Ladataan...

Nänniniekka täytti neljä kuukautta

Nyt hän

...painaa 7,3 kiloa ja on 65,5 cm pitkä.

...käyttää vaatekokoja 62 - 74.

...nukkuu huonosti. Hän kiukuttelee nukkumaan mennessään ja heräilee helposti ja usein.

...syö paljon, mutta päivisin hän pelleilee "ruokapöydässä" ja katse harhailee syödessä.

...hekottaa paljon: hittejä ovat vaatteidenvaihto, mahan pöristely ja etuvokaali- ja r-vitsit (västäräkin pärstävärkki, röyhkeä mäyrä myyrmäestä mörisee ja märisee)

...säikähtelee kovia ääniä.

...juttelee ja kokeilee erilaisia äänenvoimakkuuksia, päristelee.

...huutaa ja "itkee" saadakseen huomiota: heti vanhemman tultua näköpiiriin "itku" vaihtuukin hymyksi ja jutteluksi.

...hymyilee ja kääntää selän kaarelle, kun hän näkee, että syliinpääsy on lähellä.

...viihtyy Tulassa ja haluaa katsella ulkona maisemia.

...on tottunut matkustamaan vaunuissa ja kaukalossa eikä yleensä hermostu, kun ollaan lähdössä johonkin.

...makoilee vatsallaan ja nostaa itseään käsien varaan.

...kääntyy selältä kyljelleen, mutta ei vaikuta kiinnostuneelta kääntymään kokonaan.

...ottaa tavaroita haparoiden käsiinsä ja maistelee ja katselee niitä.

...repii hiuksia, vaatteita ja vääntelee hoitajansa naamaa uuteen uskoon.

...tykkää harsoleikeistä ja liikkuvista asioista, esimerkiksi koiran katselusta.

Share
Ladataan...

Ladataan...

Univelkavankeudesta hyvää päivää! Kun nousin tänä aamuna sängystä, näin lattialla romahtaneen lelukaaren. Mikä allegoria.

Vauvani on yhtäaikaisesti siirtynyt ison ihmisen unirytmiin, päättänyt tilata runsain mitoin pirtelöä lastenkutsujen tarpeeseen ja ilmeisen häkeltynyt aistikehityksestä. Viimeiset puolitoista, kaksi viikkoa on ollut melkoista sekoilua. Ymmärrän hyvin, miksi nukahtaneen herättämistä uudelleen ja uudelleen heti uinahtamisen jälkeen käytetään kidutuskeinona.

Nänniniekan univalmistelut aloitetaan seitsemän jälkeen. Vaihdetaan vaippa ja pyjama. Jutellaan rauhallisesti, sammutellaan jo valoja, otetaan iltapalaboobia. Hän nukahtaa klo 21 -  22 vain herätäkseen heti puolentoista, viimeistään kahden tunnin jälkeen ulinoimaan ja hulinoimaan. Otetaan rauhoittavat imaisut tissistä. Ulistaan. Otetaan pikku hörpyt. Heilutetaan kaikkia raajoja ja vedetään kroppa lankuksi. Otetaan pienet hörpyt. Toistetaan, kunnes nukahdetaan tai kunnes maitoautomaatti on niin väsynyt, että on pakko poistaa alipaine mekaanisesti vauvan poskesta ja asettaa hänet takaisin toiveikkaasti petiin. Vauva nukahtaa, mutta herää viimeistään tunnin kuluttua uuteen sessioon. Viimeistään yhden maissa homma muuttuu sellaiseksi ralliksi, ettei imetysten välillä kerkeä kuin sulkea silmänsä ja toivoa nopeaa kuolemaa.

Aamulla, kun lopulta nousen ylös hihkuvan, nuuskuttavan, läähättävän, ulisevan ja raivokkaasti zumbaavan rääpäleen vierestä kädet puuduksissa, hartiat ja niska verettöminä ja turtina, vaihdamme vaipan ja hän - kyllä - nukahtaa sitteriin! Keitän kahvia, liikaa tietysti, koska en jaksa enää edes yrittää nukkua. Toivotaan, että Nännis alkaa taas nukkua.

