Ladataan...
The Variety Show

Uusi Katherine Heiglin tähdittämä lakisarja Lakia ja rakkautta alkoi AVA:lla ja MTV Katsomossa muutamia päiviä sitten. Itse sarjan alkamista suurempi juttu on kuitenkin sarjan esitystiedot: me Suomessa saamme nähdä sarjasta varmastikin täydet 13 jaksoa, mutta Yhdysvalloissa näytettiin vain kaksi jaksoa CBS-kanavalla tämän vuoden helmikuussa. Miten tämä on mahdollista, sillä mehän kuljemme aina jälkijunassa sarjojen suhteen?!

No, Doubt-nimellä alkuperäisesti tunnettu sarja sai niin huonot katsojaluvut, että se vedettiin pois televisiosta jo kahden jakson televisioesityksen jälkeen. Ajattelette varmasti, että eihän tuollaista surkeaa jämäsarjaa edes kannata katsoa? Ei kannata kiirehtiä tuomitsemaan, sillä Yhdysvaltain kansallisen ilmaiskanavan ollessa kyseessä huonot katsojaluvut olivat silti 4-5 miljoonan katsojan luokkaa. Armoton kilpailu katsojista ei enää anna suurien kanavien sarjoille mahdollisuutta kehittyä täyteen loistoonsa, vaan katsojat täytyy saada koukutettua heti.

Olisin luullut tällä sarjalla olevan hiukan helpompi alku, sillä 'mid-season replacement' eli ohjelmiston täytesarjana siihen ei kuuluisi kohdistua niin suuret paineet. Paineet sarjalle luotiin kuitenkin alkuperäisiä suunnitelmia hienommalla ja kalliimmalla roolituksella. Katherine Heigl ratsastaa televisiossa edelleenkin Greyn anatomia -sarjan suosiolla, vaikka hankaluudet tuon sarjan kuvauksissa ja muuallakin viihdeteollisuudessa varjostavat Heiglin uraa vieläkin. Hänen oletetaan tuovan tähtiluokan katsojamäärät, vaikka viime vuosina on tullut enemmän epäonnistumisia kuin hittejä.

Video: Doubt trailer (CBS)

Minä pidän Katherine Heiglista todella paljon, ja aion tämänkin sarjan katsastaa ehdottomasti. Sarja on muutenkin täynnä todella mielenkiintoisia näyttelijöitä, kuten Dreama Walker (Dont Trust the B---- in Apartment 23), Laverne Cox (Orange Is the New Black), Dulé Hill (Psych, West Wing), Kobi Libii (Madam Secretary) ja Elliott Gould (Friends). Coxin hahmo on myös ensimmäinen ilmaiskanavien eli ei-kaapelikanavien vakituinen transhahmo, ja on tietysti harmi, että tämä edistyksellisyys hukkui huonoihin katsojalukuihin. Aivan kuin sarjan tuottajat eivät myöskään olisi halunneet sarjan menestyvän, sillä hienoa näyttelijäryhmää ei ole hyödynnetty tai kunnioitettu tarpeeksi asiaankuuluvan hyvälaatuisilla promokuvilla, mikä pisti silmään sarjojen promokuvia harrastuksekseen selaavalle televisiobloggaajalle.

Lakia ja rakkautta (eng. Doubt) tulee AVA:lla torstaisin klo 21.00 sekä uusintoina lauantain ja sunnuntain välisinä öinä. Ensimmäiset kaksi jaksoa ovat jo MTV Katsomossa, ja ensimmäisellä jaksolla on enää muutamia päiviä katsomisaikaa, joten hopi, hopi, katsomaan!

Ai, miten sarja on saatu Suomeen? Hyvin halvalla ja/tai osana suurempaa televisiosarjaostospakettia.

 

 

 

 

 

Kuvat: AVA/CBS.
Share

Ladataan...
The Variety Show

Tyttö, nainen, etsii vintage-vaatteita, kuvaa niitä, ja myy ne hyvään hintaan eBay:ssä. Toivottamattomalta näyttänyt elämä vaihtuu menestykseen ja miljooniin. Girl power, feminism, fierceness! Kuulostaa hyvältä, eikö totta?

