Ladataan...
vimma

Vieressäni istuva herttainen hr-assistentti kertoo minulle siskostaan, joka on raskaana. Vauvan liikkeet sisälläsi tulevat olemaan elämäsi paras tunne! Hän sanoo tämän lohduttaakseen minua. Minä en vielä tunne lapseni liikkeitä. Tunnen ainoastaan sisälläni heränneen pedon. Hormoonipaholaisen, joka velloo ruumiissani pahoinvoinnin hyökyaaltona.

Hän ei ymmärrä miltä tuntuu, kun nälästä, pahoinvoinnista ja väsymyksestä kasvaa kaiken nielevä hirviö. Yritän olla välittämättä tytön puolivillaisesta lohdutuksesta, joka saartaa minut entistä syvemmälle yksinäiseen kuiluuni. Otan hänen huoneenlämpimän sympatiansa vastaan ja palaan työpöydälleni nieleskelemään pahaa oloani. Mietin kuitenkin hänen sanojaan. Miltä lapsen liikkeet tuntuvat?

Luen naisesta, jonka kylkiluu on murtunut sikiön napakasta potkusta. Mietin miltä tuosta naisesta on tuntunut. Oliko hän vihainen sikiölle? Olisinko minä vihainen sikiölle, jos se runnoisi kylkiluuni muruiksi? Äidin ei sovi tuntea katkeruutta lastaan kohtaan, ei vaikka raskaus musertaisi kylkiluut. Onko minusta tullut hautomakone?

Vähittelen raskauteni sävy muuttuu. Huomaamatta pahoinvointi hellittää ja lapsen liikeet voimistuvat. Ne ovat mystisiä. Vieras olento liikkuu sisälläni ja se on sekä kummallista että ihan tavallista. Tunnen levollisuutta, kun lapsi myllertää sisälläni, muttei se kuitenkaan ole magiaa.

Joskus en voi olla naurahtamatta ääneen, kun vauva onnistuu sopivasti kutittamaan vatsanpeitteitä. Nämä hetket muistuttavat minua siitä, että me kaksi jaamme yhden kehon. Näin me olennot lihallistumme tähän maailmaan, toistemme läpi. Kehoni on enemmän minun kuin kenenkään muun, mutta se ei silti kuulu minulle. Se kuuluu tälle todellisuudelle, jossa meidät ommellaan kiinni lihaan ja luonnon kiertokulkuun. Minä en tunne vierasta sisälläni, eikä hän kuulu minulle, mutta me olemme yhdessä. Me koemme jotakin, minkä vain me kaksi yhdessä voimme kokea.

Share
Ladataan...

Ladataan...
vimma

#metoo

Seksuaalisen häirinnän teemaan tarttuivat monet bloggaajat, ja monella oli painavaa sanottavaa. Stellan tarinassa oli kuitenkin kohta, joka osui niin lähelle, että se kohotti omatkin muistot pintaan. Minulla on nimittäin tismalleen samanlainen tarina kuin hänellä. Ala-asteella joukko poikia vei minut piiloon koulun taakse, osa piteli kiinni käsistä ja jaloista, kun toiset koskettelivat takapuolta, rintoja ja jalkoväliä. Vastaan sanominen ei auttanut. Rimpuilu ei auttanut. Huutaminen ei auttanut.

Tämä ei ollut ainut kohtaamiseni näiden poikien kanssa, asiatonta koskettelua jatkui vuosia. Eräällä kerralla poikalauman pahamaineisin ahdistelija hiipi taakseni, kun minä ja ystäväni olimme opettajan pyynnöstä puhumassa koulun keittäjän kanssa. Seisoin limittäin ystäväni takana ja poika seisoi suoraan minun takanani. Hän laittoi kätensä jalkojeni väliin ja alkoi hieroa. Korvaani hän kuiskasi "sua mä en olekaan aikoihin kokeillut." Tavallisesti pistin ahdistelijoille vastaan, mutta keittäjän edessä olin kuin suolapatsas. En voi sanoin kuvailla, miten paljon minua hävetti. Minua hävetti se, että hän koskettelee minua paikkaan, johon kukaan ei saisi koskea. Minua hävetti se, etten uskaltanut tehdä mitään keittäjän olessa paikalla. Poika tiesi tämän ja käytti tilannetta hyväkseen. Tunsin itseni täysin alistetuksi ja häpäistyksi.

