Ladataan...
VILHELMIINA H.

 

Oikeasti olen aamuvirkku. Haluan olla hereillä ennen kuin muut ovat, mutta toisinaan annan itselleni luvan nukkua pidempään niin että koko kroppani olisi rentoutunut yön aikana oikein huolella.

Minua alkaa väsyttää iltaisin yleensä 21-22 välillä, jolloin siirryn sänkyyn vaikkapa lukemaan tai kuuntelemaan rauhoittavaa musiikkia. Saatan torkahtaa hetkeksi, tunniksi pariksi, jolloin yhtäkkiä säpsähdän hereille ja huomaan ajattelevani. Siis ajattelevani, enkä ainoastaan mitään päivällä tapahtuvia juttuja vaan ihan uusia, ja paljon ideoita. Tätä on kestänyt viimeiset puoli vuotta. Pääni sisällä ajatukset juoksevat vilkkaimmillaan, ja huomaan kuinka luovia ne ovat. Ja kuinka paljon niitä on. Jos minulla olisi yritys, tekisin varmaan töitä juuri siihen aikaan ja saisin vaikka mitä aikaan. ​Jos joku yritys haluaa palkata minut yötöihin setvimään jotain hankalia asioita, niin catch me.

Aamuisin ja päivisin tuntuu, että aivot lyö aina tyhjää, ja ajatukset keskittyvät vain yksinkertaisiin asioihin. Päivisin mieluummin teen asioita; puuhastelen, liikun tai mitä vaan mikä tuntuu juuri silloin hyvältä, enkä ajattele liikaa.

 

 

Mitä tämä sitten tarkoittaa, vai tarkoittaako mitään?

Minulla on unelmia. Unelmistani aion pitää kiinni, sillä ne kantavat minua eteenpäin elämässä vastoinkäymisistä huolimatta. Eikä ne unelmat ole niin mahdottomia, en tavoittele kuuta taivaalta, vaan muita yhtä kivoja juttuja. Jotkut ovet on jo raollaan, mutta katsotaan mistä lopulta astun sisään.

Yhden asian olen luvannut itselleni; ennen kun täytän 30 vuotta, olen unelmatyössäni ja saan toteuttaa itseäni.

 

/​/ Honestly I'm an early bird. I want to be awake before the others, but sometimes I give myself permission to sleep longer.

​I'm beginning to feel tired  in the evenings usually between 21 to 22, then I go to bed to read books or listen to my favourite music. I might fall asleep for a while, a couple of hours, when suddenly startled awake and I find myself thinking. Yes, thinking, a lot. This has lasted for a past six months. Inside my head thoughts runs the fiercest way ever, and I see how creative they are. And how much I have them. I just wondered that if I had my own company, I would probably work on just that time, and I could get so much done. So, if some company wants to hire me to do night shifts to sort out something tricky things, catch me.

​In the morning and during the day my thoughts just focus on simple things. And I wonder why's that? What does this mean, or does anything?

​I have dreams. I'm going to hold on to my dreams, 'cause they carry me forward in life despite the bad things what everyone has on some point. And those dreams isn't so impossible. I don't want moon in the sky, but something like that. Some doors are already open, but we'll see which one I step in.

​One thing I promised to myself; before I turn 30 years, I have that kind of job I always wanted.

Ladataan...
VILHELMIINA H.

 

Aina talvisin, kipakoista pakkasista huolimatta, minulle tulee kauhea kaipuu jonnekin Pohjoiseen. Vaikka olen enemmän kevättä ja lämpöä rakastava ihminen, jokin siellä vetää minua puoleensa juuri tähän aikaan vuodesta. ​Juuri nyt, pimeimpään aikaan vuodesta. Ehkä se, että siellä pakkanen paukkuu, ilma on raikkaampaa kuin ikinä, putipuhdas lumi peittää maan niin kauniisti, revontulet loistavat pimeinä iltoina taivaalla ja kaikkialla on niin rauhallista vaikka ensimmäiset matkailijat olisivatkin saapuneet jo ihastelemaan tätä kaikkea. Tai se, että rakastan vaellella luonnossa, ja korkealle tunturin päälle vaeltaminen illan sinisenä hetkenä tuntuu aina joltain saavutukselta elämässä. ​Viimeksi ainakin tuntui.

 

 

Löysin tämän postauksen kuvat jostain tietokoneeni syövereistä, enkä edes muistanut että olin napannut tälläisiä talvisen tunnelman nostattavia kuvia viimeksi Levillä ollessani.

