Ladataan...
VILHELMIINA H.

"Yhdessä erilaisina olemme enemmän."

- Lenita Airisto: Elämäni ja isänmaani

Elämän on sanottu olevan yhtä teatteria.

Onko se näin? Muututko sinä ihmisenä eri ihmisten seurassa? Muuttuuko persoonasi? Esitätkö jokaiselle läheisellesi eri roolia, niin että todellinen minäsi muuttuu aina seurasi vaihtuessa? Oletko oma itsesi?

Olla oma itsesi. Toteuttaa elämääsi itse, olla itsenäinen, osata toimia yksin, olla välillä itsekäskin - tärkeitä asioita, jotka monelta ihmiseltä unohtuu, ja joita kadutaan sitten myöhemmin. Ole nyt, älä tulevaisuudessa, vaan nyt. Nyt.

Olen miettinyt tämän syksyn aikana omaa elämääni, ja sitä, että kuljenko polkuani juuri niin kuin itse tahdon. Niin kuin itse haluan. Kuljenko sitä niin ettei mikään tai kukaan ohjaa minua, ainakaan tietoisesti määrittämällä. Kohtalo saa määrittää polkuni. Olen tullut siihen lopputulokseen, että kyllä, olen sekä itsenäisesti, itsekkäästi että yksin rohkeasti kulkenut omaa polkuani ja tässä olen. Hengissä ja hyvinkin onnellisena kaikesta tapahtuneesta ja vielä-tulevaisuudessa-tapahtuvasta. En ole ollut kenestäkään riippuvainen, enkä halua olla tulevaisuudessakaan. Olen tehnyt rohkeita valintoja ja harppauksia pienissä saappaissa, joita en kadu.

Olen tyytyväinen.

Isäni sanoi viimeksi jutellessamme kauniisti, mikä sai minut todella herkistymään ja olemaan vaan oma itseni entistä enemmän: "Olen ylpeä sinusta kun olet noin rohkea maailmaa kohtaan. Ennakkoluuloton. Uskallat tehdä muutoksia ja pikaisia päätöksiä, järkeviä sellaisia. Osaat olla oma itsesi etkä anna kenenkään tulla tiellesi."

Kauneimman lauseen olen kuullut silti ulkomailla asuvalta ystävältäni, joka nyt sattuu olemaan entinen ihastukseni ja ensimmäinen sellainen:

"Älä muutu koskaan. Pysy aina tuollaisena."

Vaikka ne ovat vain lauseita, ne ovat pitäneet minut elossa. Tulevat aina pitämään.

En. En muutu koskaan, en edes yritä. Vaikka vuodet vierivät, rypyt lisääntyvät, maisemat vaihtuvat, elämässäni ihmiset lisääntyvät tai häviävät, elämä heittelee, tai mitä kaikkea, en halua edes tietää. Pysyn aina tälläisenä, minuna itsenäni, naisena, joka uskaltaa olla juuri sellainen kuin on. Virheine kaikkineen. 

Lupaan.

 

xx Vilhelmiina

 

/ "Don't ever change. Always be you." <3

Ladataan...

Ladataan...
VILHELMIINA H.

Kirjoitin viime tammikuussa siitä, mitä haluaisin elämässäni saavuttaa. Omia tavoitteitani koulutuksen ja työn suhteen, siis.

Nyt olen askeleen lähempänä, nimittäin yksi listaamistani tavoitteistani kävi juuri toteen. Pääsin opiskelemaan BBA-tutkintoa, kansainvälisen markkinoinnin johtamista.

Olen niin onnellinen.

Kannatti olla kärsivällinen - se ilmeisesti aina palkitaan.

Olkaa siis kärsivällisiä unelmienne suhteen.

Nyt on juhlan aika. Kippistelkää tekin viikonlopulle,

xx Vilhelmiina 

 

/ yey here is fresh BBA-student - student of international marketing management. Now, I'm happier than ever. That has been my long-distance dream and now this is really happening. Hang on your dream(s), be patient, always.