Netflixin uutuussarja Girlboss kertoo Sophia Amorusosta, joka nousee talousselämän huipulle vaatebisneksellään. Päähenkilö Amoruso perustuu tosielämän Amorusoon, joka tunnetaan erityisesti #Girlboss-kirjastaan ja menestyksensä huipennuksesta Nasty Gal -vaatekaupasta. Girlboss-televisiosarja perustuu Netflixin omien sanojen mukaan "löyhästi" tositapahtumiin, joten joitakin mutkia on varmasti oiottu Amoruson tarinaa pienelle ruudulle sovitettaessa.

Video: Girlboss trailer (Netflix)

Girlboss-sarjan pääosassa Amorusona itsenään nähdään Britt Robertson, joka on tuttu monen sarjan pääosasta, mutta hän ei ole silti onnistunut lyömään itseään läpi todelliseen menestykseen. Sarjat Life, UnexpectedSecret Circle ja Under the Dome kestivät vain parin kauden verran, ja monelle Robertson onkin jäänyt tutunoloiseksi hahmoksi siinä sarjassa, jota ei juuri nyt pysty nimeämään.

Girlboss-sarjassa Robertson vaikuttaa olevan elementissään rosoisena, hiukan yliampuvana ja epätoivoisena, silti itsevarmuutta puhkuen elämää päin kolistajana. Sarjassa on paljon muitakin tuttuja kasvoja, joista hauskimmat yllätykset ovat itse RuPaul (RuPaul's Drag Race) sekä Melanie Lynskey (Two and a Half Men). Sarjan käsikirjoittaja, tuottaja ja luoja Kay Cannon on vastuussa mahtavista Pitch Perfect -elokuvista!

Girlboss-sarja kuvataan feministisenä kohellussarjana, jonka päähahmo on täynnä tulta ja tappuraa, mimmienergian ruumiillistuma, joka osaa pukea itsensä lisäksi myös tuntemattomat ihmiset. Sarjaa on kuitenkin kritisoitu päähenkilöstä, josta on mahdotonta pitää, joka tekee itsekkäitä päätöksiä, jonka firma kaatui sarjan ollessa tekeillä, ja joka ei voi mitenkään olla feminististen aatteiden ilmentymä. Feminismistä tai sen puutteesta kritisoidulla sarjalla on monesti hankala tie edessään, vaikka kiviä olisikin heitelty aivan turhaan. Käytännössä kuitenkin sarjan katsojien täytyy pitää päähenkilöstä tai hänen toimistaan edes jollakin tavalla, joten sarjan toinen tuotantokausi ei ole vielä mitenkään kiveen kirjoitettu.

Girlboss-sarjan ensimmäisen kauden 13 jaksoa ovat nyt katsottavissa Netflixissä, ja haluaisin kuulla mielipiteesi sarjasta! Aiotko katsoa? Joko katsoit? Mitä mieltä olit? Jatkoon vai ei?

 

 

 

 

The Variety Show on osa Netflixin Stream Teamiä.

Kuvat: Netflix.
Share

Ladataan...
The Variety Show

Sain Nelonen Medialta katselukoodin heidän Ruutu-videopalvelunsa maksulliselle puolelle Ruutu+:aan, ja olen nyt muutamien viikkojen ajan testaillut itse palvelua ja sen sisältöä. Olen käyttänyt Ruutu-palvelua aikaisemminkin, sillä sieltä on kätevää katsoa esimerkiksi kotimaisten viihdeohjelmien uusimmat jaksot, mutta kaikki muu minua kiinnostava sisältö on ollut maksullisen oven takana. Tässä postauksessa selviää, mitä minä katson Ruutu+:sta ja kannattaako palvelusta maksaa!

Ruutu on viime aikoina uudistunut paljon, sekä ulkonäöltään, käytettävyydeltään että sisällöltään, joten jos et ole palvelua pitkään aikaan käyttänyt, kannattaa käydä kurkkaamassa uusinta uutta. Palvelussa on saatavilla nykyään muualta tuttu katselumuisti, joten voit jatkaa siitä, mihin jäit, ja palvelu osaa myös ehdottaa ja jatkaa seuraavaan jaksoon. Ruutu-brändin värimaailmakin on muuttunut vaaleasta ja pinkistä mustaan ja minttuisaan turkoosiin.