No, nyt kaikki taas palasi mieleeni, kuvien myötä. ​Ja taas vain hyviä juttuja.

 

 

Koska Suomi, kuten monet muutkin maat, elää matkailusta. Ja vieläpä kaikkina vuodenaikoina. Meidän pitäisi muistaa se, antaa ulkomaalaisille syy tulla ihailemaan tätä kaikkea kauneutta; satojen järvien puhtautta, sinistä taivasta valkoisin pumpulipilvin, vehreitä koskemattomia metsiä ja luonnon putipuhtaita raaka-aineita, revontulien lieskoja tähtitaivaalla ja ainutlaatuisia kaupunkeja ympäri Suomen ja niiden kaupunkien omaa persoonallisuutta nähtävyyksien ja ruokaelämysten suhteen. Unohtamatta meidän uskomatonta Lappia ja sen mystisyyttä poroineen kaikkineen.

 Ne ovat monille meistä itsestäänselvyys, mutta olisi kai jo aika katsoa tätä meidän kotimaata muiden silmin.

 Joskus onkin helpompi lähteä jonnekin kauas vähäksi aikaa, jotta palatessa näkisi taas lähelle. Niin itsestäänselvätkin asiat muuttuvat hetkessä kauniimmaksi.

 

 

/​/ When winter comes, despite the cold days here in Finland, for me comes a terrible longing to somewhere to the north. Although I'm more spring- and heat-loving person, something's draws me there. Right now, darkest time of the year. Maybe 'cause there's beautiful frost everywhere, the air is fresher then ever, spotless snow covers the earth, northern lights shines in the dark sky and everywhere is so peaceful, even though the first travellers would have already arrived to admire all of that. Or is it the fact that I love to wander around in the wild nature, and hike to the mountains and it's feels like some achievements in my life. Last time it felt, though.

​'Cause Finland, like many other countries, live on tourism. Even in all seasons, you can come here in spring, summer, fall or winter - all seasons are so pretty on it's own way. Just believe me. In Finland we have the purity of thousands lakes, blue skies with white clouds, lush unspoiled forests and natural materials, the Northern Lights in the sky on winter times, and a unique little towns around Finland and their own personality attractions and delicious foods. Not to forget our incredible Lapland and still it's mystical nature with reindeers and all.

​That are self-evident for many finnish people, but I guess it's about the time to look at our home country, through some others eyes. Sometimes it's easier to go somewhere far away for a while, then come back and see things differently. Maybe then you notice how beautiful our own home country really are.

Ladataan...
VILHELMIINA H.

 

 

Aloin muistelemaan omaa matkailuani, ja maita jotka olen päässyt näkemään. Niitä ei ole mielestäni  paljon, mutta tiedän että minulla on vielä vuosia aikaa nähdä upeita paikkoja tällä kauniilla planeetallamme. Lempipuuhaani onkin ruksia yli kartalta aina sellaisen maan, johon olen jo kerran matkustanut.

 

 

RUOTSI
En edes muista kuinka monta kertaa olen Tukholmassa käynyt. Haaparannalla pari kertaa (tai kolme, neljä, viisi..). Uumajassa kerran.

Ensimmäiset matkani ulkomaille sijoittuivat juuri Ruotsiin, laivalla tai autolla, muistaakseni  viiden vanhana. Siitä lähtien kun muistan, muistan ihannoineeni  ruotsalaisten tyyliä pukeutua, olla ja elää. Omiin silmiini he ovat aina näyttäytyneet hyvin positiivisina ja rentoina. Pukeutumistyylistä pidän eniten - yksinkertaisen hillittyä maustettuna etelämaisella twistillä. Aina muodin harjalla - suomalaiset perässä.

Kuitenkin, etenkin laivamatkat ovat olleet parasta - ainaiset ruokaähkyt buffetissa, ystävien kanssa laivan käytävillä hortoilu ja jättimäiset karkkituliaiset tax-freesta.  Ja odotus laivan saapumisesta satamaan. Mikä sen parempaa. Kerran satuimme Antti Tuiskun konserttiin keskelle laivan pääaulaa, silloin Antti oli vielä, hmm, hurmaava.

 

VIRO
Enkä todellakaan muista Tallinnan matkojani. Niitä ei kuitenkaan ole niin paljoa kuin Tukholmaan tehtyjä. Ehkä noin kymmenen plus. Muut ovat ehkä matkanneet sinne alkoholin perässä, minä en niinkään. Pienempänä tietenkin roikkunut perässä, nyt aikuisena tutkien jo ennestään tuttuja paikkoja.

