Vankilan ovet aukeavat jälleen: Orange Is the New Black 3. kausi alkaa!

Ladataan...

Huomenna on se päivä! Sarjan kiihkeimmät fanit ovat odottaneet tätä päivää melkein tasan vuoden, jos he katsoivat toisen kauden jaksot innoissaan heti niiden ilmestyttyä viime kesänä. Rauhallisemmatkin fanit ovat varmasti ehtineet edelliset jaksot katsoa tähän mennessä, ja odottavan aika on ollut todella pitkä monissa kodeissa. Orange Is the New Black -sarjan 3. tuotantokauden kaikki 14 jaksot ilmestyvät katsottavaksi Netflixiin perjantaina 12. kesäkuuta!

Viime vuonna olin juhlistamassa uuden kauden alkua Tukholmassa, kun Netflix kutsui minut muiden Pohjoismaisten bloggaajien mukana tapaamaan sarjan tähtiä. Vieläkin on ihan älyttömän vaikeaa uskoa, että tapasin oikeasti Piperin ja Alexin! Pääsin kysymään muutaman kysymyksen Taylor Schillingiltä ja Laura Preponilta, sain heidän kanssaan yhteiskuvan, ja sain yleisesti hengata heidän kanssaan samassa tilassa. Aika mieletöntä!

Tänä vuonna sain katsoa sarjan kolmannen kauden uusia jaksoja etukäteen! Toimittajille annettiin mahdollisuus katsoa kokonaista kuusi jaksoa etukäteen, mutta minä en ole muilta kiireiltäni saanut aikaiseksi kuin yhden jakson katsomisen. 

Kolmas kausi toimii ainakin ensivilkaisun perusteella erittäin hyvin! Ensimmäisessä jaksossa ollaan positiivisissa tunnelmissa, joiden taustalla on kuitenkin masentavaa ajatusmaailmaa, sillä ovathan kaikki pääosahenkilöt kuitenkin vankilassa. Iloa aiheuttava juhlapyhä saa monet muistelemaan omaa menneisyyttään, ja jaksossa nähdäänkin useita pieniä välähdyksiä monen eri hahmon taustatarinasta. Aikaisemmilla kausillahan on tunnetusti keskitytty yleensä yhden tai kahden hahmon taustatarinaan per jakso, ja toivottavasti näin jatketaan tällä kolmannellakin kaudella.

Hirveän isoa aikahyppyä toisen ja kolmannen kauden välillä ei ole, joten hahmot keräilevät itseään eri tavoin loppukauden tapahtumien ansiosta. Vankilassa tuntuu olevan eri meininki, kun vankilanjohtajakin on vaihtunut, eikä pöly ole pienien uudistusten jälkeen selkeästi vielä laskeutunut. Ensimmäisessa jaksossa vakavien hetkien ohella läppä lentää monilta osin, ja kuullaanpa jaksossa jopa yksi Harry Potter -viittaus!

Video: Orange Is the New Black season 3 featurette

Kolmannelta kaudelta odotan eniten uusia hahmoja, joista yhden olemassaoloon viitataankin heti ensimmäisessä jaksossa, ja toista ollaan hehkutettu roolittamisuutisesta asti kolmiodraaman aineksien takia. Kaiken kaikkiaan Orange Is the New Black -sarjalla pyyhkii hyvin: se uusittiin jo keväällä neljännelle kaudelle, joka saa ensi-iltansa odotetusti ensi vuonna! Iloisista uutisista huolimatta OITNB on vakava asia, sillä Emmy-raati päätti hiljattain sarjan kilpailevan jatkossa draamakategoriassa komedian sijaan...

 

Orange Is the New Black

3. kausi

Netflix 12.6. alkaen

 

Kuvat: Netflix
Share

Kommentit

Nannannaa
Pahinta Nannaa

Jeeee! Mulle tulee viikonloppuna vieraita, joten en pääse heti sarjan pariin, mutta ensi viikolla töllötän varmaan kaikki jaksot innolla putkeen. Jei! On tätä kyllä odotettu!

Maria Hakkala

Mun yks kaveri tossa jo laitto viestiä, että menee kahdeksannessa jaksossa! :D

Annemaris

Joko saa alkaa keskustelemaan/spoilaamaan? :D

Maria Hakkala

Noh, oon ite kattonut vasta kaks jaksoa, mutta anna mennä vaan! :D

Annemaris

No ei sitte viitti :D

Kommentoi

Ladataan...