Me kaikki hukkaamme itsemme joskus, tiedäthän?

VILHELMIINA H.

 

Olen miettinyt viimepäivinä vähän liiankin syvällisiä asioita. Niitä diippejä, synkkiä ja sensellaisia, joita ihan varmasti jokainen teistä ​joskus ajattelee. Johtunee ehkä siitä, että olen ollut noin viikon flunssassa ja lihassärkyjen kourissa, hengaillut 75 neliön suuruisessa asunnossa ja ihaillut ulkona paistavaa aurinkoa vain ikkunasta.

 

Olen miettinyt oman elämän tarkoitusta. Mikä tarkoitus minulla on eli mitä varten olen tänne syntynyt? Mitä jos en olisi koskaan syntynyt? Tai mitä jos olisin menehtynyt siinä onnettomuudessa kerran. Miksi saan edelleen elää? Ja mitä varten?

Olen syntynyt, elän, mutta mitä jos minusta ei tule koskaan mitään. Haaveilen ja yritän, mutta mikään ei toteudu tai onnistu. Kaikki vaan epäonnistuu. ​Jossittelu on turhaa, tiedän.

Uskon että nämä ajatukset tulevat mieleen viime vuodesta, vuodesta jolloin kaikki meni pieleen. Kolme yritystä, jotka piti johtaa johonkin. Mutta ei johtanut, tai johti ne kyyneliin. Ehkä myös ajatuskarttani piirtää tälläisiä ajatuksia, sillä haluan vain päästä eteenpäin elämässäni. Täytän tänä vuonna 25 vuotta, kaksikymmentäviisi. Jonkun mittapuun mukaan minulla pitäisi olla jo vakituinen työ ja osoite, miksei mies tai lapsiakin. Mitään edellisistä minulla ei ole, eikä se minua niin haittaa. Minulla on vain itseni, ja palo jotain ihmeellistä kohtaan, mitä en itsekään vielä oikein tiedosta.

 

 

Mutta miksi se on niin vaikeaa? Päästä eteenpäin siis. Miksi en osaa vain olla kärsivällinen tämän suhteen? Miksi edes pitäisi päästä eteenpäin elämässä? Miksi ei voi vaan olla hyvä näin, elää tylsäntuntuisessa kuplassa, vailla mitään suurempaa?

Ajatukseni sanoo, että en halua tylsää tai tavallista elämää. Mitä se tavallisuus nyt sitten tarkoittaakaan, jokaiselle varmaan eri asioita. Ajatukseni sanoo myös, että haluan jättää jäljen tähän yhteiskuntaan, miksi en koko maailmaan. Tai jonkin merkityksen, ilmeisesti.

On nimittäin hassua ajatella, että jos hypätään ainoastaan kolme sukupolvea eteenpäin, kukaan ei välttämättä muista sinua tässä maailmassa, ellet ole tehnyt jotain merkityksellistä. Ehkä nimen muistavat, juuri ja juuri. Että ei paineita. ​Toiset sanovat että täällä eletään vain kerran, mutta jostain syystä itse uskon ettei kenenkään sielu kuole koskaan, vaan se jatkaa matkaansa ikuisuuden tai ainakin niin kauan kuin täällä on elämää.

 

 

Tietysti, voihan vanhempanakin tehdä vaikka kokonaisen elämänmuutoksen, ja muita rohkeita juttuja. Monet tekevätkin, ja kunnioitan sellaisia jotka ovat rohkeita ja ajattelevat kerrankin itseään. Pitää muistaa myös olla itserakas, terveellä tavalla. Kuka sinua estää niiden rohkeiden juttujen toteuttamisessa? Niin, ei kukaan. Ei se ole yhteiskunta joka estää, vaan jokainen itse voi olla se este omien unelmien toteuttamisessa. Sinä, sinä, sinä, jos et ole tarpeeksi rohkea ja ota ohjaimia omiin käsiin. Pitää uskaltaa. Ja pitää uskaltaa ottaa myös riskejä, ilman niitä ei vaan synny menestystarinoita.

On lauantai ja tässä nyt sitten odotan sitä oman elämän tarkoitusta. Odotan innolla uusia pettymyksiä ja kauhistellen niitä huippuhetkiä kohti sitä tarkoitusta, mikä se sitten onkaan kohdallani. Olisi edes jokin, jossain, joskus. Kukaan ei voi ennustaa mitä huomenna tapahtuu, paitsi Pekka Pouta sitä että sataako vai paistaako huomenna. ​Kukaan kun ei voi ennustaa tulevaa. Ja mennyttäkin voi vain muistella.

 

// ​There are times when we are lost in our own minds, and think deep things like why we're born in this world and what is our purpose here? In this week my mind is wandered in those types of thoughts, maybe 'cause I've been sick with the flu and just stayed at home 24/7. Don't know, maybe I just love to think and talk about deep kind of things.

​All I want is leave some mark or meaning of me in this world, somehow. Don't really know what it is yet, but hope I know someday.

 

 

​Photos by: Cemile, my lovely 6 years old goddaughter

 

x​x Vilhelmiina

Kommentit

Nettanen

Musta tuntuu että olen ajatellut näitä ihan samoja ajatuksia viimeisen vuoden ajan varmaan joka ikinen päivä. No, sen viisaammaksi en kuitenkaan ole tullut (vielä). Mutta ehkä jotain ihan pientä oman ajatusmaailman muutosta on ollut havaittavissa. Lohdullista kuitenkin, että muutkin ihmiset ajattelee näitä samoja juttuja :)

vilhelmiinah
VILHELMIINA H.

On todella lohdullista kuulla etten ole ainut joka näitä asioita pohtii. Meitä on varmasti monia ellei ihan jokainen, mutta ehkei kaikki uskalla näitä asioita myöntää, ainakaan julkisesti. :-D Näissä tuntemuksissa kun ei mitään hävettävää loppupeleissä ole.

Rentouttavaa sunnuntaita, ja keväisen lämmintä ensiviikkoa sinulle! <3

Kommentoi

Kommentointi on sallittu vain kirjautuneille käyttäjille.