Ladataan...
Vesasentie

Palaan taas lempiaiheeseeni pienen luovan tauon jälkeen. Tai yhteen niistä. Rekrytointiasiat ovat olleet viime kuukausina paljon tapetilla ja olen hämmästellyt useaan otteeseen firmojen käytäntöjä. Ihmettelen, miten suomalaisissa yrityksissä rekrytään edelleen niin usein menneisyyttä sen sijaan, että katsottaisiin tulevaisuuteen. Mielestäni se on rohkeuden ja luovuuden puutetta ja yksi syy siihen, miksi monilla suomalaisilla firmoilla menee huonosti.

Olen jaotellut rekrytointikeskustelut kahteen kastiin: menneisyys- ja tulevaisuusorientoituneet. Menneisyysorientoituneet keskustelut pitävät sisällään tiukkaa siiloajattelua, miltä cv näyttää ja millaisia projekteja olet tehnyt. Jos projekti tai tehtävät eivät käy täysin yksiin firman omien prokkisten kanssa, rekrytoivan tahon otsarypyt syvenevät. Siilon seula tuntuu olevan tiukka, halutaan palkkalistoille tuttua ja turvallista ja mahdollisimman samanlaista.  

Suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta on positiivista, että jotkut edelläkävijäfirmat harrastavat myös tulevaisuusorientoituneita keskusteluja rekrytointiensa yhteydessä. Niissä mielenkiinto kohdistuu siihen, miten menneisyydessä opittua voidaan hyödyntää tulevissa projekteissa. Keskustelun ytimessä ovat hakijan innostuksen ja kiinnostuksen kohteet ja se, mitä kohti hän haluaa tulevaisuudessa mennä.  

Jos yritykset haluavat uudistua ja saada sisään porukkaa, jotka voisivat tuoda asioihin erilaista näkökulmaa, kannattaisi luopua siiloajattelusta ja menneisyyteen tuijottamisesta. Jos aina palkkaa jengiä, jotka ovat tehneet juuri samanlaisia projekteja ja käyneet samanlaiset koulut, firma on kohta täynnä toistensa kopioita.  Hakijan profilointi on vaikeaa, jos tuijottaa vain vanhoja titteleitä. Vähän rohkeutta peliin kiitos, kyllä aika moni tällaisia projekteja tehnyt tyyppi pystyy tekemään myös tuollaisia projekteja, jos on niistä tulen palavasti innostunut.

Oma lukunsa ovat rekrytoijat, jotka suhtautuvat ylimielisesti ja epäilevästi kandidaatin osaamiseen ja tekemisiin. Parasta huumoria ovat teatteri-show –haastattelut, jossa hakijaa kuumotetaan ja rekrytoija heittäytyy ylimieliseksi. Näistä tapahtumista pitäisi varoittaa etukäteen, jotta hakija voisi varata popcornit messiin. Olen kuvitellut, että larppaaminen rekrytointikäytäntönä olisi jäänyt historiaan, mutta näin ei valitettavasti vielä ole.

Rekrytoiville tahoille suosittelen lämpimästi seuraavaa cocktailia; ripaus menneitä tekemisiä, reilusti faktaa siitä, mikä innostaa ja mitä haluaa tehdä, kyytipojaksi avoin mieli. Maistuu parhaiten dialogisen keskustelun seurana. 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Vesasentie

Olen harrastanut viimeaikoina paljon psykologiaa, kun en yliopistoaikoina ehtinyt tutustua tähän kovin kiinnostavaan tieteenalaan. Tänään pureskelun kohteena on luonteenvahvuudet. Omien vahvuuksien ja heikkouksien tunnistaminen on keskeistä oikeiden valintojen tekemiseksi elämässä. Vahvuuksiemme vaaliminen ja hyödyntäminen vie meitä useimmiten eteenpäin ja saa aikaan tyytyväisyyttä. Monesti ajatellaan, että ihmisen tulisi kehittää heikkoja kohtiaan. Kuitenkin vähintään yhtä tärkeää on vaalia ja päästä toteuttamaan omia vahvuuksiaan.

