Ladataan...
Viherpiiperö

Tänä syksynä tulee kuluneeksi kolme vuotta siitä, kun aloitin astangajoogan. Huomasin, että eräällä kuntokeskuksella oli astangajooga-tunteja ja päätin lähteä kokeilemaan. Mieltäni hieman askarrutti se, että pitäisinkö siitä, koska olin joskus nuorempana kokeillut joogaa, joka oli enemmän venyttelymäistä sekä rentoutumista. Päätin kuitenkin rohkaistua, koska olen kärsinyt useita vuosia erilaisista kolotuksista kuten niska-hartia- ja alaselän säryistä sekä korvien soimisesta. Olin myös kankea. Olin kuullut joogasta vain hyviä kokemuksia.

Muistan kuin eilisen päivän ensimmäisen joogatunnin. Olo oli äärimmäisen energinen, mutta samalla myös väsynyt fyysisestä harjoituksesta. Loppurentoutuksen aikana tuntui kuin olisi leijunut jossakin. Opettaja oli mukava ja kannustava sekä hyvin elämänmyönteinen, josta tunsin saavani paljon energiaa. Tästä sain kipinän aloittaa joogan harrastamisen. Harjoittelun myötä olen saanut perusnotkeutta lisää ja mainitsemani kolotukset ovat pysyneet kurissa. Välillä on ollut kausia etten ole joogannut - ei ole vain löytynyt riittävästi aikaa. Onneksi opettaja on kannustanut omatoimiseen harjoitteluun, eli mysore-harjoitteluun.

Raskausaikana jaksoin tehdä harjoitusta varsinkin loppuvaiheessa lähes päivittäin - varioiden liikkeitä. Näin vahvistin kehoani ja mieltäni tulevaan koitokseen. Vauvelikin piti masussa samalla oman "joogaharjoituksen". Joogan myötä minusta on tullut rauhallisempi ja rennompi sekä se auttoi minua jaksamaan henkisesti ja fyysisesti vaikeassa synnytyksessä.

Reilun kolmen kuukauden päästä synnytyksestä menin ohjatulle mysore-tunnille. Harjoitus oli fyysisesti rankka, vaikka tein harjoituksen omaa kehoa kuunnellen. Olin yllättynyt siitä miten hyvin jaksoin ja olin jopa notkeampi kuin aikaisemmin. Olo tuntui hyvältä. Kesän aikana olen joogannut muutaman kerran myös vauvelin kanssa, mutta harjoitus ei ole eikä voikaan olla niin intensiivinen kuin normaali harjoitus. Vauvelin kanssa joogatessa mennään hänen ehdoillaan. Välillä vauveli on ollut omalla matollaan syömässä varpaitaan tai tekemässä lentoharjoituksia välillä ollut jalkojeni päällä liikkeissä mukana.

Aikaisemmassa kirjoituksessa kerroin, että olen nauttinut tästä kesästä paljon. Yksi syy siihen on myös se, että olen tänä kesänä saanut muutaman kerran joogata takapihallamme. Samalla olen saanut nauttia kauniista päivästä, raikkaasta ilmasta sekä tietenkin puutarhasta. Haasteellista on ollut pitää mieli vain harjoituksessa - ruohonjuuritasolta näkee rehottavat rikkaruohot, puskat joita tulisi leikata tai syntyy uusia ideoita kukkapenkkeihin. Loppurentoutus on tuntunut ihanalta ja on ollut mukava palata rauhassa todellisuuteen katsellen sinistä taivasta sekä luonnon ääniä kuunnellen. Mikä onkaan mukavampaa?

Pari viikkoa sitten tein päätöksen herätä kolme kertaa viikossa kello kuudelta tekemään joogaharjoituksen kuukauden ajan. Joogapäivät ovat maanantai, keskiviikko ja perjantai. Päätös perustui siihen, ettei päivällä löydy rauhallista aikaa, koska vauveli on nukkunut vaihtelevasti päiväunia ja ilta menee vauhdikkaasti. Lisäksi kehoni alkoi antamaan itsestään varoitusmerkkejä muun muassa niska-hartia säryillä sekä jalkojen puutumisen tunteella. Vaunulenkit ja huonot imetysasennot ovat tehneet osansa näihin vaivoihin. Aamukuuden herätys on tuntunut hurjalta, mutta joka kerta olen noussut, koska mieleen tulee aina tekemäni päätös. Olo on tuntunut harjoituksen jälkeen hyvältä ja jalat ovat tuntuneet kepeiltä vaunulenkillä. Kolotuksiakin on vähemmän sekä notkeutta, voimaa ja mielenrauhaa on tullut lisää. Tulen varmasti jatkamaan tätä.

Millaisia päätöksiä sinä olet tehnyt ja miten olet niissä pysynyt?

 

Joogailua puutarhassa, luonnon helmassa.