Ladataan...
Vinkkipankki

Dokkarin täyteinen viikko takana. Docpoint-festivaali osoitti taas miten laadukasta dokkaria on nyt maailmalla ja kotimaassa tarjota ja tuntui siltä, että ohjelmistokattaus oli erityisen kiinnostava tänä vuonna. Poliittisuus näkyi myös vahvasti ohjelmistossa, mikä oli toki ymmärrettävää, lisäksi sosiaalinen media oli uutuus aiheena enemmän esillä. Vaikka näytöksiä ei enää festivaalin tiimoilta ole, elokuvia kannattaa väijyä Yleltä sekä seurata niitä niiden fb-sivuilla niin kuulee tulevista näytöksistä ja striimaus mahdollisuuksista.

Tässä pika-arvioni kahdesta Docpoint elokuvasta, jotka jäivät sydämeni ja mieleni kuvapankkiin huippusuorituksina. Molemmille antaisin tähtiasteikolla viisi tähteä!

Black Hole Mama (ohjaus. Heidi Piiroinen) 

BLACK HOLE MAMA Trailer from Heidi Piiroinen on Vimeo.

Valokuvaaja-tausta näkyy selkeästi kuvaustyylissä Heidi Piiroisen esikoiselokuvassa Black Hole Mama:ssa. Otot ovat kuin liikkuvia valokuvia, sommitelmat niin täydellisiä, että minkä tahansa hetken voisi pysäyttää onnistuneeksi stilliksikin. Aiemmin muunmuassa Vuoden Lehtikuva-palkinnon voittanut Piiroinen on kuvannut paljon ihmisiä. Tässä pääsemme sisälle ikäänkuin kuvaustilanteisiin. Jotenkin Piiroinen onnistuu todella hyvin tavoittamaan oleellisen kuvattavistaan ja on itsekin hyvin välittömän oloinen persoona dokumenttinsa näytöksen jälkeen pidetyssä Q&A-tilaisuudessa. Elokuva on tehty nollabudjetilla, mutta se ei kalva tulosta. Toivottavasti tällä taidon näytteellä heruu seuraaville elokuville rahoitusta paremmin. Jakomäkeläisistä kertova elokuva on vilpitön, elämän makuinen ja rohkea, mutta mutkaton henkilökuvaelma. Todella antoisaa katsottavaa, sekä kiinnostavia tyyppejä ja mahtavia sitaatteja pullollaan, kuten "En mä tilannu tätä elämää. Mun elämä ei ole mikään pizza." (Hippi)

The Land of the Enlightened (ohj. Pieter-Jan De Pue)

Tämä elokuva oli suorastaan ehkä parhain koskaan näkemäni dokumentti. Niin käsittämättömän kaunis kuvaus ja tarinan kerronta, sekä järkyttävä aihemaailma sai minut kirjaimellisesti haukkomaan henkeä elokuvissa. Ainakin olin melkein koko elokuvan ajan suu auki, niin että se oli aivan kuiva kun pääsin ulos salista. Oikeastaan olisin halunnut heti katsoa elokuvan uudestaan. The Land of the Enlightened oli elokuva jollaista en ole aiemmin nähnyt. Se oli niin pieteetillä tehty, että itkettää. Kahdeksan vuotta sen tekemiseen olikin elokuvan työryhmällä mennyt. 

