Ladataan...
Vinkkipankki

 

Esko Männikön näyttely ”Time Flies” Taidehallissa tarkastelee kauniisti ihmistä ja ajankulua. Tämä lause kiteytyi mieleeni, kun yritin kuvailla ystävälleni näyttelyn sisintä. Taidehalli on täynnä nyt Männikköä vielä viikon loppuun asti ja haluaisin, että kaikki kävisivät katsomassa sen. Herään usein itse museoissa pidettäviin näyttelyihin viimeisellä viikolla ellen ole ehtinyt vierailla heti näyttelyn avajaishumuissa, joten kokemuksen rintaäänellä rohkaisen, että vielä ehtii!

Taidehallin näyttely on laaja retrospektiivi valokuvaaja Esko Männikön uralta. Yksi Suomen kansainvälisesti tunnetuimpia valokuvantekijöitä näyttää tehneen urallaan jos jonkinmoista. Vaikka aiheiden kirjo on monipuolinen, kaikissa sarjoissa inhimillisyys nousee tunnoissani pinnalle. Männiköllä on hauska tapa tuoda kuvattava todella läsnä kuvaan, vaikka kuvattava sinällään vaikuttaisi poissaolevalta. Hän paljastaa palan muiden elämästä olematta röyhkeä. Männikkö on siis kiinnostavalla tavalla kiltti. Männikön klassikkoteossarja ”Naarashauki” on myynnissä alakerran myymälässä myös kirjana. Ostin itselleni kirjan kotiin, sillä juurikin nämä kuvat maaseutujen peräkammarin pojista tuovat minulle hyvän mielen. Kuvissa on jotain mikä luo uskoa ihmiseen. Näin itse Naarashauesta tuttuja teoksia ensimmäistä kertaa vedoksina. Suuressa koossa, kuvat saavat eritavalla valtaa, joka siirtyy mieleeni katselurauhana. On ihana katsoa peräkammarin poikien koteja rauhassa ja tarkastella jokaista yksityiskohtaa. Naarashauen pojissa ja ukoissa on persoonaa jos missäkin. Ilokseni huomaan yksityiskohtana myös kuinka kotien sisustuselementtejä on selkeästi mietitty ja näiden miesten kodit ovat persoonallisempia, kuin missään sisustuslehdessä nähdyt ”boheemikodit”.

Naarashauki teosten lisäksi mielenpainuvaa Taidehallin spektaakkelissa on ripustus. Männikölle ripustus on pyhä asia ja hän tekee itse kaikki kehyksistä, seinälle laittoon.  Kehyksien materiaalit vaihtelevat. Yhdessä puukehyksessä kasvaa jopa sammalta. Aika siistiä.

Ihanaa, kun Männikön mielen on annettu luoda ja hänen villeillekin ideoille on annettu tilaa.

www.taidehalli.fi

Näyttely tämän viikon sunnuntaihin 2.3. asti!

Kuvat: Esko Männikkö ja Taidehalli

 

Ladataan...
Vinkkipankki

Hei kaikille nykyisille lukijoille ja tuleville! Olen super onnellinen, että teitä on tullut tasaisena virtana lisää etsimään parhaita vinkkejä elämänlaadun maksimoimiseen. On ilo kirjoittaa, sillä tiedän ainakin jonkun löytävän uusia kokemuksia blogini kautta! Lisäksi itse saan viipyä kirjoittaessani pidempään mukavissa hetkissä, joita jaan teille.

Kuvaan suurimman osan kuvista blogiini itse, mutta blogin muun visuaalisen ilmeen halusin jättää kuvittaja-ammattilaisen käsiin. Vinkkipankkiiri kaipasi kasvoja, jotka graafikko Aliina Kauranne on nyt loihtinut esiin. Olen aivan fiiliksissäni uudesta vinkkipankkiirihahmostani ja mielelläni kirjoitan tuon kauniin ja veikeän hahmon takaa!

Mitä mieltä te olette uudesta konttoristani? :)

Lisäksi tämä uusi “Vinkkipankkiiri tykkää”-merkki on erityismitali, jonka ansaitsevat vain paikat, joissa ole todella nauttinut sydämeni kyllyydestä. Eli jos on aikaa vain yhteen, valitse sydänmerkillä varustettu vinkki!

ps. Aliinasta kirjoitan myöhemmin lisää. Pysykää kuulolla!

Ladataan...
Vinkkipankki

Onneksi tuli käytyä pitkästä aikaa tässä taannoin teatterissa. Nimittäin Kansallisteatterin Vuosisadan rakkaustarinat -näytöksessä. Sain lipun lahjaksi tietämättä, että kyseinen esitys oli edes ohjelmistossa. Aluksi silmäillessäni esityksen infoja vähän ahdisti yli kolmetuntinen näytös aika, mutta täytyy kyllä sanoa, että ahdistus oli täysin turhaa. Esityksen loputtua en enää edes muistanut koko pituutta, sillä niin intensitiivisen mukaansatempaava näytös oli.

Tarina kertoo kirjailija Märta Tikkasen suvusta ja hänen suhteestaan omaan mieheensä Henrik Tikkaseen. Esitys käy läpi Tikkasen suvun kolme sukupolvea Märtan kertomana, lavalla nähdään siis kaksi eri vuosisataa.

Märtaa näyttelevä Cecile Orbin on lähes kokoajan lavalla. Aluksi katsojana tätä ratkaisua päätyy ihmettelemään, mutta kärsivällinen katsoja palkitaan. Kolmen tunnin jälkeen tuntuu, että ajattelee itse Märtan aivoilla ja pystyy täysin samaistumaan lavalla riehuvan naisen tunteisiin. Ihokarvat nousevat kananlihalle, kun näyttämöllä tapellaan ja olo rauhoittuu kun avioparin riidat taas sovitaan. Tämä on teatterissa käymisen kultaa!

Myös lavastus on toteutettu mielestäni raikkaalla tavalla. Vaikka näytelmä ajoittuu moneen erilaiseen aikakauteen, ei ole päädyttyy raahaamaan lavalle jokaista vuosikymmentä kuvaavaa krääsää, vaan vaihdot toteutetaan mitä mielenkiinotoisimmilla valo- ja videoinstallaatio ratkaisuilla. Seiniin heijastetaan kirjailijan ajatuksia teksteinä samalla kun nämä asiat tapahtuvat reaaliaikaisesti lavalla. Kekseliästä.

Vuosisadan rakkaustarinat on hieno näytelmä naisista, rakkaudesta, suhteista ja kirjailijana olemisesta. Esitys mahtipohtinen ja heti klassikko, olematta tylsä tai vanhanaikainen – tämä oli hyvä!

 

www.kansallisteatteri.fi

 

kuvat: Stefan Bremer / Kansallisteatteri

 

 

Pages