Hiukset

Ladataan...
Virpi Veronica

Hiuksia on letitetty historian havinassa monin eri tavoin.

 

Hiuksia on muokattu kautta aikojen.

Faaraoiden Egyptissä ylhäiset naiset olivat kaljuja, mutta peittivät kaljunsa kalliilla peruukeilla.

Tauluista löytyy upeita Eurooppalaisia hienosto naisia kampauksineen.

Länsimaissa naiset ovat pääsääntöisesti peittäneet hiuksensa aina 1900-luvun puoliväliin asti joko huivilla tai hatulla.

Päänpeittäminen liittyi kuitenkin enemmän siisteyskäsitykseen kuin moraaliin, eikä se siten ole verrattavissa "joidenkin" vaatimaan hiusten peittämiseen.

Nutturalle laitetut pitkät hiukset saatetaan yhdistää konservatiivisuuteen.

Naisten pitkät hiusmallit ovat yleisesti muuttuneet 1960-luvulta lähtien vapaammiksi. 

Nykyään naisilla näkee vain harvoin huomattavan koreaa ja huolella laitettua arkikampausta.

Kaljuus on naisilla harvoin valittu tyyli, joskin sitä tyyliäkin löytyy.

Useimmissa maailmanhistorian kulttuureissa miehillä on ollut pitkät hiukset.

Kiinalaisissa vanhoissa tauluissa näkyy nutturoita. Taulut avaavat ovet historiallisiiin kampauksiin.

Roomassa vallitsi kauneusihanne, jossa miehillä on lyhyet hiukset, naisilla pitkät. Lisäksi ihanteeseen kuuluu, että miehen parta on joko ajettu tai lyhyt ja siisti. Mielestäni tämä on yleinen kauneusihanne. Tosin kauneusihanteista ei kannata kiistellä, sillä ne ovat mielipide asioita.

hiukset.jpg

Raamattu kertoo Simsonin voimien liittyvän hänen hiuksiinsa.

Renessanssin aikaan hiuslisäkkeet yleistyivät ja pitkät hiukset olivat yläluokan symboli.

On myös ihmisiä, jotka tunnetaan hiustyylistään. Elvis ja Marilyn Monroe. Minulla oli kesäkuun vaaleat Marilyn hiukset, juuri vaihdoin värin pirteän punaiseksi.

Irokeesi yhdistetään intiaaneihin.

* * * * *

Mukavaa heinäkuun jatkoa kaikille suloisille blogini lukijoille.

                                                                                                      Toivottelee punapää

 

Ps. Jos etsit uutta hiustyyliä, niin räikeän siniset piristävät kivasti.

 

tai

ruskeat hiukset klassisesti ponihännälle

tai

pitkät laineekkaat hiukset ovat tyylikkäät. Jos olet lyhyt hiuksinen, voit turvautua hiustenpidennykseen

tai

pikkuletit

tai

tukka tiukasti nutturalle.

tai

mustat rastat

tai

sotkuisiin hiuksiin päivänkakkarat, hippityyliä.

tai

pinkit saparot

tai

rokkari tyyli, tupeeratut mustat

tai sitten

lääkärit ja juristit suosivat lyhyeksi leikattuja siistejä hiuksia, silloin sinut otetaan vakavasti.

* * * * *

Pss. 2012 muodissa ovat surrealistiset hiukset.

Share
Ladataan...