Nämä ja lukemattomat muut tapaukset tapahtuivat minulle ala-asteella. Olin lapsi, eikä seksuaalisuuteni ollut herännyt. En täysin ymmärtänyt mitä minulle tehtiin tai miksi se tuntui siltä kuin se tuntui. En ymmärtänyt miksi, mutta haaroihin koskeminen tuntui todella pahalta. Väärältä. Julkealta. Väkivallalta. Olin niin nuori ja niin kokematon, etten ymmärtänyt, miten väärin nämä teot olivat. Vasta vuosikymmen myöhemmin, juteltuani muualta tulleiden kanssa, tajusin, ettei kaikkien ala-asteilla tapahtunutkaan tällaista.

En ole koskaan unohtanut näitä kokemuksia, ne ovat mielessäni kristallin kirkkaina. Olen kuitenkin selvinnyt näiden kokemusten kanssa mielestäni hyvin. Olen huomannut, että ne ovat jokin verran vaikuttaneet siihen, miten koen intiimin kosketuksen parisuhteessa, mutta koen pääasiassa olevani kunnossa.

En varsinaisesti koe kantavani kaunaa näille pojille. Suurin osa pojista, jotka osallistuivat tyttöjen seksuaaliseen ahdisteluun tällä ala-asteella, olivat suurimman osan ajasta kivoja ja kunnollisia poikia. Siis "ihan tavallisia" poikia. Tämän koulun tapauksessa on helppo tehdä tämä päätelmä, sillä ahdistelu alkoi vasta silloin, kun mainitsemani lauman pahamaineisin ahdistelija siirtyi luokallemme toisesta koulusta. Tämä poika oli moniongelmainen, sen ymmärsin jo silloin, ja hän villitsi joukon poikia, jotka eivät ennen hänen tuloaan osoittaneet minkäänlaisia merkkejä tämän tyyppisestä käytöksestä.

Luettuani Stellan jutun tänä aamuna, istuin hetken sohvalla pyöritellen näitä muistoja mielessäni. Havahduin siihen, kun tajusin, että minullahan kasvaa mahassani pieni poika. Mieleeni tuli kauhein mahdollinen ajatus, entä jos meidänkin poika...

Jos lähes kaikilla naisilla on kokemuksia seksuaalisesta häirinnästä, niin aika suurella osalla miehistä täytyy olla kokemusta ahdistelusta. Osalla niistä "ihan tavallisistakin" miehistä täytyy olla kokemuksia tästä. Ei kai marginaalinen joukko moniongelmaisia ehdi kaikkialle ahdistelemaan kaikkia naisia? Mietin elämäni miehiä, isääni, veljeäni, aviomiestäni, eksääni...ei kai. Nekin pojat, jotka meidän ala-asteella osallistuivat ahdisteluun, olivat "ihan tavallisia" poikia. Tunsin nämä pojat, he tulivat "hyvistä" kodeista ja heillä oli "hyvät" vanhemmat, jotka varmasti yrittivät parhaansa. Tämä on esikoistaan odottavalle äidille pelottava ajatus. Miten minä voin onnistua poikani kanssani niin, ettei minun koskaan tarvitse kuulla, että hän on osallistunut tällaiseen?

