Kakkua ja salamatekstiä

visual diary

Maaliskuinen tiistai, klo 14.31.

Saavun kahvilaan.

(Mitä?! Joku on mun sohvapaikalla ikkunan vieressä?!)

Jos niillä on tänään sitä ihanaa inkivääri-porkkanakakkua, otan takuulla sitä. Ihan sama vaikka kaikki vaatteet kiristää, syön just niin paljon kakkuja kun huvittaa.

Miten voi vieläkin ärsyttää näin paljon se, että hiuksista leikattiin pois enemmän kuin pyysin? Siitä on jo kolme viikkoa aikaa. Pitäisi kai keskittyä tärkeämpiin asioihin elämässä, eikä tällaisen vatvomiseen. Mutta kun vatvon vaan. Ruma tukka ruma tukka ruma tukka. Onpa kaunis tukka tuolla naisella tuossa viereisessä pöydässä.

Huomenna kyllä pesen pyykkiä ja pussitan kaikki villapaidat, koska en aio enää käyttää niitä. Ainiin, sisällä on edelleen jäätävän kylmää, eipä pussitella vielä mitään.

Pussittelusta tulikin mieleen, että olisipa kiva pussailla yhtä tiettyä miestä lähiaikoina. Tai oikeastaan ketä tahansa ihanaa. 

Paitsi tietty tätä tyyppiä:

Kerrankin, kerrankin opettaja tykkäsi mun työstä. Ihmeiden ihme! Voinkin ottaa sitä kakkua ihan vaan sen kunniaksi. Olen ehkä liian usein täällä paikassa, kun tarjoilijat eivät enää näe mua. No ihan sama. Oma olohuonekahvila on kuitenkin ihana asia.

Missähän sitten istuskelen kun muutan kauemmas näiltä kulmilta? Ehkä kuitenkin täällä.

Onko hyvä vai säälittävä että jumittuu samoihin paikkoihin hengaamaan eikä edes etsi uusia enää? Ei kun se on kotiutumista, niinhän mulle juuri viime viikolla kerrottiin. Selvä juttu. Nyt lopetan tän vatvomisen.

Miten on mahdollista etten ole vieläkään onnistunut ostamaan sellaista piuhaa, jolla voi purkaa kamerasta kuvat. Tai sitä puhelimen varalaturia, ettei tarvitsisi aina seisoskella vessoissa latailemassa tuota typerää laitetta. Huomenna menen ja hoidan. Kaikki nämä asiat.

Ah, banaanikakkua, otan sitä sitten. Ja kahvia, kiitos. En ymmärrä miten pystyin ennen istumaan kahvioissa kahvin tuoksussa juomatta sitä ollenkaan? En enää pystyisi hetkeäkään. Ja miksi entisessä elämässä tuntui niin kamalan luuserimaiselta olla riippuvainen jostain? Voin nyt ihan rehellisesti tunnustaa olevani kahvi- ja sokerikoukussa, lihoneeni varmaan viisi kiloa mutta se ei juuri nyt ole ongelmalistani yläpäässä. Siellä on paljon isompia asioita, joille pitäisi kai tehdä jotain.

Nyt muuten tässä tehokkuuspuuskassa laitan myös sen yhden viestin, jota olen vältellyt tässä vaikka kuinka kauan. Heti huomenna.

Klo 14.41.

Kahvi ja kakku saapuvat pöytään. Aurinko paistaa. Unohdan kaikki asiat kaikilta listoilta.

Mut en rumaa tukkaa. 

----

Life is full of questions I don´t know how to answer. 

Share

Kommentit

elinakoo (Ei varmistettu)

Kuvia tukasta! Niin voidaan kehua miten nätiltä taas näytät :)

saarah
visual diary

Hahaa, tää oli osuva pieni piikittely mulle :D Valitan aina ehkä liikaa tukastani, tiedän. 

elinakoo (Ei varmistettu)

Eei! kommentin ei ollut tarkoitus olla piikittelevä! Ainoastaan sillä tavalla nokkela, että ehkä jopa postaisit jonkinlaisen tukkapäivityksen. Vaikka toki sellainen ei edes ole blogin tyyliä. Vaan nämä tajunnanvirtapäivitykset ovat. Ja hyvä niin :)

saarah
visual diary

Hahaaa! 

