Vihdoinkin katsottua: True Detective

Yhteistyössä Samsung

Televisiosivistyksessäni on ollut viimeisen vuoden aikana, ja varsinkin loppuvuodesta, suuri aukko, sillä onnistuin pitkään välttelemään True Detective -sarjaa. Kyllä, sarja on viime vuoden ehdottomasti suurin hitti ja yleinen tapaus televisiomaailman lisäksi elokuvamaailmassa, josta molemmat sarjan pääosatähdet Matthew McConaughey ja Woody Harrelson ponnistavat. Tämä limited series event -tyylinen sarja on napannut viimeisen vuoden aikana kaikki mahdolliset palkintoehdokkuudet ja aika monta varsinaista palkintoakin. Varsinkin McConaugheyn omistautuvaa roolisuoritusta on kehuttu, ja lisäksi yleinen mielipide on vahvasti sarjan erinomaisuuden puolella; en muista kuulleeni tai lukeneeni sarjasta yhtäkään huonoa kommenttia.

Jostakin syystä sarja ei ole minua missään vaiheessa kiehtonut, vaikka sen valmistumista ja onnistunutta levitystä olen seurannutkin eri lähteistä jo pitkään. Tiesin kuitenkin, että itseäni kunnioittavana televisiosarjabloggaajana en yksinkertaisesti enää kauaa pystyisi välttelemään sarjan katsomista, joten teimme hiukan ennen joulua sotasuunnitelman avokin kanssa sarjan ensimmäisen kauden katsomisesta kokonaisuudessaan HBO Nordicilta joulunpyhien aikana.

Tosiasiassa pääsimme sarjan pariin vasta vuoden vaihteen jälkeen, ja katsoimme muutaman päivän sisällä puolet kaudesta eli ensimmäiset neljä jaksoa. Ensimmäisen jakson ajan olin lievästi kärsivällinen, sillä monikin sarja epäonnistuu koukuttamaan katsojia alusta asti. Toisen jakson aikana ihmettelin, että kylläpä tämä sarja käynnistyy hitaasti. Kolmannen ja neljännen jakson ajan valitin puoliääneen avokilleni vähän väliä, että mitä ihmettä ihmiset tässä sarjassa näkee. Tarina liikkui hitaasti, tai oikeastaan neljän ensimmäisen tunnin ajan rakennettiin henkilöhahmoja ja taustatarinaa. Sarjan tunnelma oli ajoittain mielestäni tekotaiteellista Tom Waitsin ja Twin Peaks:in sekoitusta, enkä ole ikinä aikaisemminkaan pitänyt sellaisesta televisiosarjoissa.

Viidennestä jaksosta eteenpäin homma alkoi pikkuhiljaa käynnistyä, mutta hyväksi (ja jopa erinomaiseksi) sarja äityi vasta oikeastaan viimeisessä jaksossa. Toiseksi viimeinen jakso vihjasi jo eeppiseen lopetukseen, eikä sen suhteen tarvinnut pettyä. Tykkäsin tarinan loppukäänteistä, ja käsikirjoitus on ehdottomasti kaiken saamansa hehkutuksen arvoinen; ei mikään ihme, että Nic Pizzolatton alkuteoksesta käytiin aika kiivas kilpailu, jonka HBO sitten voitti. En erityisemmin pitänyt sarjan hahmoista, enkä varsinkaan McConaugheyn hahmon omalaatuisuudesta, vaikka se tarinan kannalta toimikin erittäin hyvin. Ymmärrän kyllä, miksi niin moni tästä sarjasta pitää, ja kyllä minäkin jännitin sormet suussa loppuratkaisua, mutta minulle tämä ei ihan toiminut kokonaisuutena!

Me katsoimme True Detective:n ensimmäisen kauden uudesta Samsung Curved UHD -televisiostamme, jonka saimme joulukuussa Samsungilta lainaan. Täytyy sanoa, että vaikka lämpenin sarjalle itselleen todella hitaasti, olivat Louisianan suoalueet, takametsät ja autioituneet alueet askeleen lähempänä kotisohvaa, kun television mukana tullut kauitinsysteemi jytisi matalilla taajuuksilla; jouduimme säätämään bassoja pariinkin otteeseen matalammalle, jotta naapurit eivät olisi oven takana murisemassa! Tuossa yllä olevassa kuvassa on television kaukosäätimet, joista tuo vasemmalla oleva Motion Control -kaukosäädin on meidän molempien ehdoton lemppari. Se on kyllä jo muutamaan otteeseen aiheuttanut hämmennystä, kun myös True Detective:n aikana jompi kumpi meistä istui sen päälle ja löysi siitä aikaisemmin tuntemattomia ominaisuuksia. Tuosta toiseksi alimmasta kuvasta saa hyvän käsityksen siitä, miltä television katselu näyttää sohvaltamme käsin: television kaarevuuden huomaa, jos siihen kiinnittää erikseen huomiota, mutta muuten kuva vain tuntuu tulevan jotenkin erityisen kivasti esille. Katsoimme suurimman osan sarjasta valot pois päältä, mikä entisestään lisäsi sarjalle ominaiseen tunnelmaan uppoamista!

