Ladataan...
Virtaa

Joulu jäi taakse, mutta mitä jäi mukaan? Jouluevankeliumissa on kohta, jota lauletaan jokaisessa messussa "Kunnia Jumalalle korkeuksissa ja maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa." Jesaja kutsuu joulun lasta profetiassaan Rauhan Ruhtinaaksi. Aikuiseksi vartuttuaan tuo lapsi opetti itse, että autuaita ovat rauhantekijät, sillä he saavat Jumalan lapsen nimen, ja lupasi vielä antaa meille oman rauhansa - ei sellaista, jonka maailma antaa. Ja tähän me kirkon kasvatuksen ammattilaiset haluamme tarttua, sillä Suomen ev.lut. kirkon kasvatuksen teema tänä ja ensi vuonna on #rauha.

”Kutsumme kirkon ja yhteiskunnan kasvattajia toimimaan rauhantekijöinä. Lähdemme siitä, että lapsilla ja nuorilla on oikeus sisäiseen ja ulkoiseen rauhaan, lähellä ja kaukana.” - rauhamaassa.fi

Mitä on rauha? Sitä voi katsella ja etsiä monelta suunnalta: joulurauha, koulurauha, työrauha, yörauha, kasvurauha, maailmanrauha, yhteiskuntarauha, sielun rauha, somerauha, rauha ja hiljaisuus, rauha kiireen keskellä, oma rauha ja toisten rauha. Mikä on sinun levoton kohtasi, kipupisteesi, johon kaipaat rauhaa?

Rauha vaatii työtä. En muista kuka sanoi, että vain ohuen ohut sivistyneisyyden huntu verhoaa meitä eikä kauan estä meitä käymästä toistemme kimppuun, kun erimielisyydet alkavat ja rauha horjuu. Se ei ole passiivinen tai staattinen vaan aktiivisesti ylläpidetty olotila. Rauha vaatii usein sopimuksia - ja joskus rauhanturvaajiakin. Kuvaa ihmisten maailmaa hyvin, että rauhakin vaatii meiltä väkivallan tai voimatoimien uhkaa pysyäkseen koossa. Vaikka Nasaretin Mestari oikein opetti posken kääntämistä, emme voi loputtomiin katsoa vierestä, jos jotakuta jatkuvasti lyödään molemmille poskille. Rauhanrikkojille on sanottava ei, kollektiivinen ei, yhteinen ei, määrätietoinen ei. Vain silloin joku hiljaa kärsinyt, hiljaa suostunut, hiljaa alistunut, uskaltaa sanoa me too. Ja sitten odottaa vaikein rasti - anteeksianto.  

Rauha on elämän ehto. Rauha luo mahdollisuuksia. Ilman rauhaa joudumme maailmaan, joka oli aikoinaan Belgradissa sanoitettu seinäkirjoitukseksi: "Menneisyytemme on kammottava. Nykyisyyttä emme kestä. Onneksi meillä ei ole tulevaisuutta." Sellaiseen maailmaan en halua lapsiamme enkä nuoriamme enkä itseäni enkä ketään - edes rangaistukseksi. Rauhantyö purkaa ja ehkäisee helvettejä maan päällä. Mutta belgradilaisia seinäkirjoituksia ei ole vain sota-alueilla. Niitä on kirjoitettu ahdistettujen sielunmaisemiinkin, ohi kulkevien ihmisten sielunmaisemiin, tänäänkin, täälläkin.

Tänä keväänä, jos voit, luo rauhaa - jotenkin, jossakin, jollekulle. Ja muista, mitä Kaija Pispa kirjoitti "Rauha syntyy vähitellen, versoo kautta kätten avointen."

Share
Ladataan...

Ladataan...
Virtaa

Jykevät numerot, jonkun alku.

En tiedä kuinka pitkä historia on sillä, että vuodenvaihdetta pidetään eräänlaisena inventaariokohtana. Vai syntyykö menneen vuoden pohtiminen luonnostaan, samoin lupausten ja muutosten haluaminen uuden vuoden alussa? Ehkä meitä ihmisiä auttaa jaksottaa elämäämme. Sinä vuonna tapahtui sitä ja se vuosi oli onnen, se oli surun vuosi. Aivan kuin jokin jakso mielessämme oikeasti päättyisi 31.12. Ja hyvä niin jos vuodenvaihde todella tuo taitekohtia elämässä, ainakin silloin kun ne ovat hyviä taitekohtia.

Olen jo pitkään tehnyt sitä, että vuoden lopussa luen putkeen sinä vuonna päiväkirjaan kirjoittamani asiat. Tuntuu hyvältä katsella koko vuotta kerrallaan ja muistella vähän. Huomaa kuinka unohtaa miten paljon vuoteen mahtuukaan. Kuinka paljon ilon aiheita. Ja usein myös kirjoitan ylös jotakin mitä toivon tulevalle vuodelle. Luen myös ne toiveet vuoden lopussa. Tajusin viime viikolla kuinka näihin toiveisiin ja vuoden vaihteeseen voi joskus liittyä myös pettymystä. Aivan kuin se toteutuiko jokin tavoite tai toive, leimaisi koko vuoden ja sen onnistumisen. Niihin uutena vuotena annettuihin lupauksiinkin, joita ihmiset tekevät voi olla upotettuna pettymys. Ensi vuonna kuntoilen enemmän ja syön terveellisemmin, pudotan painoa. Tai saan aikaan jotakin mitä aiemmin en saanut toteutettua. Olen viisaampi ym.

