Ladataan...
Viherpiiperö

Olen pienestä tytöstä asti tykännyt tehdä käsitöitä. Koulussa pidin kovasti ompelemisesta ja neulomisesta. Ompelukoneen käyttäminen ja sen langoittaminen oli mukavaa. Nykyään saatan kaivaa ompelukoneen esiin ja hurauttaa sillä verhot tai lakanat. Kutominen on tuntunut aina kaikista omimmilta - huolet unohtuvat ja tilalle tulee rentoutunut olo. Mummoni opetti minut kutomaan, kun olin pieni. Aluksi tein patalappuja tai muita tilkkuja, mutta myöhemmin myös villasukkia. Muistan kuin eilisen päivän, kun mummo opetti miten villasukan kantapää tehdään – purkamista, kutomista, purkamista, kutomista. Parasta oli yhdessä tekeminen ja oppiminen. Välillä saatettiin myös väitellä siitä, miten pitikään kutoa. Villasukkien kutominen on jäänyt vähemmälle, mutta sitäkin enemmän olen kutonut mm. vauvanvaatteita, peittoja, leikki-ikäisen neuleita, pipoja ja lapasia.

Virkkaamaan opin aikuisiällä. Halusin saada antiikkipöydälleni virkatut lautasenaluset ja koska en osannut itse virkata pyysin erästä tätiä ne minulle virkkaamaan. Marssin lankaostoksille ja palasin sieltä kauppiaan virkkuukoukku ja pieni lankakerä kädessäni. Lankakauppias totesi: " Ethän sinä nyt niitä alusia kenelläkään teetä, vaan opettelet itse tekemään." Hassuinta tässä oli se, ettei kauppias osannut itse virkata. Tämä kävi ilmi, kun kävin myöhemmin kysymässä neuvoa. Onneksi äitini tuli siinä vaiheessa apuun: Minä luin ohjeita ja äiti virkkasi. Niinpä sitten opin virkkaamaan. Tästä taidosta olen ikionnellinen. Täytyy tosin myöntää, että sain vain yhden lautasenalusen valmiiksi ja pöytäkin on jo myyty. Jälkikäteen mietittynä, olisin voinut aloittaa hieman helpommalla työllä, vaikka tiskirättien tai mattojen virkkaamisella. Niitä on helppo ja nopea tehdä - samalla voi harjoitella vaikka uusia silmukoita.

 

Virkkaaminen on helppo aloittaa vaikka tiskirättien virkkaamisella. Myöhemmin voi kokeilla virkata uusia vaikeampia silmukoita. Kuvassa kolmen silmukan nyppy/kimppumalli.

 

Välillä on ollut pitkiä taukoja, etten ole kutonut tai virkannut lainkaan. Kummasti sitä innostuu sitten tekemään jotain esimerkiksi löytämänsä uuden ohjeen tai ihanan langan myötä. Pääsääntöisesti teen käsitöitä uudella ohjeella, koska haluan oppia uusia tekniikoita. Ohjeiden tulkinta on ajoittain haasteellista, mutta onneksi lähipiiristä löytyy ystäviä joiden puoleen voi kääntyä. Onneksi myös netti on pullollaan ohjeita ja videoita. Esimerkiksi Dropsilta tai Novitalta löytyy hyviä ohjeita. Nykyään olen opetellut tekemään myös pienen mallitilkun ennen kuin aloitan isomman työn tekemisen. Käsiala vaihtelee jonkin verran, joten mallitilkku on myös tässä ollut hyvä apu. Mallitilkun avulla on helpompi arvioida mm. langan menekkiä, silmukoiden määriä ja työn lopullista kokoa. Muistiinpanot ovat olleet myös oivallinen apu, joihin voi palata myöhemmin mikäli tekee saman työn uudelleen. Toisinaan omat ohjeet ovat olleet todella vaikeita tulkita :), joten niistäkään ei ole ollut apua. Sitten taas puretaan ja kokeillaan uudelleen!

Parasta käsitöiden tekemisessä on se, kun tulee hyvä mieli, voi antaa toiselle jotakin kivaa, näkee mitä on saanut aikaan ja miten on kehittynyt. Ihanaa on ollut huomata, että leikki-ikäinen lapseni on kiinnostunut käsitöistä. Monesti heilutetaan yhdessä koukkuja, tutkitaan lankoja tai ihmetellään puikkoja. Millaisia oppimiskokemuksia tai muistoja sinulla on käsitöiden tekemisestä?