Uusin The Bachelor -kausi alkaa: 21. kerta toden sanoo

Ladataan...

I can't even... On niin paljon, mitä voisin kirjoittaa uusimmasta The Bachelor -kaudesta, joka alkoi toissa yönä Yhdysvalloissa. Tähän tuotantokauteen tiivistyy aika lailla kaikki, mitä sarja ja sen fanittaminen parhaimmillaan ja pahimmillaan on. Uuden kauden pääosassa on nimittäin Nick Viall. Kyllä, se sama Nick, joka kosi The Bachelorette:n Andiä. Ja juu, se sama Nick, joka kosi myös The Bachelorette:n Kaitlyniä. Niin, myös se sama Nick, joka meinasi viime kesänä kosia erästä naista Bachelor in Paradise:ssa vieläkin lyhyemmän tuntemisen jälkeen.

Tämän 21. tuotantokauden päätähdeksi oli jo pestattu JoJon (12. The Bachelorette) hylkäämä Luke Pell, joka neljännellä sijallaan ja hiljaisella armeijamiehen karismallaan hurmasi suuren osan katsojista. Huhujen mukaan Luke oli juuri lähtemäisillään kuvaamaan ensimmäisiä promovideoita, kun tuottajat yhtäkkiä muuttivat mielensä ja päättivätkin antaa The Bachelor -valtikan Nick Viallille. Melkeinpä samalla tavalla kävi ennen JoJon omaa kauttaa, kun pääosan piti mennä Caila Quinnille.

Ilmeisestikin tuottajat seuraavat tarkasti katsojien muuttuvia mielipiteitä, sillä Nick Viall saavutti suuren suosion loppukesästä esitetyllä Bachelor in Paradise -ohjelman kolmannella tuotantokaudella. Yhtäkkiä sekä Andin että Kaitlynin kausien vihatuin, tai ainakin kaksijakoisin, ihminen olikin aivan ihana. Myönnän kuuluvani itsekin tuohon mielipiteensä BiP:n perusteella muuttaneeseen ryhmään! Onhan Nick hurmaava ja hyvännäköinen, mutta hänessä ärsytti aina sääntöjen polkeminen sekä muiden kisaajien vihan kerääminen. Bachelor-ohjelmissa vihattavan ihmisen tunnistaa siitä, että muut kilpailijat vihaavat tätä, ansaitsi tämä sitä tai ei. BiP:n uusinta kautta katsellessani huomasin miettiväni, että miksi ihmeessä vihasinkaan Nickiä, hänhän on aivan mainion hurmaava ja normaali! Luonnollisesti The Bachelor -päätähdeksi kannattaa valita mahdollisimman vetovoimainen ihminen, ja Nickillä on hallussaan jo kolmen eri kauden katsojat.

Video: The Bachelor Season 21 Sneak Preview

Saapa nähdä millaisen kuvan itsestään Nick Viall jättää katsojille oman The Bachelor -tuotantokautensa jälkeen. Hänen valittavanaan on hyvin homogeeninen ryhmä naisia; 30 naista kertovat olevansa yksilöllisiä ja juuri parhaita Nickille, vaikka kaikki ovat vartaloiltaan, hiustensa pituudeltaan sekä monin osin myös ammateiltaan täysin toistensa kaltaisia. Sarjan hienous alkaa noin puolivälin jälkeen, kun kaikkien jäljellä olevien kilpailijoiden nimet jo muistaa mutta jäljellä on vielä sekä potentiaalisia voittajia että erilaisia karikatyyriosallistujia. Voidakseen nauttia ohjelman parhaista paloista on kuitenkin katsottava jokainen jakso, jotta pysyy perillä sekä kilpailjoiden keskinäisistä kemioista että suhteista itse päätähteen.

