Ladataan...
vimma

Takanani on kaksi raskasta viikkoa. Loma kotimaassa vaihtui muuttoon asuinmaassa ja silmistä ulos valuva väsymys on taattu. Saksassa keittiö harvoin kuuluu asunnon vakiovarusteluun, joten keittiötön elämä hiertää arkea. Keittiön pitäisi valmistua tällä viikolla, mikä tuskin helpottaa elämäntuskaa, sillä tästä lystistä sai pantata sielunsa Ikealle. Uusi asunto on kaunis mutta meluisa. Kadulta nouseva dönerin tuoksu ja ruuhkabussien räminä koettelevat mielenrauhaani.

Huomaan, että uuden kodin ja asuinalueen tuomat muutokset ovat vaikeasti sulavia. En voi olla erityisen ylpeä omasta asenteestani, mutta puolustuksekseni vastoinkäymiset ovat tavallista hankalampaa tavaraa, kun asustaa kaukana vanhoista kunnon tukiverkoista. Ei edes lähdetä puhumaan siitä, etten osaa oman asuinmaani kieltä kuin auttavasti. Onneksi tämä käänne on jo tuonut elämänkokemusta. Ymmärrän nyt, etteivät 100 vuotiaan talokaunottaren puulattiat tai kolmeen metriin kohoava huonekorkeus korvaa sellaista peruselementtiä kuin hiljaisuus. Aika alkaa opetella oman elämänsä äänieristäjäksi.

Onneksi on kuitenkin Volksgarten. Kun ensimmäistä kertaa vierailin tässä kaupungissa, ihastuin sen vehreyteen. Seitsemän kuukautta vuodesta puut ja pensaat tekevät tästä kyläpahasesta oikeastaan aika viehättävän paikan. Olen aina ihastellut puiden läsnäoloa täällä. Ne ovat korkeita, vehreitä ja jollain erityisellä tavalla läsnä. Tässä muutossa ehdottomasti parasta on se, että nyt kaupungin ihanin puisto on viiden minuutin päässä kotiovelta.

En ole erityisen hurahtanut Düsseldorfiin, enkä edes voi sitä erityisesti kenellekään suositella, mutta Volksgarten on mielyttävin puisto, jonka tiedän. Se on käsittämättömän vehreä ja hurmaavan koukeroinen. Puisto on osittain istutettu ja osittain luonnonvarainen. Sen annetaan elää omaa boheemia elämäänsä. Ja se on täynnä elämää; pallopelejä ja grillin tuoksua. Ja kuitenkin puiston mahtavat puut tarjoavat henkistä suojaa ja omaa rauhaa silloin, kun sitä kaipaa.

Olen aina ollut kaupunki-ihminen. Tämä on osittain rooli. Olen kaivannut ympärilleni ärsykkeitä, tapahtumia, ihmisiä ja hälinää. Ne tuovat mukanaan tunteen siitä, että asioita tapahtuu. Olen ehkä aina kaivannut elämääni sellaista tunnetta, että mitä vaan voi tapahtua, koska vaan voi löytää jotakin tai tavata jonkun. Tavallaan tämä on sen toivomista, että jonakin päivänä jotakin tapahtuu ja elämäni viimeinkin alkaa. Olen kuitenkin alkanut kaivata entistä enemmän luontoa ja rauhaa. Haluankohan minä salaisesti muuttaa maalle, vaikka ennen vannoin, että sitä en koskaan tekisi?       

Share
Ladataan...

Ladataan...
vimma

Olenko ainut jonka mielestä matkustamisesta on tullut eräänlainen kilpavarustelun areena? Matkustelun kilpavarustelu ei kuitenkaan ole suoraviivaista, sillä paremmuutta voidaan hakea monenlaisilla mittareilla. Reissut voivat olla pidempiä tai kalliimpia, ne voivat olla enemmän luksusta, tai halvempia ja eettisempiä, ne voivat olla ”aidompia” tai eksentrisempiä ja eksoottisempia, tai lähempänä kotia. 

Matkustelu on mahtavaa ja sitä, niin kuin ihan kaikkea muutakin, kannattaa tehdä oikeista lähtökohdista. Viime aikoina olen miettinyt sitä, kuinka suunnitelmalliseksi hifistelyksi muuttuneesta matkustelusta katoaa sielukkuus. Syyllistyn tähän myös itse. Tämän tyyppinen kehitys ihan kaikessa on aikamme kansantauti. 

Elämän tärkeimmät matkat tuntuvat sielussa asti. Elämäni ehkä merkityksellisin matka tapahtui, kun olin 15-vuotias. Perheeni vietti kuukauden kesäloman automatkaillen Euroopassa. Maita matkalla kertyi yli kymmenen. Yöpyessämme telttailualueilla sekä loma-asunnoissa näimme aitoa paikallista elämää. Näin Euroopan moninaisuuden Ruotsista Espanjaan. Vietimme tunteja liikenneruuhkassa Autobahnilla ja yövyimme homeisessa lähiössä tunnin matkan päässä Barcelonasta. Näin Amsterdamin huorat ja kerjäläiset sekä Versaillesin palatsin Pariisin ulkopuolella. Koimme vuorovedet Ranskan Bretagnessa ja Alpit Sveitsissä. Näin luksusjahdit Monacossa ja tutustuin kyykkyvessaan Italiassa.

