Kun matkustelu ei täytä sielussa olevaa aukkoa

Ladataan...
vimma

Olenko ainut jonka mielestä matkustamisesta on tullut eräänlainen kilpavarustelun areena? Matkustelun kilpavarustelu ei kuitenkaan ole suoraviivaista, sillä paremmuutta voidaan hakea monenlaisilla mittareilla. Reissut voivat olla pidempiä tai kalliimpia, ne voivat olla enemmän luksusta, tai halvempia ja eettisempiä, ne voivat olla ”aidompia” tai eksentrisempiä ja eksoottisempia, tai lähempänä kotia. 

Matkustelu on mahtavaa ja sitä, niin kuin ihan kaikkea muutakin, kannattaa tehdä oikeista lähtökohdista. Viime aikoina olen miettinyt sitä, kuinka suunnitelmalliseksi hifistelyksi muuttuneesta matkustelusta katoaa sielukkuus. Syyllistyn tähän myös itse. Tämän tyyppinen kehitys ihan kaikessa on aikamme kansantauti. 

Elämän tärkeimmät matkat tuntuvat sielussa asti. Elämäni ehkä merkityksellisin matka tapahtui, kun olin 15-vuotias. Perheeni vietti kuukauden kesäloman automatkaillen Euroopassa. Maita matkalla kertyi yli kymmenen. Yöpyessämme telttailualueilla sekä loma-asunnoissa näimme aitoa paikallista elämää. Näin Euroopan moninaisuuden Ruotsista Espanjaan. Vietimme tunteja liikenneruuhkassa Autobahnilla ja yövyimme homeisessa lähiössä tunnin matkan päässä Barcelonasta. Näin Amsterdamin huorat ja kerjäläiset sekä Versaillesin palatsin Pariisin ulkopuolella. Koimme vuorovedet Ranskan Bretagnessa ja Alpit Sveitsissä. Näin luksusjahdit Monacossa ja tutustuin kyykkyvessaan Italiassa.

Matka ei todellakaan ollut pelkkää juhlaa. Olin 15-vuotias ja teinihöyryissä on vaikeaa viettää aikaa viiden hengen perheen kanssa pienessä autossa tai teltassa. Riitelin äitini kanssa, sairastin, häpesin kuukautisiani ja vihasin telttailua. Mutta rakastin istua autossa ja katsella maisemia musiikkia kuunnellen. Niinpä minä ja Bruce Springsteen käytimme yhden kesäkuun tien päällä katsellen Euroopan auringonnousuja ja -laskuja.

Tämä matka muutti minua. Se osui syvälle sieluun, keskelle tunteikkaimpia teinivuosiani. Se jätti minuun ikuisen janon. Tämä matka oli suuri tekijä siinä, että suurimmaksi unelmaksi muodostui ulkomaille muuttaminen. Opin näkemään, että elämää on monenlaista ja siinä on hyvät ja huonot puolensa ihan kaikkialla.

Tuosta matkasta tulee tänä kesänä 15 vuotta. Olen sen jälkeenkin ollut muutamalla merkittävällä matkalla, mutta olen matkustanut myös paljon keräillen kohteita. Viime vuosi oli tavallaan matkailuhistoriani kulminaatiopiste. Kohteita kertyi noin 25 mutta valitettavasti se sielukkuus oli suurelta osin hukassa. Pelkästään kohteiden takia reissaaminen tappaa matkustamisen taian. Yritin vältellä avioeron jättämää tyhjyyttä ja kipua haahuillen ympäri Eurooppaa.

Ei se kohteiden määrä ja instagram-kuvien harmonia, vaan se jännitys, toiveikkuus ja se sielukkuus. Enemmän läsnäoloa ja tunnetta. Uusien ja eksoottisen paikkojen tuomalla adrenaliinilla voi ehkä lääkitä erilaisia kiputiloja mutta se ei paranna tautia ja mikä pahinta, sen vaikutus laimenee.   

 

Share
Ladataan...

Kommentit

Kiti
Katso tarkemmin

Olipa hieno kirjoitus, osui ja upposi!

Mua ärsyttää kilpailuasetelma matkustamisessa. Täytyisi käydä mahdollisimman erikoisissa ja eksoottisimmissa kohteissa, Teneriffa puolestaan tuntuu olevan maailman noloin paikka. Pitäisi etsiä sitä "aitoa" elämää, mutta kuka sen päättää, kenen elämä ja missä on epäaitoa? Ja matkakertomuksissa ne huonot puolet jätetään aina kertomatta, ne pienet arkiset kömmähdykset tai suuremmat, esim. Aasian muovijäteongelma. 

Rakastan matkustelua, ja pääsen fiilikseen jo pienestä retkestä naapurikaupunkiin tai Tallinnan päiväristeilystä. Ne pari pidempiaikaista kaukomatkaa, joilla olen ollut, ovat olleet upeita, mutta veikkaan, että jos sellaisia tekisi joka vuosi, kaiken ihmellisyyteen turtuisi.

vimmablogi
vimma

Kiitos kommentista. Ihanaa, etten ole yksin ajatuksineni.

Sen lisäksi, että tietyt kohteet, kuten Kanariansaaret ovat "noloja", myös tietyt ravintolat, hotellit, liikkeet ja perinteiset nähtävyydet ovat out. Itse rakastan nähtävyyksiä, mutta yhä useammin löydän itseni ajattelemasta, että tämä on ihan "noloa" puuhaa. Ihan mahdotonta suunnistaa näiden uusimpien trendien luomassa sääntöviidakossa. Matkustamiseen, ja ihan kaikkeen muuhunkin, toivon ennen kaikkea enemmän tunnetta, vähemmän pintaa!

Ihanaa viikkoa sulle! :)

Ja sitten toisaalta kaikkein hipstereimmät tuntemani ihmiset matkustavat normcoresti nimenomaan Kanarialle (mutta ilmeisesti on täytynyt kerätä niitä uskottavia paikkoja tarpeeksi, että rento Kanarian loma voi olla cool). Toi on nimittäin niin totta, mitä sanoit, niitä kilpavarustelukategorioita on älyttömästi, myös "olen niin cool, etten välitä, mitä muut ajattelevat". 

Mulla myös lapsuuden ja teini-iän perhematkat jätti niin syvät jäljet, että niitä on vaikea ylittää. Lisäksi en juurikaan nauti rannalla makaamisesta (max 3 h, jonka jälkeen pitäisi olla välittömästi suuren kaupungin virikkeitä ympärillä), enkä kuumuudesta (yli 25 astetta), vihaan lentämistä ja autoillessakin pitäisi olla kiinnostavaa ja vaihtelevaa katseltavaa ulkona ja upeita pysähdyspaikkoja vähintään kolmen tunnin välein. Niinpä en ole onneksi ajautunut kilpavarusteluun, kun lähinnä matkustamme sukulaisten luo, tai esim jonkun must-see-näyttelyn tai -esityksen takia, enimmäkseen Euroopan sisällä. 

vimmablogi
vimma

Heh, tää oli hauska! Unohdinkin kokonaan tämän normcore-kategorian. :D Ja juuri näin, parasta vaan irtisanoutua koko leikistä ja olla yrittämättä olla mitään. Miten se olikin ennen niin helppoa?  

Kommentoi

Ladataan...