 Ennen kuulemma Virossa oli todella halpaa, minun mielestä edelleen, juurihan kävin Tallinnassa muutama viikko sitten. Vaatteet eivät niinkään eroa meidän hinnoista, mutta ruoka ainakin. Ja sieltä saa paljon sellaisia herkkuja mitä täältä meiltä ei saa, kun osaa vähän katsella. (Ostin 8 palaa herkullista sushia viime reissullani kol-mel-la eurolla!! Ihan itku tulee. Virossa voisin syödä sushia siis päivittäin). Mihin maahan menenkin, ruokakaupat on pakko selata läpi, ja ostaa tuotteita joita ei ole ennen tiennyt edes olevan.

 Venäläisyys vaikuttaa Virossa vielä paljon, joten heidän pukeutumistyylinsä ei niinkään ole omiani, mutta aivan upeita vanhoja ja tarinoita täynnä olevia puutaloja sieltä edelleen löytyy. Pitää vaan lähteä pois keskusta-satama -alueelta, niin heti alkaa löytyä. Ei todellakaan kannata pyöriä siinä satama -alueella, no no. Tallinnan vanha kaupunki on aina must -nähtävyys, vaikka sen on nähnyt useasti, niin sieltäkin löytyy aina jotain uutta. Ja aina kävellessäni vanhoissa kaupunginosissa kuvittelen, kuinka ihanaa sellaisissa olisi asua ja elää.

 

AHVENANMAA
Okei, en tiedä voiko tätä laskea ulkomaanmatkaksi, mutta lasken silti. Se on pois mantereelta, heh. Ahvenanmaan matka tapahtui ollessani 6. vuosiluokalla. Menimme mantereelta lautalla saarelle yhdeksi yöksi, sieltä seuraavana päivänä toiselle saarelle ja kolmantena itse pääsaarelle ja Maarianhaminaan.

Muistan upeat linnat ja rappioituneet linnakkeet, eläintarhan ja sen ilkeät strutsit ja mustat joutsenet, dinneriksi syödyt pizzat paikallisesta pizzeriasta, iltamakkarat nuotiolla saaressa ja meren. Kukaan ei varmaan huomannut, mutta katsoin aina aavalle merelle pitkään ja odottaen jotain sieltä näkyväksi. Tälläiselle tytölle, joka on kotoisin keskeltä Suomea, on meri edelleenkin mysteeri. Kuuntelin sen pauhetta lautalla mentäessämme, kuvasin sitä kertakäyttökameralla ottaen kymmeniä otoksia, ja vain tuijotin koska olihan se koko ajan ympärillämme.

Meri oli ehkä parasta tällä matkalla. Ruotsia en osannut enkä oppinut tuolloin vielä, vaikka ruotsalaisuus näkyi siellä minne menimmekin.

 

KIINA
Pekingissä kävimme itsenäisyyspäivän alla vuonna 2007. Siellä ollessamme saimme tiedon Suomesta, että mummoni oli nukkunut pois itsenäisyyspäivänä. Pitkät lennot olivat minulle uutta, mutta kyllähän siinä lenteli sinisin siivin kun oli hyvät tarjoilut ja kaikenmaailman konsolipelit. En ollut koskaan ennen nähnyt niin paljon ihmisiä ympärilläni kuin Pekingissä liikkuessani. Aurinko paistoi jostain saastepilvien lomasta, ilma oli kuiva ja viileä.

Kaikki oli halpaa niissä tuhansissa tavarataloissa, ja tuolloin taisin oppia tinkimään. (Oon aika kova tinkijä nykyään!). Minulla on edelleen käytössä yksi kaulahuivi, jonka ostin kympillä eräältä vanhemmalta naiselta, tinkien sen siis jostain sadasta eurosta naurettavaan kymppiin. Käytetty miljoona kertaa, ja edelleen kuin uusi ja tunnearvoinen. Ja ihan iloisin mielin hän lopulta huivin minulle ojensi, mutta toisaalta, kiinalaiset osaavat olla iloisia vaikka sitä eivät olisikaan. Vai olenko käsittänyt jotain väärin?

Söin siellä elämäni parhaan maissikeiton, ja jotain muitakin kiinalaisia ruokia, mutta maissikeitto vei sydämeni. Pekingin kuuluisaa ankkaa en maistanut. En ole täysin varma söinkö sitä tietämättä.

