tässä harmaassa erottuvat myös ulkokuoren ominaisuudet paremmin. Itse Smart TV toimii uudella käyttöjärjestelmällä, joka silti muistuttaa vanhaa versiota ulkoisesti tarpeeksi edellisestä mallista tähän uuteen siirtyville käyttäjille. Painaessani kerran vahingossa väärää nappia huomasin televisiota katsoessani voivani etsiä ohjelmaan liittyviä Twitter-mainintoja limittäisellä ruudulla! Se eniten ja parhaiten kouraantuntuva muutos tässä Samsungin uusimmassa kaarevassa televisiossa on itse kaukosäädin, joka ehdottomasti sopii käteen edeltäjäänsä paremmin.

Sisustajan ja tekniikkaintoilijan kannalta suuri muutos on myös television mukana tuleva niin sanottu johtolaatikko (yllä kuvassa), joka on televisiosta erillinen boksi, johon kerätään kaikki television ulkoiset tarpeelliset johdot. Itse televisiosta lähtee vain HDMI-kaapeli tähän laatikkoon sekä virtapiuha, ja kaikki muut piuhat kaapelijohtoineen ja oheislaitteineen yhdistetään tähän erilliseen laatikkoon, jättäen television siistimmäksi kokonaisuudeksi (postauksen ensimmäisestä valokuvasta poiketen) ja laatikon johtoineen erilliseen paikkaan piilotettavaksi!

Meitä ei tuoreen aviomieheni kanssa todellakaan haittaa olohuoneessamme majaileva uusin Samsung SUHD -televisio, sillä onhan se saanut Tekniikan Maailman vertailussakin viisi tähteä! Onko teillä muilla kokemusta näistä Samsungin uusista kaarevista televisioista? Tai onko teillä teknisesti orientoituneemmat perheenjäsenet vaivihkaa huokailleet vastaavien televisioiden perään? Kaikista hienointa näissä uusissa edistyneissä televisiomalleissa on se, että televisiosarjojen katseleminen kotona on vieläkin mahtavampaa ja ihanampaa kuin ennen. Oma kulta kainaloon, sarjat pyörimään ja nauttimaan!

 

 

 

Kuvat: The Variety Show
Share

Kommentit

Eeru
Packing peanuts

Meillä mies on huokaillut näille uusille kaareville malleille (siis telkkareista kyse) jo pidemmän aikaa. Saa nähdä koska olisi budjetissa varaa tällaiseen sijoitukseen, nyt tuntuvat muut arkisemmat asiat ajavan edelle.

Maria Hakkala
The Variety Show

Kyllä näidenkin hinta näyttää tulleen aika mukavasti jo alas päin, mutta aina on kyllä hankala arvottaa isoja ostoksia arjen keskellä!

Kommentoi

Ladataan...