Ladataan...
VILHELMIINA H.

Ai mitäkö pelkään?

Yksinjäämistä.

Nyt uskalsin myöntää sen, jopa itselleni. Tämä on vaikea aihe, varmasti muillekin kuin minulle, sillä tuskin kukaan haluaa oikeasti olla yksin, olla yksinäinen.

En nyt tarkoita, että minun elämästäni katoaisi ystävät ja perhe tai olisin vailla heitä, vaan jos en tule koskaan rakastumaan. Rakastumaan mieheen.

En ihastu helposti, mutta kun ihastun ja jopa uskallan myöntää sen itselleni, niin mikään ei ole enää helppoa. Kaikki muuttuu vaikeaksi. Ne muutamat ihastuksenkohteeni - kiitos, ei kiitos. Olet magea mimmi. Voinhan mä flirttailla sulle vaikka mulla on jo tyttöystävä. 

Hei please, minun kanssa ei pelleillä. En halua olla kenenkään kakkosvaihtoehto, en flirttaile jo varatuille miehille, en ala pelata mitään pelejä. Elämä ei ole mitään peliä! Ainakaan minun.

En halua satuttaa ketään, en fyysisesti enkä henkisesti. Kaikista pahinta olisi, jos tunkeutuisin jonkun parisuhteeseen tietämättäni. Minua on satutettu henkisesti. Nyt kun ajattelee, niin se oli minulle vain ja ainoastaan hyvä juttu - nyt olen vahvempi nainen ja osaan pysyä kylmänä tunteellisesti, mikäli tilanne sen vaatii. Kokemus kasvatti minua, vaikka noin vuosi menikin siitä toipuessa. En edes muista mitä tein sinä aikana, elin täysin sumussa, suoritin vain elämääni - en nauttinut siitä. 

Miehet. There's plenty fish in the sea, they say. Mikään ei ole vaan yksinkertaista. Olen tämän kaksikymmentäviisivuotisen elämäni aikana tavannut paljon kaksilahkeisia, aivan ihania, hyvännäköisiä (herras)miehiä - miksi perhoset eivät ole lennelleet vatsassani? Tai mikään muukaan. Minulle on flirttailtu ja olen saanut paljon huomiota (joskus ärsyttävän paljonkin että olen turhautunut olemaan nainen), varsinkin kun olen asiakaspalvelutyötä tehnyt ja ollut "esillä" edustavana. En vaan ole ottanut niitä flirttailuja tai kommentteja kuuleviin korviini. No, tietysti olen puhunut niitä näitä takaisin, ystävällisesti hymyillen niin kuin asiakaspalvelijan ominaisuuksiin kuuluu, ehkä tajuamattani flirttaillutkin, mutta en ole tajunnut että hei - tuo haluaa oikeasti minun kanssa treffeille. Olen vaan sivuuttanut kaiken, tajuamatta että olen sinkku ja vapaa menemään. Olen tajunnut kaiken tämän vasta jälkikäteen. Koita siinä sitten.

Niinpä en ole koskaan seurustellut vakavasti, ja ihastunutkin vain pari kertaa. 

Ja tiedättekö mitä? On ihan helvetin ärsyttävää, jos joku sanoo "sinä saat kenet tahansa, olet niin kaunis nainen, olet upea niin ulkoisesti kuin sisäisestikin."

No, en ole saanut niitä "ketä tahansa". Enkä halua ketä tahansa. En todella halua tyytyä "vaan johonkin" ihastumatta ensiksi. En halua seurustella kenenkään kanssa siksi että vain saisin kehua muille seurustelevani. Olen hyväksynyt sen, että jos ihastuminen ja siihen johtava rakkaus on näin vaikeaa, olen yksin loppuelämäni. Ehkä se on kohtaloni. Ehkä se todellakin on. Mitään kissanaista minusta ei silti tule, supernainen vähintään.

Ehkä hankin jo kaappiin valmiiksi sen supernaisen puvun?

 

xx Vilhelmiina

Pages