Hellekelin helmet

Ladataan...
visual diary

Tiedän, Suomessa on ollut kylmin kesä viiteenkymmeneen vuoteen, ja siinä syy miksi olen hillonut tätä postausta.

Itse olin uudessa elämässä heti kesäkuussa tilanteessa, jossa piti miettiä, miten saa olla polttamatta kalvakkaa talvi-ihoa, kun ilmestyy Suomen kylmästä keväästä tänne lämpöön. Ja sitä toista asiaa: miten olla helteessä niin, että voi katsoa peiliinkin. Eli kuinka saa ihon säilymään kiillottomana kuumassa ilmastossa.

En tykkää käyttää aurinkorasvaa naamassa, ihan vaan siksi että ihossani riittää kyllä rasvaa omastakin takaa. Käytän yleensä mineraalimekkiä, mutta hyvin vähän ja lähinnä nenä-otsa-alueelle. Posket ovat kuitenkin ihan yhtä herkät palamaan (Ja täällä varjelen niitä erityisesti, olenhan saanut jo pyöreistä poskistani johtuen täällä lisänimen the Cheeks).

Tämän kesän hellemeikkini perusta on ollut näissä kahdessa Lumenen tuotteessa:

Alle pohjustusvoidetta (eli primeria) ja päälle BB -voidetta, jossa on suojakerroin 20. Primeri pitää kiillon poissa (muista levittää myös luomille) ja BB -voide suojaa auringolta, mutta on paljon meikkivoidetta kevyempi. Ja kas, en ole polttanut naamaani kertaakaan.

Ja entä ne muut hellesuosikit?

John Friedan suolasuihke, Schwarzkopfin Beach Look texture powder, äidin vanhoista rilleistä teetetyt aurinkolasit, vuosia vanhat mutta edelleen ihan täydelliset Melissan sandaalit (joilla voi kävellä suoraa mereen), pikkulaukku Madewelliltä ja kreisikuvioinen body Bershkasta.

Ja sitten yksi toive: olisipa Flowssa helle. Universumi, joohan?

-----

Lumenen Bright Now Vitamin C BB -voide saatu blogin kautta.

-----

These are my favorites when the weather gets super hot.

Share

Kommentit

Kauemmin (Ei varmistettu)

Mä en juuri koskaan jätä kommentteja, mut nyt oli pakko kun bongasin sun käyttämän Lumene-kombon joka on tismalleen sama kuin itselläni. Haluan nimittäin jakaa vinkin, jos joskus kaipaat vielä hieman vähemmän peittävää meikkipohjaa: kokeilepa sekoittaa noita kahta kämmenselässä ja levitä kasvoille sekoitettuna! Toimii ainakin itselle antaen ihanan mattapintaisen ja kevyen pohjan (mulla myös kiilto löytyy omasta takaa ja haaveissa on aina täydellisen mattainen, mutta ei liian puuteroitu lopputulos) :)

saarah
visual diary

Oi, suurkiitos tästä vinkistä! Täytyy ehdottomasti testata.

Meillä taitaa olla samantyyppinen iho siis. Aina saa taistella kiillon kanssa jos on yhtään kuumempi keli :)

Kommentoi

Ladataan...