Ladataan...
Virtaa

Hashtag #metoo on tuonut hyvällä tavalla esiin somen voiman. Kun ilmiö saakin kasvoikseen ja nimikseen oman somekuplan ihmiset, siitä tulee eri tavalla todellisuutta. Sitä yllättyy, hätkähtääkin. Näin moni? Näin moni on joutunut elämänsä aikana kohtaamaan erilaisia hetkiä, joissa häneen kohdistunut seksuaalista häirintää?

Varsin kattavan määritelmän mukaan seksuaalinen häirintä tarkoittaa "sanallista, sanatonta tai fyysistä, luonteeltaan seksuaalista ei-toivottua käytöstä, jolla tarkoituksellisesti tai tosiasiallisesti loukataan henkilön henkistä tai fyysistä koskemattomuutta erityisesti luomalla uhkaava, vihamielinen, halventava, nöyryyttävä tai ahdistava ilmapiiri." Määritelmä ei ota kantaa tekijän tai kohteen sukupuoleen. #Metoo-kampanjan yksi vastakommentti tuntuu olevan se, että kyllä miehetkin kokevat seksuaalista häirintää. Niin kokevatkin, eikä se ole oikein. Tilastollisesti silti naiset tätä eniten joutuvat kohtaamaan. Voisi sanoa, että tällaista määritelmän mukaan erittäin epämiellyttävää kohtelua joutuvat kohtaamaan kaikki, sukupuolen koko rikkaan kirjon kaikki edustajat.

On erittäin hyvä, että tällainen asia nousee esiin ja tulee kohti. Jos tämä olisi jäänyt vain viihdesivujen sivumaininnaksi siitä, että leffamoguli Weinsteinin härskiä toimintaa nyt tuodaan esiin ja monet A-listan leffatähdet kertovat kokemuksistaan, olisi asia unohtunut nopeammin. Kuten alussa totesin, some osoitti hyvällä tavalla voimansa. Näyttelijä Alyssa Milanon toiveesta vyöry lähti, hän pyysi mainitulla tagilla tuomaan ongelmaa näkyväksi - ja niin todella tapahtui.

Nyt on viime kädessä kyse siitä, että miten asiat muuttuvat. Miten muuttuu asenneilmapiiri. Miten muuttuu eri ihmisten käytös. Ajatteleeko joku sanojaan ja tekojaan. Muuttaako toimintatapojaan. Miten opimme elämään yhdessä toistemme kanssa niin että emme sanoillamme, teoillaimme tai asenteillamme tee lähimmäisillemme pahaa. Hyvä on muistaa, että viime kädessä kyse aina siitä miten kukin asian omalle kohdalleen kokee. Jos joku kokee toisen käytöksen tai toiminnan asiattomaksi tai vääräksi, hänellä on siihen oikeus - ja on oikeus olettaa, että häntä kohtaan ei niin toimita. Hyväähän sitä jokainen itselleenkin toivoo.

Share

Ladataan...
Virtaa

 

Tänään haluan kertoa sinulle sadun.

Sadun ihmisen pienuudesta ja suuruudesta.

Sadun siitä, miten kokonainen ihmiselämä voi olla vain yksi yliviivattu nimi tai ohikävelty hahmo.

Sadun toivottomuudesta ja toivosta sekä rakkaudesta, joka uskoo, toivoo ja kärsii kaiken.

 

Olipa kerran suomalainen mies.

Mies, joka oli lähes koko elämänsä tehnyt pätkätöitä.

Mies jäi työttömäksi.

Jälleen kerran.

Määräaikaista työsopimusta ei uusittu; rekrytointikielto, sanottiin, firma saneeraa, sanottiin.

Ihan hyvä mies, nyt vaan ei ole mahdollisuuksia ja kun tuota ikääkin jo, sanoi työnantaja.

Laiska mies, kun ei tee töitä, sanoivat sukulaiset.

Maailman paras isä, sanoivat lapset.

Taidanpa vetää kännin ja itseni narun jatkoksi, sanoi mies.

 

Mies ei puhunut eikä pussannut, ei halunnut edes halausta.

Yöt pyöri sängyssä ja kiroili unissaan.

Tunsi olevansa täysin tarpeeton, hanttapuli, luuseri, epäonnistunut, vailla mitään virkaa.

 

Vaan missä olivat nyt lehti- ja televisiotoimittajat, missä suuret otsikot?

Missä kriisiryhmä, te-toimiston edustus, palkallinen työnhakuvapaa, palkanmaksu vielä puoli vuotta eteenpäin, iso työttömyyskorvaus?

Missä olivat dokumenttifilmin tekijät?

Missä olivat edes liian suuret sanat ja lupaukset?

 

Niinpä niin; sen pituinen se....

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Virtaa

Lääkäriopiskelijat kuulemma elävät monet sairaudet läpi jotenkin mielessään niitä sairastamalla. Tai ainakin luulemalla, että juuri kyseinen tauti on pahana päällä. Oireet osuvat rajusti yksiin oman olotilan kanssa, ja pahimmassa tapauksessa kuolo on juurikin tulossa korjaamaan saalistaan.