Huom! Tämä testi koskee Ruutu+ Viihde -pakettia, joka sisältää sarjat ja elokuvat; mm. jääkiekkoa, koripalloa ja amerikkalaista jalkapalloa sisältävä Viihde & Urheilu -paketti on kalliimpi.

Mitä ihmettä: Ruutu+ on Nelonen Median Ruutu-videopalvelun maksullinen puoli, ja näiden kahden nimityksen minimaalinen ero hämmentää välillä niiden markkinoinnissa. Jos joku televisiosarja on Ruudussa, ei se välttämättä olekaan ilmaisen katselun alaisena, mitä ei aina voi suoraan tietää esimerkiksi palvelun Instagram-tilin tiedotuksesta. Nelonen Median edustajan mukaan katsojia halutaan ohjata nimenomaan Ruutu-palvelun puoleen, missä he voivat sitten itse valita käyttävätkö maksullista Ruutu+:aa vai maksutonta puolta. Koen tämän markkinointitaktiikan välillä hiukan hämmentävänä, sillä en haluaisi innostua sarjasta, jos en sitä pääsekään ilmaisella puolella katsomaan. Nyt tietysti ongelmaa ei ole, kun minulla on kokeiltavana koko sarja- ja elokuvavalikoiman kattava Ruutu+ Viihde -paketti.

Miksi maksaa: Maksullisen palvelun suurimmat edut, joita markkinoidaan ahkerasti, ovat suosikkisarjojen esittäminen amerikkalaiseen alkuperäistahtiin sekä kotimaisten ohjelmien ennakkokatselumahdollisuus. Lisäksi useista sarjoista on saatavilla isompi määrä jaksoja, tai vaikka kokonaisia kausia, verrattuna maksuttomaan puoleen. Näiden sisällöllisten etujen lisäksi maksullisen puolen katsojien ei tarvitse sietää palvelun mainoskatkoja, mikä on kieltämättä suuri helpotus.

Mitä maksaa: Ruutu+:n hinnoittelupolitiikka eroaa myös jonkin verran muista maksullisista palveluista. Yhden yksittäisen kuukauden hinta 7,95 €/kk tuntuu korkealta sisällön kokoon suhteutettuna, mutta pidempiä katseluoikeuksia ostettaessa hinta menee mukavasti alaspäin. 3 kk:n tilauksessa yhden kuukauden hinnaksi tulee 4,95 €/kk, ja puolen vuoden tilauksessa hinnaksi jää enää 4,15 €/kk. Tämä on mukavaa vaihtelua muihin palveluihin, ja katsoja ikään kuin palkitaan uskollisuudesta; samalla Ruutu saa sitoutettua katsojia pidemmiksi ajoiksi, mikä varmasti helpottaa bisnespuolta.

Voiko kokeilla ilmaiseksi: Maksullisen Ruutu+-palvelun olen ottanut joskus useampi vuosi sitten kuukauden ilmaiseen kokeiluun, jonka voi kuka tahansa ottaa käyttöön. Tuolloin muistan ajatelleeni, että voisin aivan hyvin maksaa tästä palvelusta itsekin, jos vain sisältö olisi parempi ja laajempi. Järin laaja sisältö ei ole vieläkään, varsinkaan muihin suoratoistopalveluihin verrattuna, mutta moni hyvä ja minulle mieluinen sarja sieltä löytyy. Valikoiman laajuuden kanssa yksi yhteen menee palvelun hinta, joka on vastaavasti muita suoratoistopalveluita halvempi.

Mitä rahalla saa: Nykyään Ruudun ja varsinkin Ruutu+:n valikoima on huomattavasti parempi, ja sen edut ovat helpompia huomata. Olen usein sanonutkin, että jos minulla olisi mahdollisuus katsella lempisarjojeni aivan uusimpia jaksoja laillisesti Suomessa, maksaisin mielelläni siitä ilosta. Ruutu+ liikkuu hienosti tähän suuntaan esimerkiksi Greyn anatomiaPako ja Quantico -sarjojen nopeiden esityksien suhteen. Toivoisinkin Ruudun lisäävän tätä amerikkalaisten ensiesitysten tahtiin liikkumista, varsinkin omien lempisarjoihini, kuten Criminal Minds ja Nashville, kohdalla! Tietysti olisi hienoa, että sarjat saataisiin nopeammin myös varsinaisten televisioesitysten puolelle, ja siten myös Ruutu-palvelun ilmaiselle puolelle, mutta se vaatisi suurempaa uudistusta sekä televisio-ohjelmistoon että -mainontaan, enkä näe kummankaan Suomessa uudistuvan kovin nopeasti.