Elokuvassa seurataan elämää sodan keskellä kuihtuvassa Afganistanissa. Kuvataan vuoristo solassa elävää lapsijengiä, joka elää ryöstäen karavaaneja, jotka kuljettavat mukanaan solissa timantteja ja opiumia. Välillä käydään myös sota-alueilla keräämässä maaminoja ja luoteja romukauppiaille. Opium on kuitenkin parasta valuuttaa ja saaliin kanssa lähdetään myös kosiomatkalle pikkutytön isän luo hakemaan lupaa avioliittoon. Tämän matkan tekee noin 10-vuotias jengiläinen. On käsittämätön ajatus, että elokuvan tapahtumat kaikki perustuvat tositapahtumiin. Ajatus siitä, että vaikeissa olosuhteissa vuoristossa asuu oikeasti tänä päivänäkin lapsia keskenään, jotka elävät pikku intiaanielämää. Elokuvasta välittyy kauniilla ja samalla karmaisevalla tavalla lasten lapsellisuus. Elämä on heille kuitenkin lasten leikkiä, mutta hyvin karua sellaista ja todellisuudessa hyvin kaukana siitä. Lasten lisäksi kuvataan myös jenkki-sotilaiden tukikohdassa nuoria solttupoikia, jotka bodaavat, puhuvat naisista ja  kuuntelevat teknoa, ja siinä sivussa välillä tulittavat "ties minne". Hekin tuntuvat kovin lapsellisilta. Käskyt tulevat vaan jostain ylempää ja tulittaminen on kuin jotain peliä pelaisi. 

Kohtaukset ovat hyvin elokuvallisia ja asetelmat täydellisiä. Silmä lepää karmaisevassa tarinassa liiankin hyvin. Elokuvan musiikki on myös erityisen nerokkaasti valittu. Klassisesta Bachista, teknoon ja räppiin keskellä vuoristoa. Tässä kahdeksan vuoden työ on hionut täydellisen timantin tarinasta joka on totta timanteista, opiumista ja miinoista, sekä lapsista, rakkaudesta ja sodasta.

Kuvat elokuvista Black Hole Mama ja the Land of the Enlightened

http://docpoint.info/en/

Ladataan...
Vinkkipankki

On perjantai ja ihana perjantai onkin sillä ystäväni on varannut pöydän meille ravintolaa Soil:iin Punavuoreen. Fredalla sijaitseva piskuinen ravintola hohkaa kynttilän valoa kadulle ja tulee lämmin fiilis kun tarjoilijat toivottavat rennosti tervetulleeksi. Pöytäpaikkoja ei ole kovin montaa, joten tänne kannattaa varata pöytä etukäteen. Soil on tapas ravintola, mutta sisustuksessa ei ole erityisesti haettu mitään etelän matkaa, lukuunottamatta vessan pikkutauluja lomakuvineen. Lista on helppo lukuinen, vaikkakaan hinnat eivät ole halvimmasta päästä. Nyt odotan laatua. 

Aloitamme illan oluilla ja niitä ei talossa ole kuin Moritzia, joka toki kyllä meille maistuu. Ensimmäiseen satsiin tilaamme vähän tapakulttuurista poiketen molemmille omat annokset. Seurani ottaa tartar-pihvin ja minä fritti-mereneläviä. Ja voi, kyllä me olemme tyytyväisiä. Tartar on super herkkua, sillä se on perinteistä poikean tehty aiolin kera, eli aioli on tartar-taikinassa sisällä. todella maukasta. Frittilautanen tuo mieleen viime kesäisen Barcelonan matkat ja ne lämpimät illat. Sopiva suola saa janoiseksi ja olutta lipitetään juttuja pulputtaen.

Seuraavaksi otamme jaettavaksi tomaattileipiä, joka erityisesti katalaanialueella alkupalana tunnetaan. Sen lisäksi otamme marinoidut oliivit, sekä lihalautasen pikkelöidyillä vihanneksilla. Tomaattileipä setti yhdelle on 1,80€. Edullinen se on vaikka ei siinä toki muuta olekaan kuin vaalea leipää ja murskattua tomaatti pisaralla oliiviöljyä. Tämä simppeli makuyhdistelmä on aivan heaven! Näitä päädymme vielä oluen painikkeeksi myöhemmin tilaamaan. Oliivit ovat todella maistuvat, mutta eivät kuitenkaan vedä vertoja espanjan makumatkan muistoille. Lihalajitelma taas on aivan bueno. Törkeän hyvä, ihanan rasvainen chorizo tahna yllättää ja muutkin makkaran saavat tyytyväisenä hymistelemään.

