Ladataan...
Vauvanrakennustyömaa
  1. Synnytys on lyhyt aika - verrattuna siihen horroriin, joka siitä seuraa n. 30 vuoden ajan.
  2. Synnytyskivulla on tarkoitus - mutta jos kipu on sietämätöntä, siihen on saatavissa jumalten nektareiksikin kutsuttuja apuja, kuten epiduraalipuudutus.
  3. Kipu ei tapa - tuntemus on mahdollista siirtää tyylikkäästi muualle esim. kiduttamalla itseään aquarakkulatyyppisillä metodeilla.
  4. Ilokaasua on saatavilla mielin määrin - missä muualla saa aivan luvan kanssa ja ilmaiseksi pistää hummeetin sekaisin?
  5. Jälkikäteen tuleva oksitosiinimyrsky on parempaa kuin heroiini - ihan totta, millään hyymeellä ei saa itteään siihen douppiin!
  6. Keho tietää mitä kuuluu tehdä - ihmiskehon geneettinen muisti on uskomaton.
  7. Erityisesti minun kehoni on synnytykseen sopiva - hermotukseni ja kehontuntemukseni on sitä luokkaa, että uskon sen mahdollisuuksiin selvitä vaistonvaraisesti vastaantulevista tilanteista.
  8. Jokainen supistus on yksi vähemmän - ja niistä pääsee yli hengittämällä, laskemalla, kuka mitenkin.
  9. Suurin osa synnyttäjistä on valmis kokemaan kaiken uudelleen - täydellinen traumatisoituminen on harvinaista, vaikka jokin osa synnytyksestä menisikin eri tavalla kuin toivoi.
  10. Palkinto on pieni ihminen - joka mullistaa kaiken ja jonka kehoni valmisti. Se on niin vinkeä ajatus. Pakkohan se on nähdä.

 

Lue synnytysajatuksiani myös näistä postauksista:

Synnytysvalmennuspohdintoja

Synnytysnyypän synnytyspohdintoja 1

Synnytysnyypän synnytyspohdintoja 2

Share

Ladataan...
Vauvanrakennustyömaa

Moni vanhempi sanoo, että lapsen temperamenttia voi ennakoida jo odotusaikana. Millaista vauvaa nämä viikot (nyt 36+1) on haudottu?

Geenit

Lapsemme geenit ovat pääosin pohjoissuomalaiset, tosin pässi vain samasta karsinasta nai -kansanviisaus on ollut mielessä ja geneettinen kartta onkin sokkeloinen sekoitus Oulun seutua, Kuusamoa, Kainuuta ja Keski-Pohjanmaata. Toki suomalaiskansalliset kansanterveydelliset vitsaukset ovat mukana cocktailissa.

Ulkonäöllisesti on mahdollista, että lapsi on äitinsä kaltainen olminvärinen karjakko. Nenä olisi tuolloin vahva, poskipäät korkeat ja kasvojen muoto melko miellyttävä. Suvussani on myös hyvin tummapiirteisiä ihmisiä, joten aivan varmaa eloveenaus ei tietenkään ole. Kaljuuntumisen riski on olemassa. Isänsä puolelta vauvalle on tilauksessa hiukan tavallista tummempaa pigmenttiä, lasimaista ja äärisuoraa tummanruskeaa tukkaa sekä pituutta laurimarkkastyyliin. Voi siis olla, että pientä perhettämme sulostuttaa pian hyvin tummapiirteinen eskimolapsi tai kultahapsinen, lähes kalju maalaisvauva.

Sekä isältään että äidiltään lapsonen voisi periä pohdiskelevan, maailmantuskalle alttiin luonteen. Todennäköisyyksien valossa lapsi olisi ehkä ennemminkin ekstrovertti, joukoissa viihtyvä papupata kuin hiljainen ja omissa oloissaan viihtyvä legoinsinööri. Sosiaalista älykkyyttä, oppimiskykyä ja uteliaisuutta (mikäli ne nyt liittyvät edes geeneihin) on tarjolla molemmilta puolilta.

Käyttäytyminen kohdussa

Nänniniekka on ollut vilkasliikkeinen pikku uimari koko sous vide -kypsennyksensä ajan. Hän aiheutti äidilleen runsain mitoin kuvotusta heti alkuviikoista lähtien ja vaati itsevarmasti hedelmäpommijogurttia ja kaurapuuroa alkuraskaudessa. Selvästi määrätietoinen kaveri siis. Tunsin ensimmäiset liikkeet noin viikolla 17 ja viikko viikolta ne muuttuivat selkeämmiksi. Heinäkuun lopussa aivomiehenikin havaitsi potkuja ja pyörähdyksiä vatsalta tunnustellen. Tällä hetkellä lapsi venyttää napaani säännöllisesti ja voin silloin tällöin ottaa häntä jalkapohjasta kiinni. Ufoa hommaa!

Lapsen unirytmi ei noudata toistaiseksi mitään selkeää rytmiä. Heräilen yöllä liikkeisiin: lapsi alkaa olla jo niin massiivinen paisti, että pelkkä kyljen kääntäminen saattaa aiheuttaa hiukan kivuliaita fiiliksiä. Pieni pyöriäinen siis valuu vähitellen eri puolelle kohtua, kun vaihdan itse asentoa. Silloin muksukin yleensä herää ja monottaa minua ystävällisesti kylkiluihin kuin muistuttaakseen olemassaolostaan ja kiittääkseen yöuniensa häirinnästä. Vilkkaimmillaan lapsi on kuitenkin aikaisin aamulla ja iltaisin.

