La La Lisboa

visual diary

 

 

Kävin eilen katsomassa La La Landin ystäväni kanssa, joka on kotoisin Los Angelesista. 

Hän pyyhki liikutuskyyneleitä, kun leffassa liikuttiin vanhoilla kotikulmilla. Minä, joka yleensä vierastan musikaaleja, muutin mielipiteeni niistä. 

Ulos astuessamme odotti tällainen auringonlasku. Sitten mentiin vielä pizzalle. 

 

 

Joskus sunnuntait on ankeita, joskus taas ihania. Niinkuin koti-ikäväkin. Välillä raastavaa, toisinaan sellaista pientä nostalgian peittämää kepeää kaipausta. 

Ryan Gosling on aina ihana, mutta kauhukseni huomasin että melkein kaksi vuotta tummia komeita partamiehiä katseltuani Ryan ei enää näyttänytkään ihan niin kuumalta kun ennen. Mut sillä olikin paita päällä tässä koko ajan, 

ystäväni huomautti. No totta. Leffasta opin myös sen, että toisinaan kannattaa piipahtaa yksin katsomaan kivannäköistä baaria. Ja vaikka ollaankin musikaalileffassa, kaikki ei silti ole vaan täydellsitä ja ihanaa. Onneksi. 

Iso suositus tälle leffalle. Ja sunnuntaipizzalle. 

 

----

 

Stepped straight out of La La land to this sunset. 

 

 

 

Share

Kommentit

Niina Maria V.

La la land oli kyllä todella positiivinen kokemus musikaalileffasta. Itse koen musikaalit joskus hieman vaivaannuttaviksi (god knows why), mutta tämä oli kyllä poikkeus!

saarah
visual diary

Sama! Se eka aamuruuhkakohtaus oli musta vähän vaivaannuttava mut muuten oli kyllä ihana leffa. Aina voi näemmä oppia uutta omista mieltymyksistäänkin :)

Kommentoi