Viikon tv-poiminnat: Uutuussarjoja ja realityä

Ladataan...
The Variety Show

Once Upon a Time Su 3.1. klo 20.00 Hero (uusinnat lauantaisin)

OUAT:n 5. tuotantokausi alkoi harvinaisen aikaisin meillä Suomessa, sillä kauden ensimmäiset kaksi jaksoa nähtiin Herolla eilen sunnuntaina, kun alkuperäisesti uusin kausi alkoi Yhdysvalloissa vasta viime syyskuussa. Kauden aloitti faneille suunnattu erikoisjakso, jossa nähtiin sarjan näyttelijöiden haastatteluita sekä erilaisia muisteloita sarjan siihenastisesta taipaleesta. Viidennen kauden tarina lähtee varsinaisesti liikkeelle toisesta Suomessa esitettävästä jaksosta Emman seikkaillessa satumetsässä. Storybrooken ihmiset lähtevät Emman palautus -tehtävälle, mutta kaikki ei olekaan niin yksinkertaista, miltä se näyttää. Jo ensimmäisessä jaksossa tutustutaan Urhea-animaatiosta tuttuun Meridaan sekä legendaariseen kuningas Arthuriin. Jaksojen uusinnat näytetään Herolla aina seuraavan viikon lauantaina, mutta Ruudussa sarjaa ei tällä hetkellä ole katsottavissa.

Quantico Ke 6.1. klo 21.00 Nelonen

Listasin tämän alkavan sarjan syksyn parhaiten menestyneisiin amerikkalaisiin sarjauutuuksiin, ja hämmentävän nopeasti Quantico ostettiinkin Suomeen! Aikaisemmasta postauksesta voitte käydä lukemassa sarjan varsinaisen esittelyn, mutta pähkinänkuoressa voi sanoa näin: sarjaa esitetään kahdessa kerroksessa; toisaalta seurataan FBI:n akatemiassa aloittavia nuoria lahjakkuuksia, ja toisaalta seurataan näitä samoja agentteja 9/11-terroristi-iskujen jälkimainingeissa, kun joku heistä on kenties terroristi. Sarjaan on lisätty uusia hahmoja pitkin sen ensimmäistä kausipuolikasta, ja näistä suurin on ehdottomasti televisioon paluun tekevä Marcia Cross (Desperate HousewivesMelrose Place)!

Rich Kids of Beverly Hills Ma 4.1. klo 19.00 Hero

Jos haluat menettää uskosi ihmiskuntaan, tässä on oiva tosi-tv-sarja sinulle! Rikkaat nuoret elävät etuoikeutettua elämäänsä ja laukovat samalla, mitä sylki suuhun tuo. Todellisuudessa monet läpät ovat hauskoja ja oivaltavia, ja meemimateriaalia on sarja todellakin pullollaan. Tämä laatusarja on E!-viihdekanavan, joka on tuonut maailmalle muun muassa koko Keeping Up with the Kardashians -maailman kaikkine spin-off-sarjoineen ja erikoisohjelmineen.

Volga 30 päivässä Ke 6.1. klo 21.00 Yle Teema

Ville Haapasalo tuntuu tekevän nykyään ainoastaan erilaisia 30 päivän reissuja ympäri entisen Neuvostoliiton aluetta, ja voikin olla, että hänelle suurin paniikki olisi risteilyt, joiden nimessä on '23h'. Tällä kertaa Haapasalo seuraa Volga-joen reittiä, joka kulkee pitkin poikin läntistä Venäjää aina Kaspianmerelle asti. Tällä reissulla Ville ei kolua läpi historiaa vaan tutustuu enemmän ihmisiin ja tapahtumiin matkan varrella, ja painopiste onkin enemmän kaupungin sijaan maaseudulla. Haapasalon mukaan ohjelmassa voi nähdä Venäjän muuttuneen ilmapiirin, mutta kaikesta itsesensuurista huolimatta Haapasalon sanoin "Venäjällä ihmiset ihan oikeasti kannattavat Putinia, vaikka me toisin täällä luulemme".

Bad Judge To 7.1. klo 19.30 TV Viisi

Private Practice -nimisestä Grey's Anatomy -spin-off-sarjasta tuttu Kate Walsh on pääosassa tässä räävittömäksi tarkoitetussa komediassa, jossa arvostettu tuomari käyttäytyy vapaa-ajallaan kaikkea muuta kuin kunnioitettavasti. Tämä sarja ei saanut kovin hyvää alkua Yhdysvalloissa, sillä se lopetettiin vain viiden jakson jälkeen. NBC-kanava kuitenkin poikkeuksellisesti näytti loputkin tehdyt ja tilatut jaksot, joten loppujen lopuksi sarjaa näytettiin kolmentoista jakson verran. Minua sarja kiehtoo premissinsä ansiosta, joten tämän aion kyllä tsekata!

The Voice of Finland Pe 8.1. klo 20.00 Nelonen

Uusi kilpailukausi lähtee jälleen käyntiin perjantaina Nelosella, ja Helsingissä nauhoitettujen Ääni ratkaisee -jaksojen jälkeen nauhoitukset ja kuvaukset siirtyvät tuttuun tapaan tänne Turkuun ja Logomoon. Kuvaukset ovat kyllä hauska kokemus, joten halpoja lippuja kannattaa todellakin ostaa itselle ja kavereille. Kauden viihdyttävyys riippuu paljon mukaan valikoituvista laulajista, sillä valmentajina jatkavat samat Michael Monroe, Olli Lindholm, Tarja Turunen ja Redrama!

