Mistä haaveilin lapsena?

VILHELMIINA H.

Sunnuntai. Olen sopinut lounastreffit ystäväni kanssa keskipäivälle. Huomenna koittaa taas arkiviikko, koulutehtävien täyteinen sellainen. Odotan ensiviikon sunnuntaita kuin kuuta nousevaa, sillä paras lapsuudenystäväni tulee luokseni kylään. 

Huomaan, että olen täynnä hymyä silloin, kun tiedän että jotain kivaa on tulossa mitä odottaa - kun on vaikka varannut ulkomaanmatkan tai kun joku rakas ihminen on tulossa piristämään minua. Aina pitäisi olla joku juttu, mitä odottaa. Koska se on vaan kivaa. Koska se tekee hyvän mielen. Vaikka vihaan jonossa odottamista, tiedättehän kaupan pitkät jonot kassalle, mutta tälläisissä kivoissa odotuksissa on sitä jotain. 

Pohdin eilen, mistä haaveilin lapsena? Millaisista ammateista haaveilin lapsena, mitä aikuisena haluaisin tehdä? Mitä asioita tein ja mistä nautin? Siis todella nautin. Mitkä jutut tekivät minut onnelliseksi?

Hetki meni miettiessä.

Tulin siihen lopputulokseen, että vähän kaikesta - taiteellisesta. Tähän ehkä vaikuttaa, että olen harrastanut koko lapsuuteni bändiä ja kuoroa (musiikkia), kuvataidekoulua ja valokuvausta ystävien kanssa.

Ensiksi, halusin laulajaksi tai muusikoksi. Halusin esiintyä kauniissa mekoissa suurelle yleisölle. Sitten halusin piirrellä, maalailla ja askarrella (muistan edelleen sen yhden uudenvuoden yön ala-asteikäisenä, kun askartelin äidille ison palmun vihreästä ja ruskeasta pahvista - ihan tuosta noin vaan). Halusin tehdä kaikkea käsillä, kaikkea luovaa, ja niin huolella että olin tyytyväinen lopputulokseen. Lopputulos tuli olla hieno, muuten se meni roskiin. Mun huone oli täynnä itsetehtyjä taideteoksia, siis ihan täynnä, seiniä myöden. No, kolmanneksi harrastettiin - harrastan edelleen - valokuvausta ystävien kesken, aina löytyi joku sopiva rako lähteä metsään kuvailemaan ja poseeraamaan kameralle. Ne hetket oli mahtavia, niin muistorikkaita. Sitten palattiin kotikoneelle ja muokattiin kuvia, hiottiin ja hiottiin - niissä muokkaushommissa luovuus oikein kukoisti, tietäisittepä vain.

No, niitä tavallisia. Halusin myös maalaistilan emännäksi - koska eläimet. Halusin hoitaa eläimiä, yllinkyllin hoivata ja hoitaa. Onneksi meillä oli kotona kissa, tai kissoja, joita sai aina silitellä. Mutta sitten, tuli tämä lentoemäntähomma. Halusin lentoemännäksi, kiitos Britney Spearsin Toxic -musiikkivideon. Olihan Britney kaunis, ja minä halusin samanlaisen uniformun. Voi minua, voi silloista minua.

Niin. Sellaisia haaveita pienellä Vilhelmiinalla oli. Tiedä sitten, heijastuuko ne nykyiseen, aikuiseen minuun. Voisin sanoa, että kyllä. Minussa on edelleen se taiteellinen ja luova puoli, ja se näkyy kyllä ihan kaikessa. Ja se on minusta niin hienoa.

Ps.

Ja tytöt varmaan muistaa, kuinka talvella tehtiin isoista lumikasoista lumilinnoja ja aina kesäisin rakennettiin puumajoja metsään? ”Tuuli sahaa...kräts” - muisto, joka saa mut aina nauramaan niin että kyyneleet valuu.

 

xx Vilhelmiina

Kommentit

Siri H
Still Life

Tosi kiva teksti, löysin monta samaistumisen kohdetta! Mullakin on ollut lapsesta lähtien suuri tarve toteuttaa luovaa puoltani, mutta meni aika kauan ennen kuin löysin ne itselleni sopivat kanavat siihen :D En ole mikään luonnonlahjakkuus piirtämisessä tai muissakaan käsitöissä ja se sai mulle lapsena aikaan sen fiiliksen etten voi kutsua itseäni luovaksi jos en osaa edes piirtää (ihan tyhmää!) :D Mutta onneksi näin aikuisena on löytynyt ne omat luovat jutut ja oon ihan vasta innostunut maalaamisesta aivan uudella tavalla!

vilhelmiinah
VILHELMIINA H.

Kiitos! :)

Ei luovuutta ehkä heti tiedosta tai tajua, eikä se heti lapsuudessa välttämättä puhkea kukkaan. Ihan hyvin vasta aikuisena voi löytää oman luovan puolen ja inspiroitua siitä niin, että haluaa alkaa toteuttamaan kaikenlaisia upeita asioita, kuten sinäkin nyt maalaamisen kanssa! Mahtavaa että oot löytänyt itsestäsi sisäisen taiteilijan! Rohkeasti maalailemaan vaan, jokainen pensselinveto on taidetta. :)

Kommentoi

Kommentointi on sallittu vain kirjautuneille käyttäjille.