(Kind of) on fire

visual diary

 

Tiiiii-di-di

Tiiiiiiii-di-di

Eräänä hikisenä iltapäivänä kuulen taas pitkästä aikaa ulkoa tuon tutun melodian.

Ihmettelin viime kesänä samaa ääntä usein, mikä ihme se on, kunnes lähinaapuruston tyttö tiesi kertoa että ääni tulee pyörällä ajelevan veitsenterottaja-papan bisneksestä. Tiii-di-di, pilli soi ja voi kerätä keittiöstä kaikki veitset ja viedä ne ulos teroitettavaksi.

Se on jotenkin niin sympaattisen outoa.

Ja jotenkin niin portugalilaista.

 

 

Olen aiemmin samana päivänä sanonut joo tietty eräälle työhommalle, joka vie pari päivää. Ennen kuin aloitan, kävelen kuitenkin puolisentoista kilometriä kahville yhteen kivaan paikkaan.

Jotenkin niin portugalilaista, sekin. Aina ensin kahvi, mikäs kiire tässä nyt on, sitten vasta työt myöhemmin. Hyvin ehtii.

Poikkean suosikkikukkakauppaani, joka on täynnä ihania keskikesän kukkia. En osaa valita, nämä kaikki ovat viisi euroa, iso ruusukimppu kolme. Mutta ruusujen ostaminen itselleen… eikö se ole jotenkin outoa? Kaikkia muita kukkia ostelen kyllä itselleni suvereenisti lähes joka viikko.

Edellisenä iltana ostan facebookin kautta puolitoistametrisen huonekasvin. Tai siis puun, tarkennan ystävälleni, jota on pyydettävä kantoavuksi. Tämä on toiseksi oudointa mitä autossani on koskaan ollut, toteaa uber-kuski.

Samalla viikolla juon viiniä kahden amerikkalaistytön kanssa. He ovat kaupunkiin saapuneita ystäväni ystäviä ja joskus elämä heittelee niin, että kun ystäväsi saapuvat luoksesi kylään, oletkin itse olosuhteiden pakosta toisella puolella maailmaa. Ystävien ystävissä on kuitenkin usein jotain kotoisaa, vähän kun olisi tuntenut jo pidempään, vaikka onkin juuri tavannut.

Kind of a writer, lukee tyttö instagramini kuvauksesta. Miten niin kind of, etkös sä kirjoita kuitenkin paljon, hän tivaa. Kulttuurierot, minä en uskalla kutsua itseäni sellaisella nimikkeellä jota en ole opiskellut ja jota en oikeasti osaa.

Hullua. Nyt ne kind offit pois ja uskoa itseensä, hän sanoo sellaisella amerikkalaisella itsevarmuudella
ja sitten hetkeä myöhemmin seisoo hipsterigalleriabaarin tanssilattialla ja laulaa karaoksessa This girl is on fire:n niin tunteella, että koko baari hiljenee.

No huh, sanoo vieressä oleva vieras poika ja menee halaamaan.

 

 

No huh, minä ajattelen myös. Olisinpa yhtä rohkea.

Tai no kai mä oonkin. Kind of.

 

----

 

 

Share

Kommentit

Saana Väliheikki
LAVLI

Moi, kysyittekö että mikä se oudoin juttu sen uber-kuskin autossa oli ollut?? Jäi häiritsemään :D

saarah
visual diary

Tottakai kysyin :D Kuulemma kerran kyydissä oli ollut pelkkä paketti, joka oli pitänyt toimittaa toiseen paikkaan eikä sen sisällöstä ollut kerrottu.

Saana Väliheikki
LAVLI

No sehän vasta uteliaisuutta herättääkin :D Mikäköhän se oli ollut? Oi voi, tuona taksikuskina viettäisin unettomia öitä... olikohan se kakku vai pommi?

saarah
visual diary

No ihan samaa mietin ja tivasin siltä et ETKÖ VAATINUT SAADA TIETÄÄ!?!

Ilana

Haha, mä olin tulossa kysymään ihan samaa juttua! :D

Suomalainen Lissabonissa (Ei varmistettu)

Tiesitkö muuten, että uskomuksen mukaan tuo "pillipiipari" enteilee sadetta? Aina kun kuulet sen äänen, tulee satamaan parin päivän sisällä, kuulemma ;)

saarah
visual diary

En oo kuullut, kiitos :) Nyt ei oo pariin päivään kuulunut, eikä myöskään satanut :D

TPan (Ei varmistettu)

Ihana kirjoitus. Tota mä rakastan; ensin kahvit. Ei hötkyillä. Ihanaa! Portugali kuulostaa niin ihanalle; veitsenteroittajapapat ja aina ensin kaffet.

Kommentoi