Kokonaisuutena Soil yltää huippu paikalle Suomessa testatuista tapas ravintoloista. Puoliksi jaettu lasku on 38€ per nenä, ja sen tästä mielellään maksaakin. Chorizotahnasta tulen haaveilemaan vielä unissanikin.

ps. Oluenhimoisina meiltä jäi viinit sikseen, joita kuulemma kannattaa Soilissa nostella. Soil nimittäin toimii myös viinien maahantuojana.

http://soilwineroom.fi

Shortly in english:

I really recommend the Soil Wine Room in Punavuori, if you´ll want to have a good quality tapas night. Nice simple atmosphere with lovely staff and extra good chorizo paste in meat plate and mouthwatering tartar! 

Ladataan...
Vinkkipankki

Kaikenkattava kauneus on ison budjetin jenkki-draama. Se on heti selvää, kun elokuvajulisteen näkee. Niin kallis tähtikattaus on mukana. Will Smith on pääosassa ja muissa merkittävissä rooleissa muunmuassa Kate Winslet, Keira Knigthley ja Edward Norton.  Julisteesta ja jouluisesta ensi-ilta ajankohdasta tulee kieltämättä mieleen, että onko tässä taas yksi kassamagneetiksi rakennettu romanttinen komedia tähti-näyttelijöillä, mutta löyhällä juonella? Arvaus osuu osittain oikeaan, mutta Kaikenkattava kauneus onnistui myös yllättämään. On totta, että elokuva oli melko kliseinen roolihahmoiltaan - ei mitään yllättäviä asetelmia. On tummaihoinen pariskunta, sekä nuoret boheemit näyttelijättäret, uranaiset ja miehet. Vähän ärsyttää asetelmat sinällään, kun ei ole uskallettu sekoittaa vaikka etnisyyksiä tai mitään, mutta näillä mennään. Yllättävyys tulee juonesta, joka onkin aika mielenkiintoinen, eikä elokuvaa katsoessa ole varma tuleeko hyvää loppua. 

Juonen perusta on suru lapsen kuolemasta, joka on vallannut mainostoimistojohtajan (Will Smith) mielen ja hänen työntekonsa kärsii. Will ei osaa oikein käsitellä tunteitaan ja ahdistuu tyhjään yksiöönsä ja rutiineihinsa. Hän kirjoittaa kirjeitä abstraktioille kuten rakkaus, kuolema ja aika purkaakseen vihaansa ja tunteitaan. Yhtäkkiä nämä alkavat vastata hänelle ja pohdnnat saavat uusia kierroksia. Näiden abstraktien käsitteiden pukeminen ihmisrooleihin on mielenkiintoinen kokeilu. Minkälainen ihmistyyppi olisi rakkaus, entä aika? Saati sitten kuolema. Kun mainosmies päätyy puhumaan näiden henkilöiden kanssa saa katsoja mielenkiintoisesti vertauskohtia oman elämäsä keskusteluihin. Itselleni tilanteet elokuvassa toivat mieleen oman elämäni tiukkoja paikkoja ja niissä vaihdettuja sanoja. Mihin käsitteeseen ne sanotut sanat sopivat ja pitäisikö asioille olla vähän armollisempi ja tosiaan ajatella, että kuolema ei ole pimeä voima, vaan yhtä heikko kuin ihminen, joku random tyyppi, jolla on päällään valtava surun taakka.

Elokuvan jälkeen on hyvä varata leffakaverin kanssa aikaa jutustelulle tuopin äärellä. Itsellä ainakin elokuvan jälkeiset keskustelut olivat kultaa, ennemmin kuin elokuva sinällään, mutta Kaikenkattavalle kauneudelle kiitokset aiheen herättelystä. Ja tietysti vielä ablodit ihanalle Kate Winsletille. Upea näyttelijä ja nainen.

Kuvat: Kaikenkattava kauneus pressmaterial

Pages