Kuinka usein räpläsin puhelinta (ja muita tilastoja vuodelta 2014)

Ladataan...
visual diary

Viime vuodesta olen jaaritellut jo paljon, mutta enpä ole julkaissut ah niin kiinnostavia tilastoja. (Minusta on tullut aikuistuessa tilastoihminen. Kun olen lähdössä reissuun, saatan käydä sellaisilla tilastosivuilla joissa voi verrata eri kaupunkeja kotikaupunkiinsa ja katsella tilastoja vaikka hinnoista ja rikoksista. Koukuttavaa!)

Amerikkalainen suosikkifirmani rillibisnes Warby Parker auttaa laittamaan edellisvuoden tilastoiksi. Omani oli aika huvittava:

 

En allekirjoita tuota Worst Year Everiä, mutta puhelinkulutuksen kyllä.

Ja nämä kannustavat tilastot:

Ehdottoman totta!

Oman vuosikatsauksen voi tehdä täällä.

-----

Ja miksi fanitan amerikkalaista rillifirmaa? Parin vuoden takaisella Nykin reissulla halusin mennä käymään kyseisessä liikkeessä, koska mielessä oli uudet rillit ja samalla myös halusin nähdä tämän kiinnostavan start-upista kasvaneen bisneksen. Vasta perillä selvisi että liike olikin vain showroom ja rillejä sai vaan netistä. Äh, eikä toimitusta Eurooppaan. Tyypit olivat kuitenkin niin kivoja, että pääsin hengaamaan toimiston puolelle ja vinguttamaan Visaani yhden tyypin koneelle ja näin sain rillit mukaani, ilman linssejä tietty. Mätkäisivätpä kivat aletkin vielä mukaan. Pisteet siitä, kivasta valikoimasta järkevään hintaan ja aika hyvästä ideologiasta muutenkin.

-----

My annual year report according to Warby Parker.

 

Share

Kommentit

Evelia

Rilleistä tuli mieleeni: Kävin tässä ihan muutama päivän sisällä silmälääkärillä ja lopputuloksena todettiin, että samoilla voimakkuuksilla mennään kuin mitä vuosi sitten määrätty ja näillä näppäimillä tulen menemään niillä useamman vuoden ennen kuin muutoksia tehdään (vuosi sitten tavoitteena oli määrätä tällä käynnillä oikeat vahvuiset linssit eli vaihtaa miinus linsseihin, mutta koska silmissä yhä häikkää niin plussalla mennään) eli halutessani voin nyt satsata kunnon linsseihin. Vuosi sitten ostin tosiaan listan halvimmat linssit, kun silloin ei tiennyt pysyykö voimakkuudet vuotta pidempään ja jokainen rillejä käyttävä, joka on koskaan käyttänyt sekä listan halvimpia että listan kalleimpia linssejä tietää tasan, että niissä on huima ero. Menin käynnin jälkeen tosiaan myyjättären pakeille tarkoituksenani laitattaa tällä erää nyt ne paremmat linssit hermojeni säästämiseksi sekä lasien käyttömukavuuden lisäämiseksi. Myyjättärelle, joka laseja käyttää itsekin, sain selittää muutamaankin otteeseen miksi ihmeessä haluan uudet linssit mikä minusta oli outoa, koska mielestäni sehän oli aivan selvä juttu. Tosin villinä veikkauksena sanoisin, ettei tämä myyjätär ole koskaan joutunut niitä halvimpia käyttämään, koska noiden linssien eroa ei tiedä kuin vasta molempia kokeillut (en tiennyt itsekään). Seuraavaksi sain myyjättären hämilleen siitä, etten olisi halunnut uusia pokia vaan vaihattaa linssit omiin vanhoihini. Kävin kyllä vilaisemassa halvimman pään pokia, mutta koska mitkään ei sopineet omaan päähän ja vanhani olivat todella mieleiset niin en nähnyt syytä mennä ympäri kyliä etsimään uusiakaan pokia tai maksaa maltaita uusista. Eikö kukaan muu oikeasti ole tyytynyt omiin pokiinsa? Koska en usko kaikkien ottavan uusia pokia siksi, ettei pärjää ilman viikkoa tai kahta (meinaten, että on paljon niitäkin lasien käyttäjiä, jotka tosiaan pärjää 1-2vko ilman laseja tai joilla on varalasit olemassa).

Itse jäin ihmettelemään tätä käyntiä suuresti, eritoten siksi, että kyseisellä myyjällä on alalta aika paljonkin työvuosia takana niin luulisi hänen törmänneen tällaisiin ennenkin. Vai onko tapani toimia jotenkin outo? :D

Anteeksi, meni "hieman" ohi aiheen. Teki vain mieli kertoa, kun se tuli mieleen tekstiäsi lukiessa :)

saarah
visual diary

Onpa kyllä outoa käytöstä myyjältä. Eihän tuon nyt niin outoa pitäisi olla!

Evelia

Sitähän minäkin! Muuten myyjä oli kyllä todella ammattimainen ja asiansaosaava.

Kommentoi

Ladataan...