Useimmilla meistä on jonkinlainen "gutfeeling" omista vahvoista ja vähemmän vahvoista alueistamme, joskin tunne voi olla suhteellisen epämääräinen. Toiset taas ovat pihalla kuin lumiukot omista toiveistaan ja vahvuuksistaan. Asiaan perehtyminen voi avata uusia ajatuksia, vaikka se ei toisikaan kauheasti uutta tietoa itsestä.

Kävin vastikään tekemässä luonteenvahvuustestin positiiviseen psykologiaan keskittyneen sivuston ilmaisella testillä. Testin tulokset eivät varsinaisesti yllättäneet, mutta sain paljon ajattelemisen aihetta. Helpoin väittämä taisi olla ”I have a great sense of humor”. Vastasin siihen tietenkin ”very much like me”! Mielestäni omaan erinomaisen huumorintajun, joskin objektiivisesti tarkasteltuna sen laatu saattaa olla kiistanalainen :)

Joka tapauksessa tulokset olivat kiinnostavia. Luonteenvahvuuksieni kärkeen nousi testin mukaan muun muassa rehellisyys, aitous, vilpittömyys, huumorintaju, uteliaisuus, avoimuus ja kriittinen ajattelu. Allekirjoitan tuloksen. Olen myös ymmärtänyt, että minulle on äärimmäisen tärkeää, että voin toteuttaa näitä vahvuuksia niin elämässä kuin työssäkin. Työn kannalta tämä tarkoittaa sitä, että kaipaan ympärilleni huumorintajuista työyhteisöä ja haluan edustaa työssäni sellaisia asioita, joihin uskon aidosti ja vilpittömästi. Koen tärkeäksi avoimen ja rehellisen kommunikoinnin ja mahdollisuuden esittää kritiikkiä. Tärkeää olisi myös saada tyydytettyä uteliaisuus maailmaa kohtaan. Täsmälleen samoja asioita kaipaan myös privaatissa elämässäni. Huomaan myös arvostavani muissa ihmisissä aitoutta, rehellisyyttä ja huumorintajua. Birds of a feather flock together. 

Testin tuloksien häntäpää ei myöskään tullut suurena yllätyksenä. Ilokseni saatoin kuitenkin todeta, että olen tietoisesti aloittanut näiden alueiden kehittämisen jo viime vuonna. Muun muassa kiitollisuuden ja nöyryyden harjoittaminen on jo pitkällä. On erinomaista tajuta, että myös omia ”heikkoja kohtia” voi oikeasti kehittää. Toisaalta vielä kallisarvoisempaa on ollut harjoittaa itsensä hyväksymistä kaikkine puutteineen. Meillä kaikilla kun on omat puutteemme, halusimme tai emme. 

Luonteenvahvuuksiaan voi käydä testaamassa täällä: www.authentichappiness.org  ja testi on nimeltään VIA Survey of Character Strengths. 

Share

Ladataan...
Vesasentie

Täytän tänään vuosia ja taidan joidenkin virallisten määritelmien mukaan olla aloittamassa viimeistä vuotta ”nuorena”. Ottamatta kantaa sen kummemmin siihen milloin nuoruus päättyy, uudelle ikävuodelle siirtyminen on kuitenkin herättänyt ajatuksia. Viime aikoina on puhuttu paljon unelmista ja mikä onkaan parempi aika pohtia omia unelmiaan kuin elämän erilaiset välitilat ja nuoruuden ja ”virallisen aikuisuuden” välimaastossa keikkuminen.

Jokin aika takaperin minusta tuntui, että elin jonkinlaisessa sumussa. Kaikki oli periaatteessa hyvin, mutta elämääni tuntui ohjaavan jatkuva kiire, tietynlaisen suunnan puuttuminen, muutamat vastoinkäymiset ja yleinen innostuksen puute. Vanhana päiväunelmoijien mestarina havahduin tajuamaan, etten muistanut koska olin viimeksi unelmoinut.

No, tarvittiin yksi iso vastoinkäyminen lisää, saavillinen hyistä vettä niskaan ja heräsin taas olennaisen äärelle. Olen pysähtynyt hetkeksi kaivelemaan sisintäni, pohtimaan omaa kutsumustani ja innostuksen lähteitäni. Tämä on ollut ja on edelleen hyvin hedelmällinen tutkimusmatka, sillä pohdinnan lomassa olen kokenut monenlaisia voimaantumisen ja innostumisen tunteita. 