Täytyy myöntää että minulla oli todella paha jet lag - ensimmäiset päivät väsytti enkä mitenkään saanut itseäni ylös eräänä aamuna klo 7:00, kun olisi ollut lähtö Kiinan muurille. Upein nähtävyys Kiinassa jäi siis sillä matkalla väliin, mutta tuskin muuri sieltä ehtii murtua minun elämäni aikana, eli todellakin tulen palaamaan sinne vielä jossain vaiheessa. Sentään Kielletty kaupunki ja kaikki ne alueet kierrettiin, olihan se upea, ja erikoinen paikka. Edelleen, ihmisiä oli liikaa enkä edes ymmärtänyt kieltä.

 

RANSKA/ MONACO/ ITALIA
Tämä oli sellainen kolme kärpästä yhdellä iskulla -matka. Ensiksi lensimme Nizzaan, joka siis sijaitsee Etelä-Ranskassa ja sieltä otimme bussin kohti Monacoa, koska meillä oli siellä asunto vuokrattuna. Meidän mökki vuorella. Toiveajattelua. Ventimigliaan, joka siis sijaitsee Pohjois-Italian rannikolla, otimme yhtenä päivänä junan ja yhtäkkiä olimmekin Italian rannalla ottamassa aurinkoa ja syömässä gelatoa.

Eniten vietimme aikaa Monacon puolella. Vitsi, mikä upea pieni maa. Kenellä vaan olisi nautinnollista asua siellä. Kaikki oli niin viimeisen päälle, että melkein pelkäsin kävellä siellä ettei mikään vahingoitu, tai mitä jos saa sakot jostain roskan heittämisestä, ajattelin. No ei sentään. Ihailin miljoona-jahteja satamassa, ruhtinaan palatsia, upeaa kasvillisuutta ja merta, tietenkin. Lämmintä ja suolaista. Niinkin lämmintä, että pyörryin rannalla ollessani auringon paahteesta ja merestä, koska lämmin merivesi ei viilentänyt oloani ollenkaan. En kerro miten tilanne eteni, mutta oli niin nolo, ettei se ole vieläkään unohtunut.

Vinkkinä Monacoon matkustaville, ottakaa paikallinen sisäinen bussi, ja istukaa sen kyydissä niin kauan kun jaksatte. Bussi kiertää siis vain Monacoa ympäri, ainakin silloin kiersi. Oli ihan hauska kokemus kiertää bussin kyydissä Monacon ympäri muutaman kerran, parin euron hinnalla. Eikä haitannut vaikka näki samat nähtävyydet uudestaan ja uudestaan.

Nautin taas lämpimästä meri-tuulesta, ja gelatosta. Kookos-gelatosta. Olisipa minulla sitä juuri nyt.

 

KREIKKA/ KREETA
Tähän astisen elämäni paras, paras päätös oli lähteä työharjoitteluun Kreetalle maailman ihanimman tytön kanssa. Ja parasta tässä oli se, ettemme tunteneet toisiamme ennen tätä matkaa. Yhtenä päivänä koulussa hän vaan kysyi ''lähdetkö minun kanssa ulkomaille harjoitteluun?'', ja en todellakaan kieltäytynyt. Sitten se oli menoa, ja saavuttuamme Rethymnoniin ei kulunut kuin kaksi viikkoa, kunnes molemmat itkimme sängyllä ikävää Suomeen. Se tilanne olisi pitänyt saada videolle, huvittaa näin jälkikäteen. Sen jälkeen ikävä haihtui kuin tuhkana ilmaan, ja kahden kuukauden päästä lähdön hetkellä itkin Suomeen paluuta. Onneksi Rethymnon on aina meidän.

Halit ja pusut meidän Kreetan-äidille, rakkauttaan jakavalle sydämelliselle ihmiselle, jolle olen ikuisesti kiitollinen kaikesta kokemastani, ja siitä kuinka rohkaisit ja rakastit minua. Ja siitä kuinka paljon näytit meille sitä upeaa saarta, sellaisiakin paikkoja mitä normaalit matkailijat eivät ehkä pääse näkemään/kokemaan. Muistan aina aamuyöllisen syvällisen juttelutuokion elämästä kanssasi vuorilla kotonasi. Kiitos että pääsin kanssasi moniin upeisiin paikkoihin ja sympaattiseen kotiisi ja siihen toiseenkin, ja sain Vilalta monta märkää pusua. Always in my heart.