Minä katson Ruutu+:sta:

Kotimaiset viihde- ja realitysarjat Vain elämää ja Temptation Island Suomi ovat katselulistallani tällä hetkellä muutenkin, mutta Ruutu+:ssa on ihanaa voida katsoa seuraavan viikon jaksot jo etukäteen ja edelleenkin ilman mainoksia. Esimerkiksi viime viikolla tiesin olevani kiireinen PING Helsinki -tapahtuman ja vapputouhujen takia, joten katsoin viikon Vain elämää ja TISuomi -jaksot jo etukäteen. Kärsimätön ahmija -tyylinen sarjakatsoja varmasti kiittää tästä ennakkokatselun mahdollisuudesta, sillä uteliaisuuden voi tyydyttää tällä tavoin helpommin.

Minä katson Ruutu+:sta:

Joulun tienoilla kiehuin ilmaisen Ruutu-puolen takia, sillä Ruutu+:aan tuli vino pino lempiohjelmaperheeni, The Bachelor/The Bachelorette, jaksoja. Olisin vain tietysti voinut napata luottokortin kauniiseen käteen ja tilata Ruutu+:n itselleni, mutta olen aika huono lähtemään kokeilemaan uusia juttuja, myös televisiosarjoissa ja niiden palveluissa. En myöskään uskonut muun sisällön kiinnostavan kuukausimaksujen verran, mutta en tuolloin tarkastellutkaan sisältöä tarpeeksi laajasti.

Suomessa Unelmien-sarjat ovat perinteisesti kulkeneet moooonta tuotantokautta amerikkalaisia alkuperäisesityksiä jäljessä, joten kovan luokan fanin keinot ovat olleet usein epäilyttäviä ja hankalia. Nyt Ruutu+ kuitenkin on kertaheitolla ottanut kiinni useamman kauden verran, sillä palvelussa on saatavilla kolme tuotantokautta The Bachelor -sarjaa, kaksi tuotantokautta The Bachelorette -sarjaa, sekä Suomessa uutuutena Bachelor in Paradise -sarja, jossa aikaisempien kausien suosikit kerääntyvät paratiisisaarelle (jälleen) rakkautta etsimään. Vielä, kun Nelonen Media tajuaisi ostaa nämä sarjat palveluunsa reaaliajassa, nousisivat Ruutu+:n tilaajaluvut varmasti reippaasti!

 

Ruutu+ Viihde -videopalvelu

Hyvää:

  • muutamien ulkomaisten sarjojen reaaliaikainen esittäminen
  • joidenkin kotimaisten viihdeohjelmien viikottainen ennakkokatselu
  • hyvä (uusi) käyttöliittymä kaikilla alustoilla
  • halvempi hinta (progressiivisesti myös)

Parannettavaa:

  • lisää sisältöä, ja varsinkin reaaliaikaisesti!
  • enemmän kokonaisia tuotantokausia.

 

Ruutu-palvelulla on tällä hetkellä kaikki avaimet suurempaankin menestykseen, ja ainoastaan sisältö vaatii jatkuvaa kehittämistä. Perinteisemmät kotimaiset televisiotahot alkavat pikkuhiljaa herätä televisiosarjojen suosioon ja sen muutokseen sekä näiden fanien kykyyn vaatia enemmän, varsinkin kilpailevien ja modernien pelkästään verkossa toimivien suoratoistopalveluiden takia. Lisää sisältöä, reaaliaikaisuutta ja televisiofanien kunnioittamista!

 

 

 

 

 

Ruutu+ Viihde saatu ilmaiseksi testiin Nelonen Medialta.

Kuvat: 1. Nelonen Media, 2. ABC, 3. NELONEN MEDIA/Petri Aho, 4. NELONEN MEDIA/Emilia Hyvönen.
Share

Pages