Tutkimusmatkani aikana olen kuitenkin törmännyt hetkittäin valitettavan negatiivissävyiseen keskusteluun nuorista ja työelämästä. ”Nuorille kelpaa nykyisin vain unelmaduuni” –tyyppiset avaukset ovat nostattaneet verenpainettani – ei ainoastaan siksi, että lukuisia nuoriin ja työelämään liittyviä tutkimuksia tehneenä tiedän, ettei väite pidä paikkaansa vaan myös siksi, että suomalaisella työelämällä ei ole varaa suhtautua nuorten toiveisiin ja unelmiin ylimielisesti.

Lauri Järvilehto kertoo ”Upeaa työtä!” –kirjassaan, että kutsumuksellista työtä tekevät ihmiset ovat muita terveempiä ja onnellisempia. Tämän lisäksi kutsumukselliset työntekijät suoriutuvat esimiesarvion perusteella työtehtävistään 16 % ei-kutsumuksellisia paremmin. Unelmaduunia tekevät työntekijät ovat jopa 32 % sitoutuneempia työpaikkaansa kuin muut. Unelmaduuni tarkoittaa eri ihmisille erilaisia asioita, jollekin se voi olla oman yrityksen luotsaamista eteenpäin, toiselle asiakkaiden palvelemista lihatiskillä. Uskaltaisin kuitenkin väittää, että yritys tai mikä tahansa työyhteisö, jonka jäsenistä suurin osa kokee olevansa unelmaduunissaan, menestyy muita paremmin.

Haluaisin kuitenkin pitää unelmakeskustelussa mukana myös sen faktan, että unelmien eteen tarvitsee useimmiten tehdä töitä. Nuoria (vielä hetken) edustavana henkilönä koen, että minulla on täysi oikeus unelmiini, enkä toistaiseksi ajatellut tyytyä elämäni isoissa asioissa sen paremmin kuin työn tekemisessäkään mihinkään vähempään. Ai mistä tällainen oikeus tulee? Yhdeksän vuotta koulutusta oppivelvollisuuden päälle, töiden tekeminen melkein kaikissa mahdollisissa raoissa 16-vuotiaasta saakka, omien intressien pohtiminen ja opintojen sekä duunin tekemisen suuntaaminen niiden pohjalta. Tähän astisessa työelämässäni olen pyrkinyt kehittämään itseäni ja samalla työnantajieni businesta, jonka lisäksi olen seurannut aktiivisesti päivän trendejä. Olen mielestäni tehnyt paljon töitä omien unelmieni eteen niin kuin tuhannet muutkin alle kolmekymppiset ja saan näppylöitä, kun nuorten työmoraalia ja oikeutusta etsiä unelmien duunia kyseenalaistetaan. Olen ollut onnekas, sillä olen päässyt maistamaan kutsumuksellista työntekoa ja satun tästä syystä myös tietämään, että pystyn antamaan parastani nimenomaan unelmaduunissa.

Suosittelenkin lämpimästi kaikille nuorille ja vähän vanhemmillekin omien unelmien ja kutsumuksen pohtimista ja erityisesti tekoja niiden saavuttamiseksi. Työnantajia kehottaisin pohtimaan, miten he voisivat auttaa työntekijöitään saavuttamaan unelmiaan töissä. Loppuun sopiikin hyvin Järvilehdon siteeraus/käännös Steve Jobsin puheesta: ”Työ on suuri osa elämääsi, ja ainoa tapa olla todella tyytyväinen työhösi on tehdä upeaa työtä. Ainoa tapa tehdä upeaa työtä on tehdä työtä, jota rakastat. Jos et ole löytänyt sitä vielä, jatka etsimistä –äläkä tyydy vähempään. Kuten kaikissa sydämen asioissa, tiedät heti, kun löydät sen. Ja kuten kaikissa upeissa suhteissa, tämäkin vain paranee vanhetessaan. Jatka siis etsimistä – älä tyydy vähempään.”

Amen!

Share

Pages