Kevätpiristys: Hittoon hetkeksi

visual diary

Toimituksen blogissa kyseltiin kevätpiristysten perään ja kerrottiin esimerkkejä vaikka uuden tukan ja aamurutiinien tuomasta piristyksestä. 

Keväthän on kliseisestikin kasvun aikaa. Nyt kuuluu selkeästi tehdä jotain sellaista, mitä on pohtinut jo kauan. 

Oma esimerkkini: Olen asunut Lissabonissa kohta vuoden (!), enkä ole vieläkään käynyt Portossa. Oikein nolottaa, koska kaikki hehkuttavat Portoa koko ajan. Koskaan ei ole ollut muka aikaa, eikä rahaa, eikä ketään kenen kanssa lähteä. Valivali. Ja onhan Lissabonissakin kaikkea niin kivaa, ettei tarvitse lähteä muualle. (Samoissa kahviloissa luuhaamista, enimmäkseen). 

JA HITOT. Toissapäivänä vaan päätin, että pakkaan reppuni ja lähden minilomalle Portoon.
Just nyt tänä viikonloppuna ja ihan yksin. 

Saa kertoa vinkkejä!

----

Reppu: Golla (saatu blogin kautta) Farkut: Pull & Bear Takki: Vintage Kuvat: Leyla Avsar

----

If you have any tips what to do in Porto, tell me please!

Backpack: Golla (gifted) Jeans: Pull & Bear Jacket: Vintage Pics: Leyla Avsar

Share

Kommentit

Inksuli (Ei varmistettu)

Portolaiset suosittelivat, että parhaan Francesinhan saa Cafe Santiagosta. Mene nälkäisenä, hyvin nälkäisenä... hyvin, hyvin nälkäisenä.

saarah
visual diary

Hitto, tää jäi testaamatta, vaikka siitä näkyi olevan vegeversioitakin olemassa. Pakko mennä siis takas :)

Nananna (Ei varmistettu)

Ahh, Porto!! <3<3 Kaupunki on kokonaisuudessaan niin kaunis ja kompakti, että suosittelen päämärätiedotonta kävelyä ympäriinsä ja paikkojen ihastelua. Kannattaa tietysti kiivetä siihen torniin jonka nimeä en muista :D katselemaan maisemia (mutta ei niitä montaa oo, tunnistat kyllä), käydä katedraalissa, käydä ribeira-joen rannalla kahvilla ja mennä joen toiselle puolelle maistelemaan portviiniä! Yöelämään keskustasta löytyy tosi kivoja baareja vaikka millä mitalla. Ja kerro sitten meille millaista oli ja ota paljon kuvia, pliis pliis! ;D Nyt tuli kauhea Porto-ikävä.

saarah
visual diary

Kiitos! Kuvia on paljon ja kunhan saan ajatukset koottua, niin juttua tulee :) Mullakin on kauhee Porto-ikävä jo nyt!

Johanna K (Ei varmistettu)

Mulla ei valitettavasti ole antaa vinkkejä Portoon, mutta halusin kommentoida että

onpas sulla tosi kivat vaatteet tässä kuvassa :) Mä en oo varmaan ikinä koskaan kommentoinut mihinkään blogiin tai postaukseen mitään vaatteisiin liittyvää, mutta nytpä sitten kommentoin. :)

Huippua Portoa, yksin seikkaileminen on ajoittain just parasta!

saarah
visual diary

Oi, kiitos! Musta mä näytin tässä asussa reippaalta koululaiselta, mitä tietty nykyisin oonkin :D

rikewashere (Ei varmistettu)

Heip, Mä asustelin viime kesän Portossa ja kävin kaks kertaa Lissabonissa sinä aikana. Silloin käytin sun Lissabon vinkkejä siellä joten koen reiluuden nimissä että munkin on nyt annettava sulle Porto vinkkejä :)
Perus pörräämisen lisäksi suosittelen ehdottomasti seuraavia paikkoija:
-piscinas das mares - uima-allas meren rannalla !!!!!
-serralves -taidemuseo, upee puisto museon takana !!!!
-maus habitos - kiva baari/ruokapaikka
-pasos manuel -baari (^maus habitosta vastapäätä)
-candelabros - kiva istuskelupaikka
-aduela -kiva istuskelupaikka
-rota do cha -tee huone
-palacio de cristal -kiva puisto
-Cafe Vitoria -kiva kahvila !!!!
-miss'opo -ihana ravintola !!!!!
-coracao alecrim -ihana vintage/design puoti !!!!
(extra ihanat huomioitu huutomerkein)

saarah
visual diary

Ooooh, kesä Portossa kuulostaa IHANALTA! Ja kiitos tuhannesti, nää vinkit oli tosi hyviä: Candelabros, Rota do Cha, Cristal puisto, Miss´opo ja Coracao Alecrim saa multakin aika hiton monta huutomerkkiä. 

Ihania kaikki!

miija (Ei varmistettu)

Onpas siinä söpön näköinen reissailija! :)
Ite tulossa kuukauden päästä viikoksi Lissaboniin ja mietin kanssa että pitäiskö sitä Portossa myös poiketa. Voi kyllä olla että pitäisi tehdä sinne joskus ihan erillinen reissu :)

saarah
visual diary

Kiitos :)

Mä pitäisin nää kaks kaupunkia erillään ja tekisin eri reissut niihin, koska oon ite nykyisin sellaisen slow travelin kannalla et on ihanaa vaan istuskella ja imeä kaupungin fiilistä itseensä (ja samalla Portotonicia, heh) eikä hulluna ehtiä ja suorittaa. Mut tietty jos on mahis vaan yhteen, niin onhan nää todellakin kaks superihanaa kaupunkia!

Kommentoi