Musta tukkakuvatkin menee kyllä tän blogin hyvin rönsyilevään tyyliin. Ehkä sellaiset voisi postata :)

Sinttis (Ei varmistettu)

Hei mikä tää tukkajuttu oikein on?? Mistä tää on lähteny ja mikä niissä muka mättää? Ja niin, elämässä tosiaan on isompiakin ongelmia, itse esimerkiksi saatan kaljuuntua, mutta ajattelen silti niin, että se on aika pieni juttu lopulta. Voin kuitenki mennä kahvilaan syömään banaanikakkuu millon vaan ja läiskästä kättä auringon kanssa!

saarah
visual diary

Aivan!

Mut jos kirjottaa tajunnanvirtatekstiä, ei sitä saa sensuroida. Tuona päivänä mua vaan ahdisti se, että kampaaja napsaisi tukasta pitkän pätkän pois, vaikka sanoin et ihan vähän vaan ja puin sitä mielessäni, vaikka tiesin ettei sen vatvominen mitään auta. Mut nyt oon päässy jo tästä hirvittävästä tragediasta yli :D

Nica
Klassikko viikossa

Kauheiden alotusten aatelia! Täytyy myöntää, että vaikka en oo oikeinkirjotuspoliisi noin muuten, saan myös hirveet allergiat tosta välilyönnin iskusta ennen kysymysmerkkiä tai huutista. Se on jotain nuorisoviestintää, jota en täti-ihmisenä tajua.

saarah
visual diary

SAMA!

Täällä maassa on myös ihan normaalia (viesteissä) laittaa monta huuto- tai kysymysmerkkiä, mikä on mun mielestä NIIN outoa (ja vähän ehkä junttia). Siis tyylin How are you????

En käsitä    !!!!!!!

Vierailija (Ei varmistettu)

Voi, ihana teksti. Aina vaan ilahdutat yhtälailla.

saarah
visual diary

Kiitos <3

Mia K.
Voi taivas

Samanmoista ajatuspöhinää täälläkin päässä aika-ajoin :D

Jopa mm tukka-asia riepoo! No, oonkin pähkäillyt tämän niin, että mitä ns kevyempiä ajatuksia vatvoilee, sen rinnalla on siellä päässä olemassa myös ne vaativimmat ja painavammatkin sanat! 

Toivottavasti se kuontalo siittä sitten ajan myötä tasaantuisi ☆☆☆

saarah
visual diary

Hyvin pähkäilty! On tosiaan päiviä jolloin myös vatvoo jotain pientä turhaa asiaa vaikka kuinka paljon ja sit niitä, jolloin päässä on ns. isoja ajatuksia. 

Tukka on nyt ehtinyt kasvaa ehkä sentin ja se onkin taas ihan ok. Tästäkin tragediasta siis selvittiin :D :D

Mo_ (Ei varmistettu)

I feel you! Mä oon tosi tukkakriittinen ja joskus pari senttiäkin on liikaa :D Mun parturi Suomessa myös tietää jo, että mun hiuksia on ihan turha laittaa mitenkää, kun kukaan muu kun mä ei osaa laittaa niitä silleen kun mä haluan hahah :D Oi kun vois jo pakata villapaidat! Ja oi kun ois kakkua! Mut onneks on sentään viiniä!

saarah
visual diary

I feel you, too! Oon tavannut elämässäni YHDEN kampaajan joka osas laittaa mun tukan kivasti leikkaamisen jälkeen. Yleensä aina se ensin kyllästetään jollain tehohoitoaineella, sit föönataan piikkisuoraksi päätä myöten meneväksi ja laitetaan vähän jotain kiiltosuihketta. Itse kun tykkään omasta tukastani ainoastaan laineilevana, tupeerattuna ja lakattuna.

Onneks tosiaan on viiniä :D Varsinkin silloin kun tulee kampaajalta kotiin. 

Mo_ (Ei varmistettu)

Joo siis ehdottomasti aina tupeerattuna ja lakattuna! :) Aurinkoista alkavaa viikkoa!

Kommentoi