Minusta olisi mielenkiintoista kuulla tarinoita seksuaalisesta ahdistelusta ahdistelijoiden suusta. Ei ehkä niiden, jotka ovat vuosia käyttäytyneet näin, koska eivät usko, että siinä on mitään väärää, vaan niiden, "ihan tavallisten" miesten ja poikien, jotka ovat jollain tavalla ajautuneet näihin tilanteisiin. Niiden, jotka liian nuorina ja hölmöinä lähtivät joukon painostuksesta mukaan. Niiden, jotka joivat itsensä niin känniin, etteivät hallinneet itseään. Niiden, jotka tekivät jotain mitä katuivat. Haluaisin oppia ymmärtämään miehen seksuaalista viettiä ja sen yhteyksiä vallankäyttöön sekä kontrollin menettämiseen. Haluaisin kuulla näitä tarinoita, koska uskon, että niistä voisimme oppia, miten kasvattaa poikiamme välttämään näitä tilanteita.

Share
Ladataan...

Ladataan...
vimma

Viime viikot olen miettinyt sitä, miksi olemme niin herkkiä etsimään onnea itsemme ulkopuolelta. Haluamme, että jokin ympäristössämme tekee meidät onnelliseksi. Menestys, parisuhde, lapset, ulkonäkö, asema, raha, matkailu ja kaunis koti ovat esimerkkejä asioista, joiden varaan oma onni lasketaan. Niihin kohdistuu pohjaton määrä odotuksia. Käytämme kokonaisen elämän jahdaten kuka mitäkin, toivoen ja uskoen, että jonakin päivänä saavutamme vihdoinkin jotakin, joka tuo kestävän onnen.

Näiden asioiden jahtaaminen altistaa meidät sääntöjen loputtomalle verkostolle. Osa näistä säännöistä on sisäisen totuutemme mukaisia, osa ei. Lapset kasvatetaan tällä tavalla, parisuhteessa ollaan sillä tavalla ja koti sisustetaan tähän malliin. Perusolettamus on, että paksu lompakko, hyvätapainen kumppani, moitteeton koti ja nuhteettomat lapset luovat ympäristön, jossa minun on hyvä olla. Jos tyhjyys odottamatta alkaa kaivertaa, on meillä loputon lista merkityksettömiä diagnooseja ja diapamit.

Kaikki nämä asiat voivat kuitenkin kadota hetkessä. Kuinka voimme olla vapaita, jos elämme koko elämämme peläten näiden asioiden menettämistä? Mitä tekisit, jos elämä riisuisi sinulta kaiken sen, jonka varaan olet onnesi rakentanut? Osaisitko silti olla onnellinen?

Kävelin kotikaupunkini katuja, joilla maailman ääripäät elävät rinta rinnan. Jalopuiden ja huippumuotiliikkeiden reunustamalla kadulla ihmiset käyskentelivät parhaissaan. Oli viimeisimmät vetimet, kirurgien veitsin kohennetut kasvot, viimeisen päälle siistityt koirat ja hyvän vuosipalkan hintaiset autot. Vain muutaman metropysäkin päässä on minun kotikatuni. On kerjäläisiä, alkoholisteja, vammaisia, likaisia kauppoja, halpahalleja ja dönerin rasvainen tuoksu. Yhtä kaikki ihmisiä, jotka yrittävät pitää päänsä veden pinnan yläpuolella. Altaan kumpaankin päätyyn voi hukkua.     

Minulla on yksi vankka uskomus. Meidät on kaikki luotu tasavertaisiksi. Elämme nostaen toisia ja painaen toisia alas, ja se vääristä totuutta. Jokaisella meistä on lahja. Oman lahjansa antaminen maailmalle avaa oven kestävään onneen. Se on tarkoituksenmukaista elämää, jonka sivutuotteena turhuudet sulavat pois.

Räpiköimme syvissä vesissä. Kaikessa viisaudessamme olemme väärinymmärtäneet sen, mitä onni on. Kestävä onni on olosuhteista riippumatonta. Miten sen löytää? Siihen on 7,5 miljardia vastausta. Uskalla etsiä oma vastauksesi.    

Share
Ladataan...

Pages