 

 

 

 

Kuvat: Hero, Nelonen, E!, Yle, TV Viisi, Nelonen.
Share

Kommentit

Ranja
Haavekuvia

Tuo Putinin kannatus on kiinnostava juttu, sillä muun maailman media antaa presidentistä varsin kielteisen kuvan. Kun joskus aikaisemmin tuli venäläisten opiskelijoideni kanssa puhetta Putinista, odotin aina haukkuja ja yllätyin kovasti, kun opiskelijat kertoivat Putinin olevan hyvä ja suosittu presidentti. Nykyisin tiedän, mitä odottaa.

Tykkään hirmuisesti Kate Walshista, tuon sarjan voisi katsoa ihan vain siksi.

Maria S.
The Variety Show

Mä oon kuullu paria erilaista versioo, myös nuorilta, ja ainakin työyhteyksissä yritetään olla aika hiljaa, ettei tuu mitään konfliktia. Nää Haapasalon ohjelmat on kyllä siitä hyviä, että näyttävät suomalaisille, että Venäjä on yhtä monimuotoinen kuin Suomikin.

iiiiida (Ei varmistettu)

Ensinnäkin kiitos blogistasi! Voin todellakin samaistua blogisi esittelytekstiin. :) Asiani ei niinkään liity kyseiseen postaukseen mutta siis.. Netflixiin tuli muutama päivä sitten sarja nimeltä the secret life of the american teenager. Sarjan tiedoissa lukee, että tarjolla on 4 tuotantokautta noh intohimoisena katsojana googlettelin vähän tietoja sarjasta ja huomasin, että Netfilxin tiedot on väärin. Todellisuudessa sarjaa onkin tarjolla vain 3 kauden puoleen väliin..? En ole ennen törmännyt Netflixissä tälläiseen "virheeseen" (eräässä toisessa palvelussa kylläkin). Osaatko sanoa mistä tämä johtuu tai mihin voisi "reklamoida" :DD Harmittaa kun kausi jää kesken. Ja anteeksi pitkä teksti..

Terveisin intohimoinen sarjaseuraaja :DD

Maria S.
The Variety Show

Hei, kiitos! :)

Ja vau, kylläpä Netflix on mokannut tuon The Secret Life of the American Teenager -sarjan suhteen, oikeassa olet! Kuten useat muutkin ABC Familyn sarjat (esim. PLL), näytettiin tämänkin sarjan jaksoja kahdessa erässä vuosittain, jolloin yksi kokonainen kausi muodostui A-osasta (kesän alusta) ja B-osasta (vuoden alusta tai keväällä). Yleisesti voi puhua esim. 1A-kaudesta jne. Netflix näyttää nyt sekoittaneen tämän, ja Netflixissä olevaa kausijaottelua voikin lukea seuraavasti:

Netflix kausi 1 on oikeasti kausi 1A

Netflix kausi 2 on oikeasti kausi 1B

Netflix kausi 3 on oikeasti kausi 2A

Netflix kausi 4 on oikeasti kausi 2B + 3A

--> eihän tässä ole mitään järkeä!!

Netflixillä on englanninkielinen chatti, mihin voi laittaa viestiä, ja sitten on tietysti sosiaalisen median kanavat. Voin laittaa tästä itsekin viestiä heidän kotimaiselle markkinointitoimistolleen, jos sitä kautta saisi kommentin nopeampaa. Hyvin bongattu! :)

iiiiida (Ei varmistettu)

Hei kiitos vastauksesta ja selvennyksestä tähän juttuun. :) Tarvii siis varmaan chattailla, koska tämä sarja sai totaalisest minut koukkuun. Toivotaan että Netfilx korjaa asian jossain kohtaa.

Eeru
Packing peanuts

Quantico laitettu korvan taakse, kuullostaa juuri minunlaiselta sarjalta! Ihastuin juuri Empireen ja kahlasin monta jaksoa putkeen yhdeltä istumalta. Nashvillen tyyliin sarjassa ollaan täysin omassa musamaailmassa, ihmissuhdedraamaa riittää ja vahvoja henkilöhahmoja on hauska seurata. 

Ville Haapasalo osui muuten samalle paluulennolle Nizzasta Helsinkiin syksyllä. Eräs bisnesmies haastatteli kovasti Villea lentokenttäbussissa ja tuolloin Ville paljastikin seuraavan ohjelman käsittelevän juuri Volgaa ;-)

Maria S.
The Variety Show

Nashvillen kaava on mun mielestä ihan loistava, joten oon kanssa ihan innoissani Empire:sta! :)

Uuu, hauska sattuma Villen suhteen! :)

Once upon a time on loistava sarja, ja ihan mahtavaa, että uusi kausi saatiin Suomeen näin pian. Ainoa harmi on, että Hero näyttää  nykyisin vain jakson kerrallaan, kun edellisellä kaudella jaksoja tuli 2 putkeen, mikä oli aivan ihanaa....

Maria S.
The Variety Show

Se on aina harmi, jos tottuu liian hyvään! :D Sun täytyy vaan nauhottaa jaksoja jotenkin ja sit kattoo putkeen!

Kommentoi

Ladataan...