Video: Samsung Curved TV - Rust

Samsung tekee nykyään yhteistyötä HBO Nordicin kanssa, minkä ansiosta näiden kaarevien mallien mainoksissa keskitytään HBO Nordicilta tuttuihin sarjoihin. Videoiden ideana on sarjoihin hurahtaminen putkeen katsomisen ansiosta, mikä menee joillakin jo vähän yli. Lempparini näistä on ehdottomasti Game of Thrones -aiheinen video. Hauskana tarinana voin kertoa meidän katsoneen avokin kanssa Samsungin showroomilla tätä yllä olevaa True Detective -aiheista mainosta, ja molemmat meistä nauroi muka-tietäväisesti mukana, vaikka emme olleet siinä vaiheessa kumpikaan edes nähneet sarjan traileria! Nyt minun ei kuitenkaan enää tarvitse feikata katsoneeni True Detective:n, ja veikkaanpa joutuvani selittelemään semi-negatiivista suhtautumistani tähän monen suursuosikkisarjaan!

 

KAIKKI KUVAT: THE VARIETY SHOW
Share

Kommentit

Kahvittelija
Kahvia, kiitos!

Se tunnari on aivan ihana! Se pääsi heti mun Spotify-lempilistalleni. HBO:n sarjoissa muutenkin tuppaa olemaan tosi hienot tunnarit. :)

Maria Hakkala

Kaapelikanavat ja suoratoistopalvelut on nykyään ainoita, joilla on varaa laittaa kokopitkät alkutekstit, sillä mainostuloilla pyöritettävien kanavien sarjoista minuutin taiteellinen tunnari vie aivan liikaa aikaa mainoksilta. :(

Maria Hakkala

On totta, että True Detective:n kaava eroaa paljonkin perussarjojen kaavasta, ja olisikin vaikea kuvitella sitä muuhun muotoon (esim. 24-jaksoisella perustuottarilla tai kaksiosaisella minisarjalla). Tunnari toimii yksinäänkin hyvin, ja siitä tulee jollain tavalla grafiikoiden ja kuvamaailman kanssa yhdistettynä mieleen toinen Louisianaan sijoittuva HBO:n sarja eli True Blood. :)

Kahvittelija
Kahvia, kiitos!

Jos tätä sarjaa ei olisi kehuttu niin älyttömästi, en varmaan olisi malttanut antaa sille mahdollisuutta, koska muakin häiritsi se, miten hitaasti se käynnistyi. Loppu olikin sitten tosiaan ihan huippu. Itse tykkäsin McConaugheyn hahmosta ihan valtavasti, mutta en Harrelsonista. 

Me aina päiviteltiin miehen kanssa sitä, että tämä on niitä sarjoja, jotka muka kestää tunnin verran mutta oikeasti ihan varmasti kaksi tuntia...siltä se aina tuntui :D

Maria Hakkala

Välillä noi jaksot tuntu kyllä tosi pitkävetistiltä, mutta kyllä se sarjan lupaus ja ennakko-odotukset sai ainakin mut jaksamaan sinne lopun hyviin osiin!

Raella

Ei ollu munkaan lemppari. Ihan mielellään kattoi kauden loppuun ja jännitti mukana mut hypetyksen takia ootin täyden kympin sarjaa

Maria Hakkala

Mulla oli vähän sellanen olo alusta saakkakin, ettei tää on mun juttu, enkä siinä sinänsä erehtynyt, vaikka loppujen lopuksi ja varsinkin lopusta tykkäsin. Avokki oli kyllä omien sanojensa mukaan ihan pähkinöinä sarjasta. :)

Maria Hakkala

Mulle se loppu toimi ehkä juurikin siks, kun en ollu niin vakuuttunu alusta asti! Siinä viimesessä jaksossa suurimman osan aikaa joko kuvitteellisesti pureskelin kynsiäni tai tuijotin monttu auki sitä juonikuvioiden sairautta.

Kommentoi