Kaksi vuotta sitten

Ladataan...
visual diary

 

 

Tasan kaksi vuotta sitten olin PANIIKISSA.

Muuttaisin Lissaboniin ihan kohta, ensi yönä. Kaikki omaisuus oli vinttikomerossa sekä matkalaukussa ja rinkassa. Yöllä pitäisi ottaa taksi kentälle, kissan kuljetusboksi kainalossa.

(Tätä hämmästellään täällä JOKA kerta kun asiasta mainitsen. Muutit pois maasta ja menit TAKSILLA kentälle? Eikö kukaan vienyt sua? KUKAAN SUN YSTÄVÄ?!? En ollut oikeastaan koskaan itse juurikaan hämmästellyt asiaa noin, mutta nythän se kuulostaa aika kamalan kylmältä).

Mutta niin hämmästeltävät asiat muuttuvat. Nykyisin hämmästelen miehiä, jotka eivät avaa ovia,
tai ihmisiä jotka kättelevät tavatessa.

Lissaboniin saapumispäivän muistan kuin eilisen. Tai paremminkin, eilisestä perustylsästä keskiviikkopäivästä kun en kaikkea muista. Tuosta kahden vuoden takaisesta päivästä taas muistan kaiken:

 

 

Jakarandojen tuoksun kotikadulla.
Sen maiseman, mikä levittäytyi pienestä ylimmän kerroksen ikkunasta, kun kiipesi istumaan ulkoikkunalaudalle.
Kahden euron lambruscon maun, jolla päätin skoolata itselleni samaisella ikkunalaudalla.
Sen hetken kun sängyn alle piiloutunut kissani tuli sieltä pois, söi ja kehräsi sängyllä.

Ja sitten sen surun siitä, että täällä nyt olen, kaukana poissa, kaikki muuttuu, elämä on eri…

Ja sen tunteen: APUA, ASUN TÄÄLLÄ. Tässä haaveideni pastellikaupungissa, jossa on jo kesäkuussa hiostava helle, tuoreita mansikoita ja

ihan kaikki vierasta ja vähän pelottavaa.

Apua, mitä kaikesta tulee?

Kahta Lissabonissa viettämääni vuotta ovat varjostaneet asunto-ongelmat, homeoireilu, päättyneet ystävyyssuhteet (vieläpä monikossa), ongelmat koulun kanssa…

 

 

Mutta silti päällimmäisiksi muistoiksi on jäänyt jotain ihan muuta.

Sen, minkä olen kirjoittanut sata kertaa ja tulen kirjoittamaan vielä useita kertoja (toivottavasti joskus muussakin muodossa kuin blogitekstinä):

Uskallus.

On niin helppoa valittaa siitä, että kaikki on aina samaa. Vaatii ihan järjettömän määrän uskallusta (ja pelkoa), säätämistä, sumplimista, tuskaa, ikävää ja päättäväisyyttä (sekä rahaa) muuttaa elämäänsä rajulla otteella.

Tule olemaan myös ihan kamalaa, paskaa, itkettävää ja vaikeinta koskaan.

Mutta sitten myös niin paljon muuta.

 

Ihanaa vuosipäivää suosikkikaupunkini Lissabon!

 

----

 

Today is my 2 year annversary with Lisbon.

Share

Kommentit

sallamanteri

Huoh, en ole aiemmin kunnolla ymmärtänyt kuinka paljon rohkeutta kaiken jättäminen oikeasti vaatii.

Olemme itse (avopuolisoni ja kissan ja koiran kanssa) nyt alustavasti puoli vuotta kestävällä reissulla ja pohdimme, palaammeko Suomeen ollenkaan vai jäämmekö tälle tielle. Tuntuu hurjalta ajatukselta jättää perhe, ystävät ja koko elämä taakseen, mutta toisaalta, kuka sitä tavallisuutta haluaa ja ainahan voi palata takaisin, jos siltä tuntuu.

Olet kyllä rohkea, ei voi muuta sanoa :)

saarah
visual diary

Kiitos! Rohkealta kuulostaa sielläkin. Ja hyvin tutuilta pohdinnoilta :)

saarah
visual diary

<3

Vierailija (Ei varmistettu)

Mulla oli ihan sama kun muutin pois Suomesta: kukaan ei tullut saattamaan kentälle! Itsekin tätä olen osannut ihmetellä vasta pari vuotta muuton jälkeen, kaipa se sitten on taas jokin suomalainen piirre.

Ulkomaille muutto vaatii kyllä uskallusta ja päättäväisyyttä, muttei välttämättä niin paljon rahaa, jos totta puhutaan. Riippuu ihan siitä, mitä ulkomailla sitten tekee. Minä muutin kuukausi gradun palutuksen jälkeen ja säästöjä oli ehkä 400 euroa, mutta hyvin olen täällä pärjännyt (vaikkakin alussa tosin kaikki rahat mitä tuli meni hyvin nopeasti, kun piti ostaa älytön määrä kaikkea, mitä muutossa ei voinut raahata mukana). Mutta pointtini kirjoittaa tämä kommentti oli, ettei kenekään säästämättömyyden takia kannata ulkomaille muuttoa sivuuttaa. Myös täällä voi tehdä töitä! :)

saarah
visual diary

Joo, riippuu todellakin siitä mitä ulkomaille lähtee tekemään. Tietty jos töihin menee, niin ei niitä säästöjä niin paljon tarvitse olla :)

Viittasin tällä nyt siis omaan tilanteeseeni, jossa muutin opiskelemaan ja pidin vielä palkatonta lomaa ennen opintojen alkamista. Plus tietty sit kaikki hankinnat jne mitä oli pakko tehdä. Ihan liikaa sitä rahaa kului :D

marjapilami

Hassua, ollaan siis häippästy mualimalle saman kuun aikana vuonna 2015. Tavallaan tosi samat fiilikset, toisaalta sitten taas täysin eri kokemus johtuen meidän erilaisista maista ja tilanteista. Oi expatjutut <3

Hyvä havainto muuten toi lentokentälle saattaminen. Ei tulisi mieleen olettaa moista, mutta nyt kun mainitset... wooot, miten voi olla? :D

saarah
visual diary

Ohoh, ihan samaan aikaan. Joo mua kans nykysin huvittaa toi lentokenttäjuttu, silloin ei oikeestaan tullut mieleenkään kysyä ketään :D :D

Kommentoi

Ladataan...