Ajatus ei nyt kauheasti juokse eikä sanansäilä helise. Aivomies lähti työmatkalle Saksaan. Olen vain karvan verran kateellinen parista täydellisen rauhallisesta yöstä ja katkeamattomasta unesta pehmeissä puuvillalakanoista.

(kuva: pixabay)

Share

Ladataan...

Olimme aivomiehen talviloman kunniaksi viikon pohjoisessa. Ensimmäinen matka oli 700 kilometriä, siirtymä 200 ja paluu kotiin 600 kilsaa. Kerron nyt, mitä opin 1500 kilometrin aikana.

Vauvani on jo niin iso, että hän ei viihdy hereillä kaukalossa ilman massiivista viihdytyskoneistoa. Ja tällä tarkoitan sitä, että takapenkillä istuvan vanhemman tulee taivuttaa itsensä keskipaikalta banaaniasentoon, jossa hänellä on jatkuva katsekontakti lapseen, toisessa kädessä rytmimuna ja toisessa hauska pehmokirja, jonka hahmoista hän laulaa katkeamatonta, improvisoitua lastenlaulupotpuria. Kyllä.

Vauvani on jo niin iso, että hän ei nuku autossa starttauksesta sammutukseen. Hän nukkuu maksimissaan kaksi tuntia ja sen on lyhyt aika, kun matkaa on 700 kilsaa. Sitten hän herää, vaatetta on liikaa ja parku alkaa. Kuinka hiostava voikaan olla turvakaukalo?

Lumisilla valtateillä on yllättävän vaikeaa bongata tienvarsiltä P-paikkoja. Kun lapsi parkuu peräsuolesta asti ja toinen vanhempi laulaa ja musisoi minkä ehtii, on kuskilla vaikeuksia keskittyä ja löytää sopiva pysähtymispaikka.

Rauhallisen ja tyytyväisen vauvan satunnaiset parkukohtaukset aiheuttavat minussa paniikkia. Olen tottunut vauvaan, joka ei turhista hötkyile. Mutta kun hänellä on kuuma ja kaukalossa pönöttäminen kyllästyttää, hän huutaa niin lohduttomasti, että tulen hulluksi. Sykkeeni nousee välittömästi ja alan hätäillä, kun en voi samassa sekunnissa auttaa. Nämä tilanteet ovat viime viikkoina olleet eksponentiaalisessa kasvussa. Ei hyvä.

Jos täräytän lapseni pään vahingossa auton kattoon, hän ei ole välittömässä kuolemanvaarassa. Mutta minä olen, sillä stressaan itseni hengiltä. En tiedä, kumpi tilanteessa itki enemmän, minä vai lapsi. Aivoödeema varmasti. Aivoverenvuotoko? Tärähdys nyt ainakin? Vaurioitinko pienen rakkaani pysyvästi? Halvaantuiko hän? Tämmöisen äidin sai, parka. Pahoinpitelevän ja huolimattoman kohtausäidin. Vasta vuorokausi sattumuksen jälkeen aloin hyväksyä, etteivät kauhukuvani toteutuneet. Kun uskalsin puhua tästä muutamalle toverille, sain synninpäästön: "Minun vauvani pyörähti kerran lattialle turvakaukalosta" tai "tiputin kerran lapseni sohvalta" tai "en edes enää laske, kuinka usein lapsen pää kopsahtaa johonkin." Onneksi bambiinot näyttävät olevan mother-prooffattuja.

En ehkä enää lähde 3,5 kuukauden ikäisen vauvan kanssa automatkalle. Kyllä en lähde. Matka-ajat pidentyivät radikaalisti tunneilla ja oma elinajanodote lyheni vuosilla. Päätös lopettaa tällaiset hulluudet tuli helposti, sillä 100 km ennen kotia olimme tilanteessa niskakakka 1, matkaretkue 0.

+ 1 positiivinen: hotellissa oli kivaa vauvan kanssa! On sanoinkuvaamattoman upeaa nukkua megaisossa perhesängyssä, jossa vauva voi olla vaikka poikittain ja silti mahtuu!

Share

Pages