Epäilen kovin, että minulla saattaa olla pappien vastaava tauti hiukan pappismaiseksi muuntautuneena. Suunnittelen hautajaisiani usein. En tosin ole kysellyt, tekevätkö kollegat samoin. Joten voi hyvin olla, että kyseessä on vain oman mieleni vinkeä juonne.

Suunnittelu ei ole ollenkaan surullista. Elän innokkaana läpi erilaisia hautajaisvaihtoehtoja. Toki mietin hää- ja kastetilaisuusjuttujakin, mutta niiden suunnittelu taitaa olla tämän elämänmatkan osalta jo takanapäin. Ikää pukkaa ja puoliso on huippu - ja kuulemma lasten pitäisi antaa itse suunnitella itseään koskevat juhlat… Siis ainoaksi vaihtoehdoksi toteuttamisvaiheen osalta jäävät nuo hautajaiset.

On pohdiskeluun kyllä muitakin syitä kuin omaelämäkerrallinen ammattiin kiinnittyminen. Monesti olen siunauskeskustelussa omaisten kanssa pulman edessä. Ihan tarkkaa tietoa, mitä ihminen on pohjimmiltaan ajatellut hiukankaan syvemmistä asioista, ei ole. Tämän voin hyvin ymmärtää – onhan omasta sisimmästä joskus vaikea avata merkittäviä suruja, iloja, ajatuksia, uskoa, rukouksia ja tunteita. Lisäksi kokemusperäisen tutkailun kautta näyttää myös selvältä, että hautajaisten konkreettisista järjestelyistä puhutaan perheen tai suvun kesken äärimmäisen harvoin. Ja vielä harvemmalla on olemassa hautaustahdosta tehtyä paperia, josta kaikki tarvittava selviäisi.

Siis minun perheeni saa noin kerran kahteen viikkoon päivitetyn hautajaisinformaatiopläjäyksen. Tällä hetkellä haaveilen kuolevani kesällä, jotta muistotilaisuuteni voidaan viettää jossain leirikeskuksessa. Siellä sitten väki saunoo ja ui, paistaa makkaraa ja lettuja ja viettää mahtavaa päivää yhdessä. Yöksikin voi jäädä. Kaikki elävät elävien kanssa yhteyttä tuntien. Tilaisuuteen on vapaapääsy. Myös satunnaiset kulkijat ovat tervetulleita. Lettutaikinaa pitää tehdä lisää, jos sangon pohja uhkaa alkaa näkyä. Tilaisuudessa pitää laulaa bändin säestyksellä Viisikielisestä löytyviä ylistyslauluja, ja iloita huimasta taivastodellisuudesta. Harmi, jos kuolen talvella. Ainakin uiminen tuottaa tällöin haasteita.

Arkku saisi olla raakalautaa. En ole koskaan sellaista arkkua nähnyt, enkä ole varma onko niitä saatavilla. Tätä pitänee tutkia. Siunaustilaisuudessa olisi huimaa kuulla sellon soittoa. Joku kamariorkesterikin käy, jos siinä on sello vahvasti mukana. Kukkien olisi kiva olla vaaleanpunasävytteisiä. Joskus näin jonkun hautajaisissa mahtavan vaaleanpunaisista gerberoista ja valkoisista ruusuista tehdyn asetelman. Se oli kaunis. Ideana on oikein tyttömäinen kukkasysteemi, jossa ei missään tapauksessa saa olla keltaisia tai oransseja kasveja. Ja väki voisi tuoda siihen arkulle niitä samoja vaaleanpunaisia ja valkoisia kukkia yksittäisinä kappaleina. Siitä tulee hienon näköinen kumpu!

Ikävöidä saa siellä kappelilla oikein olan takaa. Itkeminen on niin puhdistavaa ja ihanaa. Yhteinen suru on tärkeä kokemus. Niin että kertokaa siinä arkun vieressä ihan vaan omin sanoin, mitä kaipaatte. Olette siinä toisianne varten sanoittamassa surua. Take your time! Ei kiirettä. Minä kyllä odottelen;)

Niitä syviä omista tunnoistani lähteviä viestejä rakkaille minulla riittää ihan loputtomiin. Elämänohjeita ärsyttävyyteen asti. Ihan merkittävin syvä viestini kaikille hautajaisten läsnäolijoille kuitenkin on, että tulkaa perässä. Tie on selkeä. Se on Jeesus. Älkää vain unohtako pyytää Jeesusta sydämeen. Voin nimittäin taata varmuudella jatkopaikan niille, jotka uskovat. Uskon määräksi riittää sinapinsiemen. Aika pikkuinen määrä. Ripaus vain. Ja sitten ollaan yhdessä ilakoimassa vielä hauskemmissa juhlissa kuin nuo haavehautajaiseni.

 

Share

Pages