Matka ei todellakaan ollut pelkkää juhlaa. Olin 15-vuotias ja teinihöyryissä on vaikeaa viettää aikaa viiden hengen perheen kanssa pienessä autossa tai teltassa. Riitelin äitini kanssa, sairastin, häpesin kuukautisiani ja vihasin telttailua. Mutta rakastin istua autossa ja katsella maisemia musiikkia kuunnellen. Niinpä minä ja Bruce Springsteen käytimme yhden kesäkuun tien päällä katsellen Euroopan auringonnousuja ja -laskuja.

Tämä matka muutti minua. Se osui syvälle sieluun, keskelle tunteikkaimpia teinivuosiani. Se jätti minuun ikuisen janon. Tämä matka oli suuri tekijä siinä, että suurimmaksi unelmaksi muodostui ulkomaille muuttaminen. Opin näkemään, että elämää on monenlaista ja siinä on hyvät ja huonot puolensa ihan kaikkialla.

Tuosta matkasta tulee tänä kesänä 15 vuotta. Olen sen jälkeenkin ollut muutamalla merkittävällä matkalla, mutta olen matkustanut myös paljon keräillen kohteita. Viime vuosi oli tavallaan matkailuhistoriani kulminaatiopiste. Kohteita kertyi noin 25 mutta valitettavasti se sielukkuus oli suurelta osin hukassa. Pelkästään kohteiden takia reissaaminen tappaa matkustamisen taian. Yritin vältellä avioeron jättämää tyhjyyttä ja kipua haahuillen ympäri Eurooppaa.

Ei se kohteiden määrä ja instagram-kuvien harmonia, vaan se jännitys, toiveikkuus ja se sielukkuus. Enemmän läsnäoloa ja tunnetta. Uusien ja eksoottisen paikkojen tuomalla adrenaliinilla voi ehkä lääkitä erilaisia kiputiloja mutta se ei paranna tautia ja mikä pahinta, sen vaikutus laimenee.   

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
vimma

Vallankumous vaatekaapissa -saaga saa jälleen jatkoa. Tällä kertaa aiheena on eräs ajoittaista raivoa aiheuttava henkinen kompastuskivi: alennukset. Kaikenlaiset tarjoukset leikittelevät psyykeillämme ja täällä ilmoittautuu eräs erittäin heikkomielinen. Tarjous on minulle usein syy ostaa. Ei haittaa, mikäli tuote on vähän sinnepäin, tai ei oikeastaan sinnepäinkään, osaan joka tapauksessa selitellä asiat parhain päin ja lompsa aukenee simsalabim.

Olen ostanut yksinkertaisesti hirvittäviä asioita säästön verukkeella. Tämän taustalla on se, että olen oikeasti laadun ja arvon suhteen täysi ummikko. Osaan ainoastaan tuijottaa hintalapussa olevia numeroita, joilla ei välttämättä ole suoraa yhteyttä arvoon tai laatuun. En ole pysähtynyt miettimään vaatteiden arvoa, joten olen ainoastaan tuijotellut hintalappua siinä naivissa uskossa, että hinta kertoo totuuden vaatekappaleen arvosta. Tällä logiikalla alennus on siis suoraa säästöä.

Kokemuksella voin kuitenkin sanoa, että hyviä vaatteita saa harvoin hyvistä alennuksista. Hyvällä vaatteella tarkoitan tässä sellaista vaatekappaletta, jossa kohtaavat laadukas kädenjälki ja materiaalit sekä klassinen, aikaa kestävä tyyli. Tarjouksessa on yleensä ne kauden kaikkein hirveimmät trenditekeleet tai surkealaatuiset rätit. Näiden perässä olen eksynyt polulta lukemattomia kertoja.

Listaan nyt muutaman esimerkin alennuslöydöistäni.  

- Over-sized, revitty minimittainen farkkupaita, jota käytetään mekkona  

- Kokoa liian isot valkoiset sandaletit

- Keltainen tie-dye kesämekko

- Stretch-kankaasta tehty ”denim”-mekko kokopitkällä vetoketjulla

- Kimara liian pitkiä maksimekkoja ja -hameita

- Noin jätesäkillinen erilaisia huiveja ”mielenkiintoisilla” kuvioilla

- Verkkokalvot polttavat pinkki ulkoilutakki

- Liian kireät juoksuhousut

Lienee sanomattakin selvää, että säästetty on, lähinnä siis järkeä. Olen saattanut olla etsimässä jotakin tiettyä vaatetta, mutta päätynyt lopulta vaihtamaan sen korilliseen säästörättejä, koska alennuksen huuma on ollut kuin huumetta. Kotona kaivan sitten pussista käyttökelvottomiksi röyhelöityjä pikkupöksyjä, neonvärisiä asusteita ja mitä tahansa väärässä koossa. Katumus iskee viimeistään seuraavana päivänä.

Luen tällä hetkellä Dominique Loreaun kirjaa L'art de la Simplicité - How to Live More with Less, joka tarjoaa japanilaisen kulttuurin inspiroimia ajatuksia elegantista elämästä. Kirja on pullollaan vaikeasti sulavia ajatuksia, joihin voisin palata myöhemmin, mutta kuitenkin tänä aamuna yksi lause kirjassa huusi nimeäni. Never buy anything simply because 'it's a bargain'. Tämä minun täytyy ehkä valita seuraavaksi tatuoinnikseni ja näkyvälle paikalle, sillä tiedän, että vaikka kuinka nyt vannon kautta kiven ja kannon, houkutuksia tulee vielä elon tiellä vastaan.

Olen kuitenkin vakuuttunut, että tämä on vaatekaappini vallankumouksen teesi numero kaksi: alennusten takia ostamisen on loputtava.

 

Share
Ladataan...

Pages