On ehkä odotettavissa, että Nänniniekka on vaativa, liikkeestä ja toiminnasta pitävä lapsi, joka ei nuku öitään tyytyväisesti tuhisten.

Reagoiminen aistiärsykkeisiin

Vauvamme pitää musiikista. Hän on erityisen mieltynyt työväenlauluihin ja jostain syystä kerran laulamaamme Lippulauluun (ei oma suosikki...). Lisäksi muutama lastenlaulu saa aina aikaan janefondamaista jumppailua. Tutut kappaleet saavat usein lapsen liikkumaan, vaikka hän aiemmin olisi ollut tyystin rauhallinen.

Kosketus saa lapsen vakautumaan. Luulen, että hän tuntee usein käden vatsan päällä lämpönä (?), mikä rauhoittaa ja saa hänet kuulostelemaan tilannetta. Usein, kun tunnen potkuja ja tuleva isä ryntää osingoille, käsien lämpö lopettaa liikkeen. Jos harvoin olen huolissani liikkeistä, juon ison mukillisen jääkylmää vettä ja avantofiilis saa taas eloa päikkäreitään nauttivaan kalaihmiseen. Myös tietyt jooga-asanat villitsevät ipanan epäzeniläiseen moodiin.

 

Olisi hauskaa, jos tämä postaus leviäisi haastetyyppisesti muihinkin odotusblogeihin. Tartu siis haasteeseen, hyvä blogisisko, ja kerro postauksestasi alla kommenttiboksissa. Palataan tähän, kun vauva on sukeltanut synnytyskanavasta ja sen manuaali on luettu. Olinko oikeassa uumoiluineni?

Jos et halua tällä kertaa tarttua postausideaan, kerro ainakin, miten lapsen kohdunaikainen toiminta ennakoi maailmaantulon jälkeisiä tapoja.

(kuva: pixabay)

Share

Ladataan...

Nopeasti ja alati on muuttuva ihmisen mieli. Kirjoitin pari päivää sitten ylös ajatuksia tulevasta synnytyksestä. Sen jälkeen olin lähes kuulevinani päästäni kuuluvat naksahdukset ja jokin muuttui täysin. Ahdistus lapsen maailmaan saattamisesta on nyt mittasuhteissa, joita en koskaan kuvitellut näkeväni.

Nyt aiemmat ajatukseni tuntuvat lähinnä naiiveilta. Kuinka edes kuvittelen selviäväni synnytyksestä ilman lääkkeellistä kivunlievitystä? Minua muistutetaan alati tilanteen goreaspektista, yli hilseen menevästä kivusta ja siitä, kuinka synnyttäjä lähinnä toivoo kuolevansa koko prosessin ajan. Toisille pahinta ovat avautumisvaiheen supistukset, toisille ponnistusvaiheen paine ja tunne repeytymisestä. Joka tapauksessa tilanne on niin traumatisoiva, että suurin osa ei muista omaa synnytystään.

Mietin kuumeisesti, mitä kivunlievitystä voisin eri tilanteissa valita. Kuinka pitkään epiduraalin voi ottaa? Jos sisseilee liian kauan, voiko käydä niin, että ponnistusvaiheeseen ajautuu aivan vailla minkäänlaista apua ja kipu on sietämätön? Entä mitä jos mahdollinen epiduraali aiheuttaakin tuhat epämieluisaa seurausta: synnytys hidastuu, vauvan sydänäänet hidastuvat, en osaakaan ponnistaa, väliliha leikataan niskaan asti? Entä jos? Onko muista puudutteista mitään apua?

Yritän lohduttaa itseäni jatkuvasti muistuttamalla, että palkinto on huikea. Yritän muistaa, ettei synnytys kestä mahdottoman kauaa. Yritän ymmärtää, että synnyttäjät eivät yleensä traumatisoidu niin, että sen vuoksi jättäisivät mahdolliset uudet poikaset hankkimatta. Kaikki omat ja muiden lausumat lohdutukset ja neuvot tuntuvat kuitenkin korneilta. Minä tämän kuitenkin joudun läpikäymään.

Ahdistus eskaloitui eilen illalla jonkinasteiseksi paniikkikohtaukseksi. Puoliso koetti lohduttaa, mutta ajauduin hermostumaan tyystin. Miten kukaan, joka selviää lapsenhankinnasta niin vähillä iskuilla, voi tosiaan antaa minkäänlaisia neuvoja tilanteeseen? Olin varmasti epäreilu ja ilkeä, mutta lauoin saman tien täyslaidallisen luonnon epäreiluutta hyväätarkoittavan aivomiehen niskaan. Minä kärsin raskausajan hormonihuurut, närästykset, pahoinvoinnit, liitoskivut, pukamat, kutinat ja raihnaisuuden. Minä kärsin supistukset, repeämät ja verta vuotavat nännit. Minä kärsin henkisen terrorin, joka kaiken yllämainitun pelkäämisestä seuraa. Minun kehoni ja elämäni muuttuu eniten ja peruuttamattomasti. Lisäksi vauvapalstojen mukaan on erittäin yleistä, että tuoreet isät juoksevat vieraissa, ottavat avioeron ja muuttavat Pattayalle elämään nuoruuttaan uudelleen. Kaiken tämän pelkääminen saa minut suunniltani. Vauvanteon henkiset ja fyysiset riskit ovat suurimmaksi osin naisen kannettavina. Joten ei, en kaipaa lässyttäviä neuvoja juuri nyt.

Vertaistukea kuitenkin kaipaan. Kommenteihin sitä, kiitos <3

 

Share

Pages