Päätin etten halua, että vuoden vaihde toisi pettymyksen tunteita. Jos ajattelisin, että viimeisen ja ensimmäisen päivän väli on aivan tavallinen arkinen päivä... Mutta ei sen erityisyyttä sittenkään saa pois. Enkä halua luopua myöskään tuosta perinteestäni katsella vuotta sekä taakse että eteen. Siinä on jotain liian tärkeää luovutettavaksi. Enkä aio lopettaa toivomastakaan, koska se on kiteyttänyt itselle mikä kulloinkin on tärkeää ja antanut suuntaa ja rohkeutta. Pohdintani on tässä asiassa vielä kesken, joten aika näyttää millä tavoin asiaa ratkaisen. Sekin tuntuu jo tärkeältä, että katselee tätä kalenteripohjaista taitekohtaa jostakin eri näkökulmasta. Ja ehkä tämä pieni oivallus riittää. Niinhän se usein on, ei tarvita suurta älynleimausta kun arkinen oivalluskin tekee jo tehtävänsä.

Voimme jokainen tehdä ainakin sellaisen päätöksen, että emme moiti itseämme. Elämä ei toteuta kaikkia toiveita, ainakaan heti. Se ei tarkoita, että ovet olisivat aina kiinni. Vuoden kulkua miettiessämme löytyy aina niitä kohtia, joissa ei voi kuin ihmetellä hyvyyttä, jota kohtaamme ja jota annetaan. Näitä on kaikissa vuosissa.  Päivät ja vuodet voi aina jättää Jumalan haltuun. Se on lohduttavaa, rohkaisevaa, voimia antavaa. Kun voi olla kuljetettavana ja olla luottavainen sillonkin kun itse on kaukana kuskin paikalta.

Jihaa. Eteenpäin!

Share

Ladataan...
Virtaa

Ajan kulumisen ja toiveen muutoksesta aistii vahvasti uuden vuoden tullessa. Tutun joululaulun mukaan tonttu puoleksi unissaan on ajan virtaa kuulevinaan. Joulun jälkeen virtaus suorastaan kohisee, ja joulupyhät tekee mieli viskata yli laidan ja matkata ajan laineilla kohti uutta sekä ihmeellistä.

Vuodenvaihde merkkaa meille jonkinlaista käännekohtaa. Puhutaan puhtaan sivun kääntämisestä. Saa aloittaa alusta, tyhjältä pöydältä. Nämä ja muut kuluneet sananparret viittaavat ihmisen haluun mennä eteenpäin. Tämä ajattelutapa voi helpottaa ihmisyyden taakkaa. Silloin ehkä antaa itselleen luvan päästää irti, unohtaa, jättää surullisia ja ikäviä asioita taakseen. Ihan tarpeellista. Ihmismieli kaipaa ajoittain kevennystä ja huojennusta.

Tosin usein kasaamme uuden vuoden alussa heti uutta, aivan turhaa, painolastia päällemme. Laihduta, kirjoita väikkäri, ole supervanhempi, kokkaa vain luomuruokaa, anna pelkästään laatuaikaa läheisille. Jopa hyvä ajatus entistä myönteisemmästä elämänasenteesta saattaa kärjistyä väkisin kasvoille pingotettuun hymyyn ja puunattuun ulkokuoreen. ”Näin hyvin minulla nyt menee!”

Päästä rauhassa irti, ystävä hyvä. Älä uuvuta itseäsi turhien taakkojen alle, mutta älä pelkää yrittää tavoitella unelmiasi. Armahda itseäsi ja muita – elämä useimmiten on täynnä säröjä ja kaikenlaisia kauneusvirheitä. Anna mielesi levätä siinä varmuudessa, että päivilläsi on merkitys ja päämäärä, jota ei mitata ihmeellisillä elämäntapamuutoksilla, tehokkuudella tai rahasummilla.

Astu luottavaisesti uuteen vuoteen, askel kerrallaan – vaikka tämä Epäonnistumisen päivän rukous huulillasi:

Rakas Jumala. Kiitos, kun saan epäonnistua.
Kiitos, että saan epäonnistua ja aina vaan epäonnistua,
uudelleen ja uudelleen.

Älä anna minun alkaa pelätä epäonnistumista, se lamauttaisi minut yrittämästä.

Kiitos pienistä ja suurista onnistumisista, mitä ne sitten ovatkaan. Anna minulle rohkeutta elää, tehdä ja rakastaa. Anna voimaa kulkea eteenpäin. Anna minun välillä kaatua ja nousta taas ylös ympärilleni pälyillen ja pölyjä vaatteistani karistellen, hieman nolona, mutta jatkaen eteenpäin pää pystyssä.

Anna minun olla ylpeä epäonnistumisistani, sillä ilman niitä en olisi se joka olen. Ihminen. Sinulle rakas.

Aamen.

Share

Pages