Video: Jennifer Aniston's Bachelor 2017 Picks

Viimeisen vuoden aikana mediassa on tapahtunut merkittävä muutos Bachelor-sarjojen suhteen. Sarja on mennyt kaikessa kaavamaisuudessaan ja älyttömyydessään jo niin pitkälle, että se on yhtäkkiä eräänlainen kulttisarja, jota on hyväksyttyä fanittaa. Muutos alkoi After the Rose -keskusteluohjelmasta, jota esitetään nykyään aina jokaisen Bachelor-maailman jakson jälkeen. Ohjelmassa puidaan muiden after-ohjelmien tapaan juuri esitetyn jakson tapahtumia, ja useasti vieraana on sekä jaksossa nähtyjä ihmisiä että muita asiasta tietäviä. After the Rose -erikoisuutena on nähty julkkisfanit, jotka sekä soittavat studion suoraan lähetykseen että saapuvat paikalle hehkuttamaan omia suosikkejaan. Ensimmäinen suurfani taisi olla Amy Schumer, ja esimerkiksi Kaley Cuoco pitää säännöllisesti Bachelor-katselujuhlia.

Oma lukunsa on tietysti Jimmy Kimmel, joka ottaa ohjelman pakollisen markkinointiroolin tosissaan sopivasti kieli poskessa. Jimmy Kimmel Live! -talk show pyörii samalla ABC-kanavalla kuin Bachelor-ohjelmat, joten Kimmel käsittelee aihetta aina, kun se on ajankohtaista. Kimmelin vaimo on sarjojen suuri fani, kuten luultavasti mies itsekin, joten sarjat saavat ohjelmassa enemmän huomiota kuin vain sen pakollisen haastattelupaikan verran. Jokaisen kauden alussa Kimmel tekee omat (eli vaimonsa) ennustukset pisimmälle pääsevistä kilpailijoista, ja todella usein nämä veikkaukset osuvat oikeaan. Kimmelin ohjelmassa nähdään usein myös paljon muutakin hauskaa sisältöä ajankohtaiseen tuotantokauteen liittyen, kuten muutama viikko sitten, kun Jennifer Aniston intoutui veikkailemaan uuden kauden naisista. Heti uusimman kauden ensi-illan jälkeen Nick oli itsekin Kimmelin vieraana, ja samalla sohvalla istuivat myös miehen kuuluisat Bachelorette-exät Andi ja Kaitlyn.

Oi, nyt on niin paljon kaikkea: videoita, huhuja, spekulointia... Ja ai, niin, unohdinko mainita, että tämän uusimman kauden loppuhuipennus kuvattiin Suomen Lapissa?!?!?!?!?!?!?

 

P.S. Tätä uusinta The Bachelor -kautta voi pelata myös Fantasy League -tyyliin! Vihdoin!!

 

 

 

 

 

Kuvat: ABC.
Share

Kommentit

Mummo11 (Ei varmistettu)

Mistä näitä kausia voi katsoa? Kiinnostaisi nuo vanhemmat kaudet myös, mutten löydä mistään.

Maria Hakkala

Tällä hetkellä Nelosen Ruutu-palvelu mainostaa näyttävänsä useampaa kautta sekä Bacheloria että Bachelorettea, ja lisäksi vielä Bachelor Pad -erikoissarjaa. Ruudun markkinointi jättää vain tahallaan mainitsematta, että nämä ovat suurin osa saatavilla vain Ruutu+:n maksullisessa palvelussa. Mutta siellä tosiaan on nyt Bachelor kaudet 17 ja 18, Bachelorette kausi 9, ja Bachelor Pad kaudet 1-33. Mainoksissa Ruutu mainostaa näyttävänsä Bachelorin kaudet 17-21, joista 21. on siis tämä uusin, mutta noita uudempia ei ole vielä näkynyt missään. Ilmeisesti Ruutuun on jossain vaiheessa vielä tulossa Bachelor in Paradies 2 kautta.

Ruutu ja Liv menevät tosiaan aivan älyttömästi jäljessä näissä tuotantokausissa, mutta ainakin tuonne Ruudun maksulliselle puolelle on nyt tosiaan tulossa aika suurta harppausta. Muuten näitä Bachelorin uusimpia jaksoja joutuu etsimään eri puolilta nettiä, mikä on aina kovin ikävää. Nämä ovat sellaisia sarjoja, jotka pitäisi pystyä katsomaan reaaliajassa.

Huom! http://vitosellaviihdetta.fi/ on uusi kampanja, jossa tiettyjä karkkeja ostamalla saa muutaman kuukauden ilmaisjakson Ruutu+-palveluun! Tällaiseen törmäsin Instassa, ja tämä voisi tietyllä tapaa ratkaista hetkeksi Bachelor-ongelman. :)

Kommentoi

Ladataan...