Siellä opin konkreettisesti pärjäämään englannin kielellä, ja paikalliset hotellin työkollegat kehuivat kuinka englannin kieleni kehittyi nopeasti. Huomasin, että koulunpenkillä ei todellakaan opi puhumaan kieliä, vaan ne oppii puhumalla normaaleissa arjen askareissa. Kollegat olivat ihania, en tiedä johtuiko siitä kun olimme viileitä ja vaaleita suomalaisia vai siitä, että heidän luonne on sellainen. Ehkä molemmista. Vaihdamme edelleen kuulumisia yhden naispuolisen työkollegani kanssa aina silloin tällöin.

Lisäksi saimme monia muita ystäviä työn ulkopuolelta, voi että mitä ihmisiä tällä maapallolla elää. Heidän kanssa loimme uskomattomia muistoja, joita kukaan ei voi viedä sydämestäni pois. Työharjoittelu Kreetalla oli kiteytettynä pelkkää rakkautta, juhlaa, nukkumista tähtitaivaan alla, seikkailua ja vielä vähän juhlaa. Ja sielläkin, asuimme meren äärellä.

''Not Even me.'' Tuosta ystävän lauseesta muistan viimeisen iltani Rethymnolaisena.

Palasimme seuraavana vuonna Rethymnoniin, ja olihan siellä samat naamat ja muutama uusikin, samoissa paikoissa töissä, samat virneet kasvoillaan. Silloin muistot palasivat takaisin. Ja kuinka hyvää aito kreikkalainen salaatti olikaan.

 

SAKSA
Tämän yhden ihanan kanssa matkalla Kreetalle päätimme lentää Saksan kautta, ja otimme hotellin Bremenistä kahdeksi yöksi. Bremenissä oli jo lämpimämpi silloin kuin Suomessa, mikä tuntui ihanalta. Talot kaupungissa olivat tyypillisiä saksalaisia, ja kalja halpaa. Primark veti meidät totaalisesti sekaisin, minut ehkä enemmän. Seikkailtiin, ja naurettiin. Yöelämäkin tuli hyvin tutuksi, vaikka aluksi ei kiinnostanut. Vaikka oltiin paikan päällä noin kolme päivää, ehdittiin nähdä aika paljon kaupunkia. Onneksi matkassa oli paras matkakumppani, joka ei halua istua vain hotellihuoneessa.

 

UNKARI
Ystäväni ystävä asui Budapestissa vuoden verran, ja kun matkakuume iski kerran keväällä, päätimme ottaa ystäväni kanssa äkkilähdön Tampereelta Budapestiin neljäksi-viideksi päiväksi. Äkkilähdöt on vaan parhaita.

Suomessa oli viileä sateinen ilma lähtiessämme, ja kun Budapestiin saavuimme, siellä alkoivat hellepäivät. Onneksi oli maksimekko mukana! En edes tiedä kuinka monta kymmentä kilometriä kävelimme pitkin asfaltoituja katuja, mutta jalat rakoilla saavuin Suomeen, kiitos huonojen kenkien. Seuraavaksi otan Budapestiin lenkkarit matkaan.

Kaikki oli niin vehreää ja vihreää, korkeita kivitaloja upein koristein, maukkaita ja edullisia ruoka-annoksia ravintoloissa, siis ihan liikaa valinnanvaraa ravintoloissa ja kahviloissa, niin että pää meni sekaisin. Kiitos ystäväni ystävän, nautimme maailman herkullisimmat kaakaot eräässä sympaattisen miehen omistamassa kahvilassa rankkasateen ropistellessa kahvilan pieneen ikkunaan. Ja vielä kymmenien nallukoiden ympäröimänä, oi ja voi. Kun menen Budapestiin, ja herkkuhammasta kolottaa, käyn taas siellä, mutta aion silloin ottaa kaakaon eri maustein. Viimeksi otin tummalla suklaalla, kanelin ja appelsiinin kera.

Tämä matka oli täynnä ihailua, tutustumista, juttelua, uusia makuelämyksiä, kauniita puistoja, aurinkoa ja lämpöä. Ja siltojakin oli kolme, yksi niistä leijona.

