Viikonlopun Netflix-vinkki: Valmistujaisjaksoja ja nostalgiaa!

Ladataan...
The Variety Show

Tämä viikonloppu on täynnä erilaisia valmistujaisjuhlia ja koulujen loppumisia, kun tuhannet saavat ylioppilaslakkinsa tai valmistuvat ammattiin. Yhtä monet tuhannet lopettavat yläasteen tai ala-asteen, puhumattakaan maailman söpöimmistä kevätjuhlista päiväkodeissa ja esikouluissa ympäri Suomen. Meille muille, jotka olemme jo eläneet aikoja sitten omat yllä olevat kokemuksemme, ja joilla ei syystä tai toisesta ole ilona tai velvoitteena muiden läheisten vastaavia juhlia, haluamme ehkä tänä viikonloppuna keksiä muuta tekemistä. Kun jokirannat ja puistot valtaavat yläasteensa päättäneet ja baarit ovat täynnä erilaisia lakkipäitä, haluan minä ainakin pysyä kaukana kaikesta juhlahumusta. Tulee vaan niin vanha olo, kun muistaa, kuinkas monta vuotta niistä omista ylioppilasjuhlista onkaan!

Koska nostalgia on todennäköisesti hyvin läsnä monella meistä vanhoista tänä viikonloppuna, kokosin tähän postaukseen tv-sarjavinkkejä asian tiimoilta. Netflixistä löytyvien suosikkisarjojen high school graduation -jaksoja on hauska katsoa, varsinkin, jos televisiossa on valmistuttu lukiosta samoihin aikoihin kuin itse katsojakin. Tässä teille nostalgiaa oikein urakalla!

Video: Buffy the Vampire Slayer trailer for "Graduation Day (Part 1)" (S03E21)

Jos mietitään eeppisiä lukion valmistujaisia amerikkalaisissa televisiosarjoissa, ei Buffy the Vampire Slayer -sarjaa rajummaksi ja räjähtävämmäksi pääse kovinkaan moni. Varsinainen valmistujaisjakso näytettiin oikeastaan kahdessa osassa, ja tällä tuplajaksolla nivottiin yhteen monta eri juonikuviota ja saatiin monelle hahmolle tärkeitä alkuja ja loppuja. Amerikkalaisissa sarjoissa yleensäkin 'high school graduation' on iso juttu, koska sillä voidaan kuvastaa varsinaista muutosta, kun koulu kotona loppuu ja college suuressa maailmassa odottaa. Monesti tämä tarkoittaa myös kaveriporukoiden hajaantumista, ja oman identiteetin löytämistä erillään lauman tuomasta turvallisuudesta. Kuvainnollisesti valmistuminen nähdään myös aikuisuuden ensiaskeleena, joten sarjoissa siihen liitetään monesti seksi ja varsinkin se ensimmäinen kerta.

Video: Roswell trailer for "Graduation" (S03E18)

Yleensä teinisarjoissa 'high school graduation' nähdään kolmannen kauden viimeisessä jaksossa, mutta Roswell veti vielä pidemmän korren ja lopetti koko sarjan valmistujaisjaksoon! Usein tällaiset jaksot ovat normaalistikin täynnä kyyneliä eroavien ystävien kesken, ylpeiden vanhempien halauksia, yllättäviä julistuksia tulevaisuudensuunnitelmista ja vähintäänkin yksi liikuttava puhe, mutta kaiken eeppisyys vain kasvaa, kun kyseessä onkin yhtäkkiä sarjan viimeiset hetket. Itse asiassa tämä sarja oli ehditty lopettaa jo kerran aikaisemminkin, juuri ennen kuin toisen kauden finaalijakso näytettiin. Sarja kuitenkin vaihtoi kotikanavaa ja sai yhden lisäkauden. Ottaen huomioon tämän epävarmuuden tulevaisuudesta, on sarjan tekijöiden pakko olla ottanut mahdollinen loppuminen huomioon tätä kolmannen kauden finaalijaksoa tehdessään. Varsin yleisestihän amerikkalaisissa teinisarjoissa valmistujaisjakso toimii omalla tavallaan aina lopetusjaksona: jos riskiä muuttuvista kuviosta ei haluta ottaa, voi sarjan pätkäistä aina tästä kohtaa. Jonkinlainen tulevaisuudensuunnitelma löytyy kaikille hahmoille yleensä, ja sekin on osa amerikkalaista ylidramatisointia. Vai kuinka monessa suomalaisohjelmassa muistatte nähneenne lakkiaiset? Minä muistan vain yhdet: Ruusun aika, ja Merin saama ruusumeri hullantuneelta kukkakauppiaalta!

Video: Glee trailer for "Goodbye" (S03E22)

Valmistujaisjaksot ovat suuri vedenjakaja aina hahmoille, kun tuttu rutiini murtuu koulun loppuessa ja ystävien muuttaessa pois, mutta vielä suurempia vedenjakajia tällaiset jaksot ovat itse televisiosarjoille. On aina suuri riski muuttaa perustavanlaatuisesti minkä tahansa sarjan premissiä, ja 'graduation' tekee sen kaiken niin radikaalisti. Useimmat sarjat selviävät tästä muutoksesta hienosti, mutta joillakin sen oman grooven löytäminen kestää vähän kauemmin. Glee:n kolmoskauden loppuessa valmistujaisiin oli kaikille itsestäänselvää, että nyt Rachel lähtee vihdoin kokeilemaan siipiään suureen maailmaan. Neljännen ja viidennen kauden räpiköiminen suurissa vesissä ei kuitenkaan ollut katsojille kovinkaan vakuuttavaa kokonaisuutena, vaikka upeitakin hetkiä koettiin. Sarja tuntui löytävän oman juttunsa vasta uudestaan viimeisellä eli kuudennella kaudellaan, kun sarjan polttopiste siirtyi takaisin tutuille lukion käytäville. Tätä kolmannen kauden lopettavaa valmistujaisjaksoa voi helposti, siis, pitää yhden aikakauden loppuna, kun asiat olivat vielä tuttuja ja turvallisia.

 

Eikä olekin hienoa kuinka vanhojen sarjojen mainospätkiä voi löytää YouTubesta? :)

 

Kuva: FOX

The Variety Show on osa Netflixin Stream Teamiä

Share

Kommentoi

Ladataan...