Ladataan...
Vinkkipankki

Herään hiljaisuuteen. Ei todella kuulu mitään. Avaan verhot ja aurinko tervehtii heittäen kimalletta meren päälle. Hedon Spa & Hotellin parvekkeilta näkyy meri ja rantakin. On vähän eriskummallista nähdä klassinen hiekkaranta maisema, mutta huurteisena. Hieman lunta on yöllä satanut jäätyneiden hiekkadyynien päälle.

Olemme Pärnussa, täällä eteläisen Viron kesäparatiisissa, mutta paratiisi tämä on talvellakin. Jotenkin ihanaa kun kesäisin aktiivisia auringonottajia kuhiseva ranta on nyt tyhjä ja vain muutama koiranulkoiluttaja nauttii rantaviivasta. Minäkin lähden rantaan kävelylle ja täytyy sanoa, että tunne on meditatiivinen. Ei oikeastaan tuule, aurinko lämmittää ja pikkupakkanen poskissa tuntuu. Aurinko muuttaa meri-maalaustaan koko ajan ja vaaleat dyynit ovat osittain lumessa ja alta näkyy vielä kesän muistoja.

Hedon Spahan kannattaa lähteä siis talvellakin. Erityisesti silloin kun haluaa loppuvuoden kiireistä paussia. Hiljaisuus ja vähäiset vastaantulijat todella rauhoittavat ja kylpylän estetiikka on tarkkaan harkittua ja silmää lepää. Hedon Spa koostuu uudesta modernista hotelliosasta huoneineen ja ravintoloineen, sekä vanhasta jo 1926 valmistuneesta vanhasta mutakylpylästä, jossa mutakylpyjä saa edelleen day spa -hoitoina. Neuvostoaikoina kylpyläpalatsia kutsuttiin ”terveyden temppeliksi”. Ylvään näköinen paikka on edelleen ja olo onkin kuin jumalattarella kylpiessä kauniissa tiloissa.

Kylpyläkävijöille on monenlaisia mahdollisuuksia nauttia hemmottelusta. Yleinen puoli on melko pieni, mutta sopiva. Suuria altaita ei tässä tarvitakaan, kun rentoutumaan on tultu. Lempparikseni nousee höyrysauna, jossa lempeässä 45 asteessa iho nauttii ja olo puhdistuu. Yleisen puolen lisäksi on mahdollista lunastaa Hiljaiseen Kylpylään pääsy, jossa tiloja löytyy enempi. Hiljainen kylpylä on aikuisille ja nimensä mukaisesti hiljaisuuden mekka. Pääsymaksun hinnalla saa kauniin kosmetiikkalaukun, jossa on kylpylän itse teettämiä kuolleen meren suolasta koostettuja kylpytuotteita. Purkit ovat hyvän kokoisia ja jalkakylpy-suolaa, sekä voiteita jää kotiinkin vietäväksi. Laukun saa myös kivaksi muistoksi. Kylpylässä vietän pari tuntia ja olisin viihtynyt pidempäänkin ellei ilta olisi saapunut ja pistänyt paikkaa kiinni. Suolahuone oli esteettisesti ihana ja mukava paikka rentoutua. Pienet altaat ovat tilassa jalkakylpyjä varten. Jalkoja liottaessa voi nauttia Hedonin yrttiteetä, joka kuuluu Hiljaisen Kylpylän hintaan. Hiljainen kylpylä on kiva ottaa oleskelun alussa, jolloin jäljelle jääneitä tuotteita voi käyttää koko matkan ajan, tai niin pitkään kun niitä riittää.

Huoneet Hedonissa ovat simppelit. Ranta-estetiikkaa ja laadukkaita materiaaleja, hyvin suunnitellut pohjat ja parvekkeet tuovat mukavuutta. Aamiainen on melko perinteinen, mutta erityisestä erilaiset leivät, josta virolaiset tunnetaankin ovat mieleeni. Myös arvostan täydellisesti keitettyjä kananmunia, joissa keskusta on vielä pehmeä, muttei valu. Pekonikin oli rapsakkaa. Hedelmäsalaattia olisin kaivannut tuoreversiona.

Henkilökunta on kautta oleskelun erittäin avuliasta ja mukavaa. Asiointi suomenkielellä sujuu ja illallinen ravintola Raimondissa on makoisa kokemus. Menun pääartikkeleiden välissä saamme nauttia monista keittiön tervehdyksistä.

Vielä hetki ennen lähtöä teen pienen kävelyn rannalla, joka on hotellin sijainnin ykkösjuttu. Kaukana keskustan palveluistakaan ei olla ja huvila-alueen funkkispalatsit ovat aivan vieressä, mutta silmät ja mieli lepäävät rannalla auringon paisteessa. Pulssi tasaantuu ja parin päivän jälkeen olen latautunut kohtaamaan vielä loppu vuoden kiireet.