 

EGYPTI
Viimeisin matkani jonnekin lämpimään kohdistui Hurghadaan, Egyptiin. Ilman mitään ennakkoluuloja päätin varata matkan, sillä löysin kohtuuhintaiset lennot ja majoituspaikan, sekä halusin viettää erilaisen joulun. Ja olihan ystäväni siellä töissä sukeltajana tuolloin. Lähtö oli ennen joulua ja paluu tammikuun puolessa välissä, eli ehkä vähän liiankin rentouttavan ja auringontäyteisen loman sain siellä viettää.

Punainen meri oli upein näkemäni meri, ei ainoastaan sen kirkkauden takia vaan katsoessani merelle ajattelin vaan kuinka lähellä olen vaarallista sota-aluetta ja kaikkea sitä vääryyttä mitä maailmassa vielä tällä vuosikymmenellä voi olla.

Jouluaattona en syönyt perinteistä joulu-ateriaa, vaan aitoa falafel-pitaa paikallisesta kioskista. Uutena vuotena en syönyt nakkeja ja perunasalaattia, vaan guavaa ja granaattiomenaa, olin aamupäivän rannalla ja lähdin illaksi kaupunkiin ystäväni luo uuden vuoden viettoon. Paikallinen baari oli ihan huikea uutena vuotena, vuosi 2016 sai tulla.

Sattumalta tutustuin mukavaan perheeseen, tai vanhaan mieheen ja hänen kahteen poikaansa. Tämä iäkäs mies oli taiteiden opettaja, nyt jo ns. eläkkeellä, mutta omistaa paikallisen kaupan. Taisi hieman ihastua minuunkin, tai ehkä halusi että ottaisin toisen hänen pojistaan mieheksein, mutta minun puoleltani kaikki oli täysin platonista. En edes muista mistä kaikesta puhuimme, puhuimme niin paljon. Hän näytti myös minulle kuvia kuinka oli Ruotsissakin vieraillut kuningasparin luona, ja opettamassa taidetta. Suhde naapurimaahamme siis oli, Suomessa ei ollut käynyt kertaakaan. Kutsuin kyllä. Älyttömän ihania ihmisiä sitä tapaakin, ihan sattumalta. Siis kohtaloa kaikki.

 

En pidä matkustamista itsestäänselvyytenä, kaikilla ei todellakaan ole siihen varaa. Olisipa. Olisipa kaikilla mahdollisuus käydä edes kerran Suomen ulkopuolella, näkemässä ja kokemassa jotain uutta. Vaikka yhteiskunnan kustantamana, miksei? Toivoisin tätä sellaisille, jotka eivät ole poistuneet omilta kotipihoiltaan sitten toisen maailmansodan. Ehkä toiset ei oikeasti halua poistua omalta mukavuusalueeltaan, tai sitten heitä ei ole kukaan siihen kannustamassa. Voiko elämä oikeasti rajoittua muutamalle sadalle neliömetrille? Itse en pystyisi siihen. Pidän itseäni onnekkaana, erittäin onnekkaana, että olen päässyt matkustamaan Suomen rajojen ulkopuolelle - lentokoneella, autolla, junalla ja laivalla.

Eräs aito lappilainen mies, matkailu-alan ammattilainen, opetti minulle Levillä ollessani työharjoittelussa, kuinka matkailijoita ei saisi sanoa nimellä ''turisti''. Hän sanoi että se on oikeastaan vähän kuin haukkuisi toista, tai ainakin ruma sana. Itse en ennen sitä tullut ajatelleeksi. Otin opista vaarin, ja minulle matkustavat ihmiset ovat nykyisin matkailijoita - eivät turisteja. Eli englanniksi - the person who travels;  it's way better to say traveller, not tourist.

Kaikki matkani ovat opettaneet minulle paljon. Olen nähnyt aitoa paikallista kulttuuria, maistanut mitä herkullisimpia ruokia, nähnyt upeita luonnon ilmiöitä joita ei voi nähdä kuin omin silmin (asioita, joita ei voi kameran linssiin tallentaa, enkä edes haluaisi), oppinut puhumaan kieliä ja paljon muutakin, rohkaistunut, ihastunut, rakastunut, ystävystynyt, saanut elämääni uutta ja parempaa perspektiiviä, laajentanut omaa näkökulmaa paljon parempaan mitä se aiemmin oli, ja mitä vielä. Tuntuu, että olen parempi ihminen matkoilta palatessa, arvostus omaa kotimaata nousee aina hieman enemmän.

- ja vain sen takia, kun olen poistunut omalta mukavuusalueeltani. Ensimmäinen askel on tärkein, loppu on rehellisesti menoa.

 

​xx Vilhelmiina