Viikon sarjauutuudet: Paratiisia, sci-fiä, Siltaa ja retroa!

On se hassua ja outoa, miten muu maailma pyörii ihan normaalisti radallaan, vaikka omassa elämässä valmistellaan isoja asioita! Kaiken tämän häähumun ympärillä halusin kuitenkin tehdä pienen katsauksen viikon tv-uutuuksiin, jotta hyvät televisiosarjat eivät mene teiltä kokonaan ohi. Teen vielä tällä viikolla pienen katsauksen amerikkalaisiin uutuussarjoihin ja viihdeuutisiin, ja sitten varmaankin vetäydyn häämaailmaan. Lähdemme häämatkalle heti viikon päästä maanantaina, ja yritän myös matkan ajaksi ehtiä ajastamaan teille mukavaa luettavaa.

Jos joltakin meni ohi eilisiltainen Silta-sarjan 3. kauden Suomen ensi-ilta Ylellä, voi uusimmat jaksot katsoa jopa kuukauden ajan Yle Areenassa. Minun on nyt pakko myöntää, että aikaisemmista vastusteluista huolimatta, ja kaikkien sarjaa täälläkin suositelleiden riemuksi, olen onnistunut jollakin tavalla tykästymään tähän ruotsalais-tanskalaiseen jännitysrikossarjaan! Syytän kaikesta avokkia, joka alkoi katsoa sarjan kahden ensimmäisen kauden jaksoja Netflixistä pari kuukautta sitten, ja useampanakin katseluhetkenä satuin pyörimään television lähettyvillä. Sagan ja Martinin yhtenäinen ammatti- ja ystävyyssuhde on jotain hyvin erikoista, vaikka usein tekisikin mieli ravistella Saga heräämään tähän ympäröivään maailmaan. Yle esitti eilen 3. kauden ensi-illan samana päivänä sarjan alkuperäisen ensi-illan kanssa, joten aivan tuoreeltaan pääsevät suomalaisfanitkin käsiksi näihin uusiin jaksoihin. 2. kauden lopputapahtumat sekoittavat luonnollisesti pakkaa tällä uudella kaudella, ja onkin mielenkiintoista nähdä, miten muutokset vaikuttavat sarjan juoneen.

Video: Doctor Who series 9 trailer

Kovan luokan faniryhmittymän muodostavat Doctor Who -fanit pääsevät myös riemuitsemaan todella aikaisin, kun sarjan uuden version 9. tuotantokausi alkoi tänään Yle TV2:lla. Yle pääsee nyt oikein loistamaan aikaisilla lähetysajoilla, sillä sekä Doctor Who:n että Silta -sarjan Suomen ensi-ilta aivan tuoreeltaan johtuu Euroopan yleisradioyhtiöiden kohtuullisen sujuvasta yhteistyöstä. Tämä Doctor Who:n uusin kausi on 12. tohtorin 2. tuotantokausi, ja se tulee olemaan samalla myös Tohtorin tämän hetkisen kumppanin Clara Oswaldinn (Jenna Coleman) viimeinen seikkailu sarjassa. Tuoreiden huhujen jälkeen Coleman vahvisti reilu viikko sitten kuvanneensa jo viimeiset jaksonsa sarjassa ja jatkavansa ITV-kanavan Victoria-sarjan nimiroolissa.

Ahkerasti juontajadebyyttiään promonnut Sara Sieppi pääsee vihdoin ruutuun huomenna, kun Paratiisihotelli-reality alkaa Nelosella. Olen tämän alkuperäisen amerikkalaisrealityn fani, mutta en oikein tiedä, miten tämä huomionhakuinen suomalaisversio toimii. Paratiisihotelli on aivan suoraan flirttailukilpailu, sillä ohjelmassa haetaan voittajaa, joka selviytyy kisassa pisimpään. Hyvän kilpailijan täytyy osata vietellä ja valehdella, pitäen ystävät ja viholliset lähellä, ja koska ollaan Suomessa, lopputulos saattaa näyttää todella halvalta ja hirveältä. Ainakin sarjan promo on tosiaan tehty suuren maailman tyyliin, ja onnistuihan Temptation Island Suomi myös yli odotusten, joten voihan Paratiisihotelli:kin onnistua. Paljon riippuu kilpailijoista ja heidän karismastaan. Parasta olisi, jos sarjasta löytyisi omat ritat ja akit kotimaista viihdemaailmaa ilahduttamaan!

Viimeisenä vinkkinä vanhaa aikaa henkivien brittisarjojen ystäville Naiskonstaapeli 56, joka alkoi myöskin tänään Ylellä! Alkuperäisellä nimellä WPC 56 kulkevaa sarjaa on tehty kolme 5:n jakson sarjaa, joten yhteensä 15 jaksoa on luvassa, jos Yle näyttää kaikki kerralla. Tämä 1950-luvulle sijoittuva sarja nähdään Yle TV1:n arki-illoissa joka arkipäivä sekä tietenkin Yle Areenassa.

 

 

Kuvat: Yle, Nelonen, Yle.
Share

Kommentit

Kai kävit lukemassa mun Doctor Who-postauksen...? ;) Jenny T. Colgan kirjoittaa tuon arvostelemani kirjan lisäksi myös kyseiseen sarjaan liittyviä oheisromaaneja, kantsii lukea! Ja Peter Capaldi paras Doctor Who ikinä! HILLITTÖMÄN hyvä näyttelijä (missä tahansa sarjassa/leffassa) Kiitos postauksesi tajusin kirjoitusvirheeni ja kävin liittämässä väliviivan sci-fiin, heh ;) 

Kommentoi