Omasta (tai naapurin) pihasta maljakkoon

Ladataan...
Vihreitä unelmia

Meillä on vielä taas ihan talvi eikä puhettakaan muusta kukkivasta kuin muutamasta lumikellosta. Kärsivällinen saa silti pihasta kaunista maljakontäytettä, kun hyödyntää pensaiden ja puiden leikkuusta jäävät oksat. Naapuri tai työkaverikin mielellään hankkiutuu oksista eroon, jos itsellä ei leikattavaa ole. Meilläkin jäi vielä haketettavaksi yllin kyllin. Itse hyösin kukkaan marjapensaan ja omenapuun oksia. Ensimmäisenä keväänä nykyisessä kodissa toin maljakkoon pihan ikivanhojen omenapuiden oksia ja niistä kuoriutuikin melkoinen ylläri. Silmuissa uinuneet öttiäiset kiittivät varhaisesta kesästä ja päättivät eräänä kauniina päivänä vallata koko olkkarin. Siksipä olin omenapuun oksien kanssa varovainen ja kelpuutin vain yhden oksan sisätiloihin, loput jäivät koristamaan eteistä. 10 vuoden hoitourakasta on ilmeisesti ollut jotain hyötyä, koska nyt ei mukana tullut ylimääräisiä vieraita. Mitä tahansa muitakin oksia voi hyötää kukkaan tai ainakin lehteen. Seuraavaksi taidan kokeilla syreeniä.

Instagramin puolella näitä kuvia onkin jo vilahdellut.

 

Share

Kommentoi

Ladataan...