Keeppitakissa Kalliossa

visual diary

Ostin kolmisen vuotta sitten Etsystä ihanan sinisen keeppitakin. Tykkään takista hurjasti edelleen, mutta... Se on todella epäkäytännöllinen. Olisi pitänyt tietää myyntilauseesta: Perfect fot New York winter. Niinpä, not so perfect for Helsinki winter.

Takki on periaatteessa tosi lämmin, mutta tuulessa se lepattaa, sen kanssa ei voi kantaa laukkua olalla (eikä reppua), sen kanssa pitää olla pitkät hanskat, jotka täytyy joka kerta ottaa vaivalloisesti pois kun esimerkiksi kaivaa puhelimen esille. Mutta toisaalta, se on kyllä silti ihana.

Päivän muu asu koostui ystävältä edelleen lainassa olevasta farkkuliivistä ja korukokoelman suosikeista.

Itse lauantai Kalliossa oli kuin miniloma:

kävin kahdessa Kallio-mestassa, joissa en ole jostain syystä ennen käynyt. Sympaattinen Made in Kallio (jossa näytettiin suomalaisia lyhytelokuvia, samalla kun siemailin ihanaa Chai-teetä). Sitä ennen lounaaksi Street Gastron vegeleipä. Maistuu Flow:lle, oli tuomio. Eli hyvälle.

Ja kun Kallioon oli tultu, miksi lähteä pois sieltä illan tullen. Ystävän paistamat pannukakut ja punaviini. (Tarkjoiltuna maailman kauneimmalta pöydältä) 

Myöhemmin vielä käväisy trooppisen kuumissa työhuonebileissä ja sitten oluella Siltasessa.

Kallio, voisin ehkä muuttaa huudeillesi.

-----

It was a good Saturday.

Share

Kommentit

Hanna Maria (Ei varmistettu) http://hannamariahh.blogspot.fi/

Ihania kuvia :)

saarah
visual diary

Kiitos! Oli ihana päivä.

Venlakarpalo

Hei, mullakin on vähän vastaava takki (ostettu kirpparilta/H&M). Se on superkaunis, mutta ei kovin käytännöllinen. Meinasin ottaa sen New Yorkiin mukaan, mutta onneksi päädyin vaihtoehtoon, joka suojaa paremmin tuulelta. Keeppitakit, viitata ja muut onkin sitten hyviä ihmisille, jotka kiiruhtavat täällä kohti muotiviikkojen näytöksiä ja kommentoivat haastattelijoille näin: How do I avoid looking cold? I put myself into a mindspace where I don't feel the elements...

saarah
visual diary

Ihan mahtava kommentti :D :D I put myself into a mindspace where I don't feel the elements... :D

 

Kommentoi