Postaus tehty yhteistyössä Hedon-hotellin kanssa.

https://www.hedonspa.com/fi/

Share

Ladataan...
Vinkkipankki

Venetsian tunnettua taidebiennaalia on vielä vajaa viikko jäljellä. Jos nyt et satu Italian suunnilla olemaan niin Vinkkipankkiiri tarjoaa vielä mahdollisuuden nojatuolimatkailuun. Tässä kuvakooste biennaalista - nauti!

Kuvat: www.vernakovanen.com

Share

Ladataan...
Vinkkipankki

Tekis mieli keikalle. On tehnyt mieli jo vuosikymmenen ja niin sitä on tullut mentyäkin. Välillä into oli niinkin kova, että keikoilla saattoi hyvin käydä kolmella viikossa. Joskus jopa neljällä. No joo, määrä ei ollut tärkein vaan imu. Tuntui, että klubi-ympäristössä on aina mahdollisuus jollekin jännälle. Tapasi mielenkiintoisia tyyppejä. Oli kreisejä muotiluomuksia ja tyylejä. Hahmoja riitti ja toki riittää edelleen. Nykyään en käy enää neljästi viikossa, mutta usein kuitenkin ja nimenomaan artistit ja klubikonseptit vetää puoleensa edelleen.

Koko elektronisen musan diggailu lähti 16-vuotis synttäreiltäni. Olin Black and White Recordsin ikkunassa katsellut Jori Hulkkosen levyä. Olin kiinnostunut valokuvaamisesta ja kannen kuvan perusteella kiinnostuin kyseisestä vinyylistä. Selitin ystävälleni levystä ja hän toikin sen minulle synttärilahjaksi. Juhlat vietettiin äitini luona ja hänelle onneksi oli vinyylisoitin, vaikkakin Kaija Koon levyjä varten. Pistettiin levy pyörimään ja jotenkin se loputon biitti vei tiloihin, joista en ole päässyt pois vieläkään. Enkä haluakaan. Jotain jatkuvassa sykkeessä on ihanaa. Kalle Kinnusen toimittamassa Kone-Suomi kirjassa kuvaillaan konemusikkia ”heimoja yhteen kutsuvaksi ääneksi” ja samalla individualistiseksi kokemukseksi. Siinä ehkä sen salaisuus samalla ”kaikki yhdessä ja jokainen oman kokemuksensa kanssa”.

Khaos Publishingin kustantama järkäle Kone-Suomi on kulttuuritoimittajana ja Lifesaver-levykaupastakin tunnetun Kalle Kinnusen toimittama. Kirja käsittää esseitä eri konemusiikkiin liittyviltä henkilöiltä ja toimittajilta, joilla kirjoittamisen lisäksi on kulunut aikaa tanssilattioilla.Valokuvaaja Helen Korpak on kuvannut potretteja kirjaan alan ihmisistä ja alan ihmisten kasvutarinat musiikin pariin ovatkin todella kiinnostavaa luettavaa. On hauskaa miten eri tyyppisiä tarinoita tekijöillä on, mutta silti niin samanlaisia: intohimo musiikkia kohtaan ja rakkaus kokeiluun on vienyt eteenpäin.

Paljon eri klubbailun aikakausia on muutamaan vuosikymmeneen mahtunut. Itsellä Jori Hulkkosen keikat aluksi vetivät, mutta myös piskuisen Oujee-klubin La Perse-iltamat räjäyttivät potin. Muistan sen kokeellisuuden mitä nu-rave tyyli toi mukanaan. La Perseen tyypeillä oli McDonaldsin ranskistötteröistä tehtyjä laukkuja ja hattuja. Tyylikkään ja mauttoman yhdistely on kiinnostavaa. Itsekin repäisin ja pukeuduin näihin iltoihin milloin Absolutely Fabulousin Patsyn inspiroimana ja kerran tyynyliina toppina. Tyynyliina tosin ei ollut mikä tahansa vaan kirkkaan keltainen hymiöllä varustettu täydellinen acid-vaate. Ei kylläkään kovin istuvaa mallia.

Arkistokuvat Kone-Suomi kirjassa on herkkuja. Konemusiikki skene on kautta aikojen ollut niin värikäs ja visuaalinen, että se puoli on asiallista nostaa framille. Itsekin keräilin joskus klubiflaijereita ja ei Vilunki 3000:kaan turhaan Vuoden graafikko –palkintoa saanut. Aivan kreisejä hänen flyerinsä ja julisteensa olivatkin. Taitaa olla itselläni yksi hänen tekemä Acid de France -jullari kehyksissä olohuoneessa.

Kone-Suomi on laadukas koontiteos koko skenestä vuosien varrelta. Se on kirjoitettu kivasti kokemuspohjaisella tyylillä, joka saa lukijankin muistelemaan. Varsinainen kaiken kattava historiikki se ei välttämämttä ole, mutta laaja kokonaisuus imua, fiiliksia ja sykettä.

Lukemista riittää ja mieli tekisi tanssimaan.

 

Kustantaja: www.khaospublishing.com

 

 

 

Share
Ladataan...

Pages